Poikki

Reilu viikko jäljellä. Nyt ei tunnu olevan juuri enää mitään menetettävää. Raskasta silti on, yrittää saada jotakin järkeä viimeaikaisiin tapahtumiin, yrittää jotenkin valmistautua edessä olevaan työttömyyteen (sikäli kun siihen voi valmistautua, vaikka ei siihen oikeasti voi). Käyttää tuntikausia omaa ja muiden aikaa siihen, että työpaikalle jäävät eivät olisi kusessa sitten kun minä lähden. Olen poikki.

Viime viikolla asiakasyrityksen esimies halusi jutella kanssani. Työsuojeluvaltuutettu ja hr-puolen ihminen olivat keskustelleet hänen kanssaan syrjimisepäilyistä. Esimies oli ilmeisesti saanut oman kantansa aika hyvin läpi: hänen mielestään minua ei ole syrjitty eikä ole toimittu mitenkään väärin. Keskustelu oli tyly: sanoma oli, että ”sinä nyt vain et sovi näihin tehtäviin, näihin on haettu erilaisia ihmisiä”. Olisinpa tajunnut kysyä, millä tavalla erilaisia, mutta olin liian mykistynyt.

cof

Tämän jälkeen puhuin vuokratyöfirman esimieheni kanssa puhelimessa, hän oli yhtä mykistynyt kuin minäkin. Hänen mielestään tällaista keskustelua ei olisi saanut tapahtua.

Epäkohtia on silti muitakin, kuten määräaikaisuuden jatkaminen ilman perusteita ja huomattavasti pienempi palkka kuin muilla samaa työtä tekevillä. En tiedä, mitä odottaa, ehkä ei kannata odottaa mitään, sillä kun on tarpeeksi manipuloiva ihminen kyseessä, saa mustan näyttämään valkoiselta. Olisin silti kuvitellut, että koska on kysymys isosta yrityksestä, tällaiset asiat tutkittaisiin aika tarkkaan.

Jonkinlainen valonpilkahdus vielä on. Kyseinen esimies on nimittäin vaihtamassa tehtäviä –  tosin samana päivänä kuin minunkin työsuhteeni loppuu. Uusi esimies kuitenkin aloitti osittain lomittain jo eilen. Pyysin tänään, että hän juttelisi kanssani lähtööni liittyvistä asioista. Keskustelun on tarkoitus olla huomenna. En tiedä, onko se virhe tai voinko saavuttaa mitään, mutta toistaalta, mitä voin hävitäkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: