Turhautumista

Olen viimeisen kuukauden aikana lähettänyt noin 50 työhakemusta. Vaikka olen päässyt kohtuullisen hyvin työhaastatteluihin parin viime kuukauden aikana, työpaikkaa ei vain ole auennut. Ainakin kerran olen ollut viiden parhaan joukossa ja kerran kolmen parhaan. Viime viikon perjantaina minulla oli jälleen yksi työhaastattelu. Paikka oli auki vuokrafirman kautta, joten vuokrafirman konsultin oli tarkoitus soittaa minulle haastattelun jälkeen joka tapauksessa, tiedustellakseen, miten haastattelu oli mennyt. Toistaiseksi en ole kuullut hänestä mitään. Raivostuttavaa, kun lupauksia ei pidetä. Kiinnostavaa nähdä, kuulenko hänestä missään vaiheessa mitään, sillä laitoin hänelle tänään sähköpostin, jossa kysyin, että voinko olettaa etten ole tullut valituksi, koska en ole kuullut hänestä mitään.

Haastattelu ei oikeastaan mennyt kovin hyvin. Olin kiireellä juossut edellisestä haastattelusta, joka oli erään työvoimakoulutuksen ryhmähaastattelu, ja ehkä kaikki paukut oli mennyt siihen. Kyseinen työ oli kuukauden mittainen projekti, joka vaatimustasoltaan vastaa jotakin, mitä olisin voinut tehdä vuosia sitten esimerkiksi opiskelijana. Vaikka tiedän, että hoitaisin projektin kunnialla, saattaa olla etten osannut näyttää motivaatiotani haastattelussa.

Olen myös hakenut työpaikkoihin, jotka eivät vastaa mitään, mitä olen aiemmin tehnyt tai opiskellut, esimerkiksi potkulautamekaanikoksi, koska erityisiä vaatimuksia ei tehtävään ollut. Nähtäväksi jää, saanko kutsun haastatteluun.

 

MEME2019-09-10-08-08-09

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: