Haastattelun jälkeen

Haastattelun jälkeen oli positiivinen olo. Tuntui, että haastattelu meni ihan hyvin. Mutta sitten alkaa ajatella, pyöritellä päässään jokaista yksityiskohtaa. Ehkä se ”ihan hyvin” ei ole tarpeeksi. Entä jos jotenkin ryssin tämän yhden, ainokaisen tilaisuuden, joka minulle annettiin pitkään aikaan?

Ilmeisesti haastatteluun ei ollut kutsuttu kovin montaa, vaikka hakijoita oli ollut paljon, joten sikäli olen päässyt pitkälle. Työ olisi mielenkiintoinen ja motivoiva, ja työpaikka vaikuttaa mukavalta. Kunpa saisin tiedon nyt heti, en halua odottaa.

Koska olen kertonut haastatteluun pääsystäni some-päivityksissäni, tuntuu että petän kaikki, jos en saa työtä. Ei olisi pitänyt kertoa kenellekään. Niin hullu sentään en ole, että olisin kertonut vanhemmilleni. He eivät ensinnäkään uskoisi minun saavan työtä, ja toisaalta eivät osaisi olla iloisia minun puolestani, jos vaikka vahingossa saisinkin sen.

Eräästä toisesta hakuprosessista tuli tänään viesti, etten päässyt siinä eteenpäin. Vaikka olin vain lähettänyt hakemuksen, tieto lämähti päin kasvoja kuin lokakuu. Olin ollut melkein varma, että etenisin haussa ainakin haastatteluun asti. Paikka nimittäin vastasi aika pitkälle sitä, mitä olen opiskellut ja mitä jossain vaiheessa olen tehnyt työksenikin. Ja mitä olen toivonut tekeväni taas jossain vaiheessa. Toisaalta tämän tapaisia paikkoja tulee auki harvoin. Ehkä tämä taas todistaa sen, mistä kirjoitin aiemmin: Näinä aikoina ei voi keskittyä hakemaan vain niitä unelmiensa työpaikkoja.

edf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: