Tänään on sunnuntai. Normaalistikin matelevasta päivästä tekee vielä matelevamman se, että huomenna pitäisi selvitä, saanko sen työpaikan, johon olin alkuviikosta haastattelussa vai en. Joku osa minusta ei halua ajatella koko asiaa, mutta ei se ole mahdollista. Sitä ajattelee väkisinkin. Osa minusta toivoo, ettei huominen ikinä tulisi, en halua tietää. Tai haluan, mutta en halua pettyä. Osa minusta ei haluaisi odottaa enää hetkeäkään. Minulla oli aika hyvä fiilis haastattelussa ja sen jälkeen. En silti voi mitenkään tietää, onko haastateltavissa ollut esimerkiksi joku, jolla on jo valmiiksi kokemusta aivan vastaavista tehtävistä.
Pahin vaihtoehto on se, jos saa turhaan odottaa puhelua, eikä sitä tule, vaikka niin on luvattu. Eikä tule edes sitä ”valitettavasti-valintamme-ei-tällä-kertaa-kohdistunut-sinuun”-sähköpostiviestiä, vaikka haastattelusta lähtiessä on niin luvattu leveästi hymyillen. Minun on todella vaikea ymmärtää sitä, sillä sellaista tapahtuu verrattain usein. Työnantajat voisivat muistaa jonkinlaiset käytöstavat, tosin väkisinkin tulee tällaisissa tapauksissa mieleen, että ehkä se paikka ei olisi ollut sittenkään niin mukava työpaikka, jos edes niille haastattelussa käyneille ei vaivauduta ilmoittamaan mitään, ei edes lähettämään sitä massasähköpostia.
Mieleenpainuvin tapaus on ollut erään rekrytointifirman kautta hakemani työpaikka. Pääsin haastatteluun, jopa toiselle kierrokselle. Pidin mahdollisuuksiani aika hyvinä, mutta sitä ilmoitusta ei vain ikinä tullut. Lähetin jossain vaiheessa vielä asiasta vastanneelle konsultille sähköpostia kysyäkseni, miten prosessissa kävi. En saanut minkäänlaista vastausta. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt tehdä jonkinlainen valitus.
Toivon että saan tästä ajankohtaisesta hausta ainakin jonkinlaisen vastauksen. Ajattelen, että minulla on mahdollisuuksia. Tekisin sitä työtä mielelläni. Voi myös olla, että joudun pettymään. Siinä tapauksessa syön litran pistaasijäätelöä, katson House-maratonin ja itken vähän. Ja kirjoitan seuraavana päivänä lisää hakemuksia.
Haahuilija - työtön luuseri avautuu 
Heippa. Ihan samoissa tunnelmissa olen minäkin. Kävin perjantaina työhaastattelussa ja huomenna pitäisi tulla ilmoitus, että nappasiko vai ei. Haastattelu meni ihan hyvin, mutta olisi se voinut paremminkin mennä. Kysymykset olivat niin huonoja, että minulla meni jotenkin pasmat sekaisin niihin vastaillessani. Tivattiin esim., että mihin hommaan ajattelin ensin tarttua, jos saan työpaikan. Vaikea sanoa, kun työpaikkailmoituksessa ei työtehtäviä tarkemmin lueteltu. Varmaan tarttuisin siihen hommaan, johon esimies käskee tarttua? Jännät ovat paikat joo, mutta minulla on kutina, etten saa paikkaa. Toivottavasti sinua kuitenkin lykästää!
Olin kerran viedotyöhaastattelussa ja siitähän ei sitten tullut mitään palautetta. Tympäisi todella, mutten lähettänyt viestiä haastattelijalle, vaan pistin tulikivenkatkuisen palautteen menemään rekryfirman palauteboksiin. Tiedän, että palautteet käsitellään joissakin firmoissa yhteisissä palavereissa esimiesten läsnä ollessa ja niin taisi olla tässäkin tapauksessa, koska haastattelija soitti minulle anteeksi pyydelleen. Oli saanut kenties sapiskaa ja hyvä niin.
TykkääTykkää
Hei osaton. Minä odottelen edelleen sitä puhelua, kello on 16.50, joten alkaa olla jo aika todennäköistä, etten ole saanut kyseistä paikkaa. Tosin luvattiin ilmoittaa joka tapauksessa… Tietysti vähän tympäisee kun ei aamukahdeksan jälkeen ole suunnilleen laskenut puhelinta kädestään. Mutta jollain tavalla tuntuu kuitenkin lohdulliselta tietää, etten minä ole ainoa, joka hakkaa päätään seinään – vaikka se samaan aikaan onkin niin surullista, etteivät ihmiset, jotka oikeasti haluavat tehdä töitä, saa niitä. Tosi hyvä että olet antanut palautetta rekrytointiprosessista, johon et ole ollut tyytyväinen. Aion alkaa itse tehdä samoin.
TykkääTykkää
Moi! Mulle on käynyt noin kans. Kyseessä oli Opteam ryhmähaastattelu. Oma tilanne oli silloin ankeetakin ankeampi ja olisin tarvinnut ihan, mitä vain työtä. Totta kai toisiin ehdokkaisiin nähden vaikutin varmaan vähemmän iloiselta ja itsevarmalta, (elin äärimmäisessä köyhyydessä, sain ainoastaan 171€ asumistukea, ei ollut varmuutta mistään..edes siitä, että kelpaanko mihinkään) mutta rekrytoija lupasi ilmoittaa kaikille. Kysyin siitä, että oletko varma soittavasi kaikille ja vastasi kyllä. Viikon päästä kun mitään ei kuulunut, soitin hänelle.Puhelimessa oli välttelevä ja vaivaantunut, sanoi, että oli luvannut soittaa ”valituille”.
TykkääTykkää
Moikka. Inhottavaa kun noin käy. Ja se on aika yleistä. Ilmeisesti ei ajatella, että tavallaan myös ne jotka ovat joskus hakeneet yritykseen ja joille on jäänyt rekrytointiprosessista jotenkin ikävä maku, ovat eräänlaisia ”negatiisivia käyntikortteja”. Puhumattakaan niistä, jotka on vaikka jotenkin epäoikeudenmukaisesti irtisanottu yrityksestä. Ihmiset kuitenkin puhuvat aika paljon, ja jos jostakin firmasta jää ikävä kuva, niin ei sinne ainakaan uudestaan kovin helposti tule haettua töihin.
TykkääLiked by 1 henkilö