Tunnelmia sairauslomalta

Kirjoitan tätä kymmenpäiväisen sairauslomani toisena päivänä. Epäusko: niin, näinkö tässä sitten kävi? Itsesyytöksiä: olisi pitänyt jaksaa, olisi pitänyt ymmärtää pitää taukoa aikaisemmin, näinkö vähästä minä oikeasti väsyn? Tai no, vähästä ja vähästä, olenhan aika erikoisessa tilanteessa, kuten viimeksi kirjoitin, melkein kuukausi sitten. Opin myös eilen käydessäni lääkärin luona, ettei burnout kelpaa sairausloman syyksi. ”Onneksi” minulla on taustalla diagnoosi, joka ilmeisesti sitten kelpaa. Huomenna on edessä käynti oman työterveyslääkärin luona, vaikka en tiedä, mitä siltä pitäisi odottaa. Tällä hetkellä suunnitelma on, että menen töihin ensi viikon perjantaina ja olen töissä lokakuun loppuun asti, jolloin tämänhetkinen sopimukseni loppuu. Tuskin kuitenkaan yritän saada jatkoa, sillä miksi hakata päätään seinään paikassa, jossa minulla ei ilmeisesti ole tulevaisuutta.

sdr

Tilanne, jossa on pystynyt suunnittelemaan elämäänsä kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta eteenpäin, on käynyt voimille. Kun siihen yhdistetään esimiesten ja osittain työkavereiden alentuva asenne ja taustalla ollut rekrytointi, jossa minut sivuutettiin, vaikka tehtävät vastaavat lähes täysin niitä tehtäviä, joita minä teen, ei ehkä ole ihme, että koko hommaan on hieman mennyt maku. Sääli sinänsä, tulee ikävä niitä ihania ihmisiä, joita siinäkin työpaikassa on. Se ei kuitenkaan riitä syyksi löysässä hirressä roikkumiseen pidempään.

Joitakin havaintoja olen tehnyt – tai oikeastaan olen tehnyt ne jo aikaisemmin, ja nyt ne ovat vahvistuneet. Työelämässä nykyään taitaa olla aika tyypillistä se, että ne harvat, jotka ovat niin onnekkaita, että ovat onnistuneet saamaan työpaikan – varsinkin vakituisen – ovat niin ylityöllistettyjä, että luhistuvat työmäärän alle. Jotenkin silti niistä töistä ollaan hyvin mustasukkaisia, ettei nyt vaan joku freelanceri, osa-aikainen, vuokratyöntekijä tai muuten toisen luokan kansalainen saisi tehdä mitään liian merkittävää – tai jopa kivaa.

Toivon itselleni voimia lähteä paikasta, jossa minulla ei ole tulevaisuutta. Kahdessa kuukaudessa tietysti ehtii tapahtua paljon, vaikka epäilenpä, tarjottaisiinko minulle edes jatkoa enää, nyt kun esimiehet ovat huomanneet etten olekaan kone, joka ei tarvitse taukoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: