Kuukausi jäljellä

Suunnilleen kuukausi jäljellä töitä. Kuten arvata saattaa, motivaatio ei ole kovin korkealla. Yritän silti tehdä työni niin hyvin, ettei kellään ole moitittavaa. Niin kuin ei ole ollut tähänkään asti. Turhauttaa. Välillä käy mielessä, että olisin voinut tehdä työni huomattavasti huonommin, ja lopputulos olisi sama. Mutta itseasiassa se ei varmaan pidä paikkaansa. Pätkätyöläinen joutuu tavallaan ansaitsemaan paikkansa kerta toisensa jälkeen, eikä siitä huolimatta jatkosta ole mitään takeita. Toivon, että ne, joilla on vakituinen työ, ymmärtävät, miten etuoikeutettuja he ovat.

Olen kirjoittanut pitkän sähköpostin työsuojeluvaltuutetulle. En ole lähettänyt sitä. En tiedä lähetänkö. En tiedä, mitä voisin sillä saavuttaa. Omaa asemaani tuskin voisin sillä heikentää. Minun jälkeeni on jäämässä toinen, vähemmän aikaa työskennellyt vuokratyöntekijä. Teenkö hänelle karhunpalveluksen, jos nostan epäkohtia esiin? En tiedä.

sdr

3 vastausta artikkeliin “Kuukausi jäljellä”

  1. Minusta kannattaisi lähettää, vaikkei se sinua enää auttaisikaan. Sillä on ainakin se vaikutus, että havaitut puutteet on tuotu asianomaisen tahon tietoon ja silloin sinun osalta voidaan pestä kädet, siis eräänlainen vastuuvapautus sinulle. Tämä on nykyajan elämässä tärkeätä, että eriävä mielipide kirjataan jonnekin ylös. Sillä jos mitään ei tapahdu, siitä ei ole haittaa myöntää olleensa väärässä. Sitten taas jos jotain tapahtuu niin voidaan palata papereihin, jossa näkyy että olet ollut asiasta eri mieltä ja näin vastuu lähtee ainakin osittain pois harteiltasi.

    Se että maailma on mennyt tällaiseksi, on aivan hullua. Muutama kaveri on usassa töissä ja he kertoivat, että siellä on aivan pakko saada mustaa valkoiselle kaikista palavereista tehdyistä päätöksistä, sillä muutoin esimies tai kollegat kippaavat syyt niskoillesi ja sellainen voi tarkoittaa kalliita korvauksia, jopa oman uran katkeamista ja kadulle asumaan päätymistä.

    Jei kun kapitalismi rulaa…

    Tykkää

    1. Tilanne on nyt edennyt hieman, sillä lähetin kuin lähetinkin sen viestin. Työsuojeluvaltuutettu tuntui suhtautuvan kertomaani hyvin vakavasti, ja syytä tietysti onkin. Nyt odottelen, eteneekö tämä mihinkään.

      Tykkää

  2. Tuohon toiveeseesi, että vakituisessa työssä olevat ymmärtäisivät olevansa etuoikeutettuja. Eivät he ymmärrä. Ystäväni, joka ei ole ollut työttömänä kuin pienen hetken elämässään, myöntää sen, ettei hän osaa ajatella sitä niin, vaan on usein ennemminkin tyytymätön. (Toisaalta tiedän siihen tyytymättömyyteen olevan oikeasti vähän aihettakin.)

    Itselläni tuo loppumattoman pitkältä tuntunut työttömyysjakso on vielä niin tuoreena muistissa, että osaan todellakin arvostaa nykyistä tilannettani, työtä, josta pidän ja josta saan reilun korvauksen sekä ihania työkavereita. Välillä ihmettelen vieläkin, miten se on edes mahdollista. Tällä ikää ja niin pitkän ajan jälkeen! Useimmiten en pidä sitä edes omana saavutuksenani vaan enemmänkin jopa ansaitsemattomana onnenkantamoisena.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: