Ikuisuus myöhemmin

Edellisestä kirjoituksesta on ikuisuus. Ja silti olen edelleen tässä. Yritän etsiä edes jotakin motivaatiota, että saisin muutaman työhakemuksen kirjoitettua. Olen niin väsynyt, haluaisin vain nukkua.

Maaliskuussa alkanut työpätkä loppui elokuun lopussa. Viihdyin lopulta aika hyvin, sillä vaikka tehtävät eivät olleetkaan sitä, mitä olen aiemmin tehnyt (tämähän oli odotettua), tiimi oli mukava, tulin hyvin toimeen esimieheni kanssa, ja tehtävät olivat vaihtelevia. Ehdin olla työttömänä vajaan kuukauden, kun esimieheni kyseisestä paikasta soitti, että olisi tarjolla noin kuukauden projekti. Rahalle oli käyttöä joten aloitin lokakuun alussa projektin tekemisen.


Tällä kertaa työ oli kuitenkin hyvin erilaista, sillä tein käytännössä samaa tehtävää koko ajan. Lisäksi tuntui, ettei projektia ollut ajateltu ihan loppuun asti, sillä vaikka miten tein töitä hiki hatussa, aika ei tuntunut riittävän. Työhön kuului paljon asiakkaiden kontaktointia, jonka koin raskaaksi, koska en saanut useinkaan sitä vastausta, jota odotettiin, vaan lisää kysymyksiä ja selviteltäviä asioita. Olin myös käytännössä kokonaan etänä, joten tuntui että olin kuitenkin aika yksin tämän homman kanssa. Sain lopulta kahteen otteeseen kaksi viikkoa lisää aikaa. Sekään ei olisi riittänyt, mutta loppuvaiheessa olin niin kurkkuani myöten täynnä koko projektia, että tein ylimääräisiä töitä omaan piikkiini (koska ylitöitä ei saanut tehdä). Halusin vain eroon projektista, mutta halusin päästä siitä eroon kunnialla, sillä pidän mahdollisena että voisin tilaisuuden tullen palata vielä kyseiseen työpaikkaan.

Niinpä työt loppuivat sitten marraskuun lopussa. Projekti ei edes ollut täysin valmis, vaan jotkut muut joutuvat vielä selvittelemään asioita, mutta siinä määrin olin kuitenkin tehnyt oman osuuteni, että saatoin hyvillä mielin ojentaa viestikapulan eteenpäin.

Ja nyt olen taas tässä, vailla työpaikkaa. Tuleekohan ikinä minun vuoroni saada vakituinen työ. Se tuntuisi melkein liian hyvältä ollakseen totta. Olin kyllä muutama viikko sitten työhaastattelussa paikkaan, joka vaikutti aika lupaavalta. Haastattelu tuntui ainakin oman arvioni mukaan menevän ihan hyvin. Sitten tuli ja meni se viikko, jolloin piti tulla päätös, eikä mitään kuulunut. Viime viikon lopulla sain paikasta viestin, että eivät ole vielä ehtineet tehdä päätöstä johtuen kiireisestä työtilanteesta, ja lupasivat palata asiaan toivottavasti tällä viikolla. Vielä ei mitään ole kuulunut, eli toivoa on vielä. Jotenkin en ehkä itse jaksa uskoa, että saisin paikan, vaikka aluksi se tuntui mahdolliselta.

2 vastausta artikkeliin “Ikuisuus myöhemmin”

  1. Tuo on kaikkein surullisinta, kun itse alkaa epäillä työllistymismahdollisuuksiaan. Se mielen vuoristorata, kun on lähettänyt hakemuksen, päässyt haastatteluun, mutta ei sitä pidemmälle; se on kuluttavaa. Mutta jos minä liki kuusikymppisenä sain vielä vakinaisen työn lähes viiden vuoden työttömyyden jälkeen – täällä maalla, missä työpaikkoja ei juurikaan ole tarjolla – niin kyllä sinäkin löydät! Aivan varmasti.

    Tykkää

    1. Kiitos kannustuksesta, yritän pitää toivoa yllä. Ja uskon kyllä että se työpaikka taas löytyykin, joko vakituinen tai määräaikainen, mutta tämä hakeminen on niin kuluttavaa.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: