Työnhakua vuonna 2018

Uusi viikko tuo aina vähän uutta toivoa. Kuka tietää, ehkä tällä viikolla tulee se odotettu puhelinsoitto. Ehkä tällä viikolla löydän töitä. En silti oikein usko. Vaikka olen lähettänyt paljon hakemuksia, ei mikään paikoista tunnu oikein siltä, että minulla olisi niihin todellisuudessa mahdollisuuksia. Jokainen kiitos-mutta-ei-kiitos-viesti tuntuu pienenä iskuna. Pala palalta ne murentavat senkin, mitä ammatillisesta itsetunnostani on jäljellä.

cof

Mietin, että tätäkö tämä elämä on. Olen nyt 34-vuotias. Työelämää on minulla siis vielä aika paljon jäljellä. Tai olisi, jos olisi töitä. Montako vuotta tulen ”työurani” aikana olemaan vielä työttömänä? Tätäkö tämä on, että sillonkin kun on joku työpätkä, voi suunnitella elämänsä ehkä kuukauden eteenpäin? Tuntuu että olen ihan samassa pisteessä kuin kaksi vuotta sitten – pelkästään kaksi vuotta vanhempi.

Mitä jos en saakaan enää töitä? Mitä jos tämä ei enää muutu tästä paremmaksi?Todennäköisesti saan töitä, ennemmin tai myöhemmin. En suostu vielä uskomaan mitään muuta vaihtoehtoa. Silti, miksi tämä on näin vaikeaa? En usko että töiden saaminen on kaikille muille näin vaikeaa, vaikka ihmiset haluavatkin usein näyttää elämästään vain sen kauniimman puolen. Tuntuu että jotkut saavat sen ensimmäisen työpaikan jota hakevat. Minä olen viimeisen kahden viikon aikana hakenut viittätoista työpaikkaa. Se ei ole vielä kovin paljon, sillä parhaimmillaan olen lähettänyt hakemuksia viitisenkymmentä viikossa. Nyt paikkoja ei vain ole avoinna. Ehkä myös ajattelussani on tapahtunut muutos. En vain näe enää mitään järkeä siinä, että hakisin töitä, joista minulla ei ole minkäänlaista kokemusta ja joihin minulla ei ole mitään annettavaa. Muutaman kerran olen alkanut täyttää hakemusta ja sitten sulkenut sen. Ajanhukkaa, eikä pelkästään oman aikani.

 

Yksi ajatus artikkelista “Työnhakua vuonna 2018”

  1. ”Sitä ei koskaan voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan, joten turha sitä on murehtia”- minulle on sanottu useasti. Kuitenkin kun osa identiteettiä määräytyy sen mukaan, mitä/minkälaista työtä teet, on aika vaikeata olla murehtimatta.

    Hyvin allekirjoitan mietteesi. Olen kuusi vuotta vanhempi ja mietin samoja asioita. Mediassa paljon puhutaan, että 45 alkaa olla liian vanha työmarkkinoille. Itse hymähdän tuolle, sillä jo 25v lähtien olen tavalla tai toisella ollut sopimaton työelämään.

    Tätäkö se elämä sitten on, päivät rytmittyvä ruuanlaiton ja niiden välisten aktiviteettien mukaan? Pitkiä kävelylenkkejä aina vain tutummaksi käyvissä maisemissa(joista ei kylläkään ole valittamista; on metsää, peltoa, jokea ja asfaltoitua lähiöitä, joten vaihtelua riittää).

    Toisena opiskeluvuotenani keskityin opintojen loppuunsaattamiseen ja lopetin verkostoitumisen. Tätä olen pitänyt suurimpana virheenä uralleni. Muutama kk sitten oivalsin, että tästä olen myös blogissani purnannut, mutten ole tehnyt asian korjaamiseksi mitään. Joten aktivoiduin linkedinnissä. Otin tavoitteeksi julkaista pari kertaa viikossa ja samalla kommentoin kaikkia mahdollisia keskusteluja, joihin koin minulla olevan jotain annettavaa.

    Olen lähettänyt paljon kontaktipyyntöjä mielenkiintoisten julkaisuiden&kommenttien kirjoittajille ja olen myös saanut paljon kontaktipyyntöjä kommenttieni&julkaisuiden perusteella. Verkostoni on kasvanut 30:stä -> 160:een. Keskustelu on siellä paljon aktiivisempaa kuin blogissani, samoin näkyvyys. Blogiani lukaisee muutama sata ihmistä ja paras julkaisuni tavoitti viikossa 10 000 lukijaa.

    Joten, kehoitan sinuakin ottamaan hypyn tuntemattomaan ja kokeilemaan linkedin:iä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: