Odotuksia

Tänään pitäisi tulla vastaus yhdestä paikasta, jossa kävin viime viikolla haastattelussa. Vaikka kyseessä on osa-aikainen työ, toivoisin että saisin sen. Ehkä siksi juuri sen, että luulisin minulla olevan melko hyvät mahdollisuudet. Silti pelkään tuloksen kuulemista, en halua kuulla taas yhtä kieltävää vastausta.

Minulla oli aamulla jo yksi puhelinhaastattelu, joka meni todella huonosti, varmaan huonommin kuin mikään haastattelu on ikinä mennyt. Pääni oli aivan tyhjä enkä osannut vastata oikein mihinkään. Se sai miettimään, olenko laittanut itseni liian koville. Ehkä olen vain yksinkertaisesti liian väsynyt tähän työnhakemiseen. Työttömän on kuitenkin vähän hankalaa pitää lomaa työnhakemisesta. Ainakin minä koen niin, etten voi antaa yhdenkään työpaikkailmoituksen mennä ohi. Kuitenkin, elämässä pitäisi olla muutakin kuin työ – työttömälläkin.

IMG_20191024_083644_web

Syyskuu

Olin muutaman päivän vanhempieni luona. Toivoin että se auttaisi pääsemään eroon tästä sisälläni olevasta möhkäleestä, joka tuntuu estävän kaiken tekemisen tällä hetkellä. Vaikka oli mukavaa viettää aikaa vanhempieni ja sisarusteni kanssa, tuntuu ettei miniloma juuri helpottanut asiaa. Ehkä päin vastoin. En ole varmaan pariin viikkoon kirjoittanut yhtään työhakemusta, mikä on minulle aika poikkeuksellista. En vain saa päästäni pois ajatusta siitä, miten turhaa tämä on. Kun paikasta toisensa jälkeen tulee hylkäysviesti, alkaa usko olla aika vähissä. Nytkö jo? Ei sen vielä pitäisi olla lopussa. Olen ollut työttömänä vasta vähän yli kolme kuukautta. Vasta vai jo? En tiedä, riippuu näkökulmasta. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että kolme kuukautta on joku rajapyykki, jonka jälkeen mahdollisuudet saada töitä hupenevat entisestään. Toisaalta, kyllä jotkut onnistuvat saamaan työn oltuaan vuosia työttömänä. Pakko ihailla sitä, että vielä siinä vaiheessa jaksaa uskoa.

Jotkut tuntuvat saavan uuden työpaikan ilman ongelmia jo ennen kuin edellinen työ on loppunut. Olen alkanut tulla siihen tulokseen, että sillä on loppujen lopuksi aika vähän merkitystä, miten hyvin työnsä tekee. Melkein jokaisessa työpaikkailmoituksessa peräänkuulutetaan ensimmäisenä ”ulospäinsuuntautuneisuutta”, vaikkei läheskään kaikissa työtehtävissä ulospäinsuuntautuneisuutta tarvita. Eivätkä kaikki ole ekstroverttejä. Minä en ole, eikä minusta sellaista ikinä tule. Tiedän, että se on yksi syy siihen, ettei minulla ole töitä ja siihen, että minun tuntuu olevan vaikeampaa saada työpaikka kuin opiskelutovereillani. Vaikka opettajat tuntuivatkin uskovan loistavaan tulevaisuuteeni. Oikeasti jollain todistuksilla ja arvosanoilla ei ole mitään merkitystä.

Ehkä olen pettynyt kun nyt, syksyn tultua, en heti löytänytkään työtä. Kesän aikana en todellisuudessa uskonutkaan sitä löytäväni. Syksy on kuitenkin vasta alussa. Hengitä. Kaikki järjestyy.

Työnhakua vuonna 2018

Uusi viikko tuo aina vähän uutta toivoa. Kuka tietää, ehkä tällä viikolla tulee se odotettu puhelinsoitto. Ehkä tällä viikolla löydän töitä. En silti oikein usko. Vaikka olen lähettänyt paljon hakemuksia, ei mikään paikoista tunnu oikein siltä, että minulla olisi niihin todellisuudessa mahdollisuuksia. Jokainen kiitos-mutta-ei-kiitos-viesti tuntuu pienenä iskuna. Pala palalta ne murentavat senkin, mitä ammatillisesta itsetunnostani on jäljellä.

cof

Mietin, että tätäkö tämä elämä on. Olen nyt 34-vuotias. Työelämää on minulla siis vielä aika paljon jäljellä. Tai olisi, jos olisi töitä. Montako vuotta tulen ”työurani” aikana olemaan vielä työttömänä? Tätäkö tämä on, että sillonkin kun on joku työpätkä, voi suunnitella elämänsä ehkä kuukauden eteenpäin? Tuntuu että olen ihan samassa pisteessä kuin kaksi vuotta sitten – pelkästään kaksi vuotta vanhempi.

Mitä jos en saakaan enää töitä? Mitä jos tämä ei enää muutu tästä paremmaksi?Todennäköisesti saan töitä, ennemmin tai myöhemmin. En suostu vielä uskomaan mitään muuta vaihtoehtoa. Silti, miksi tämä on näin vaikeaa? En usko että töiden saaminen on kaikille muille näin vaikeaa, vaikka ihmiset haluavatkin usein näyttää elämästään vain sen kauniimman puolen. Tuntuu että jotkut saavat sen ensimmäisen työpaikan jota hakevat. Minä olen viimeisen kahden viikon aikana hakenut viittätoista työpaikkaa. Se ei ole vielä kovin paljon, sillä parhaimmillaan olen lähettänyt hakemuksia viitisenkymmentä viikossa. Nyt paikkoja ei vain ole avoinna. Ehkä myös ajattelussani on tapahtunut muutos. En vain näe enää mitään järkeä siinä, että hakisin töitä, joista minulla ei ole minkäänlaista kokemusta ja joihin minulla ei ole mitään annettavaa. Muutaman kerran olen alkanut täyttää hakemusta ja sitten sulkenut sen. Ajanhukkaa, eikä pelkästään oman aikani.

 

Työttömyys – saattaa aiheuttaa ahdistusta

Vajaa kolme viikkoa työttömyyttä takana (vasta, kuitenkin) ja usko alkaa loppua (tiedän, ei sen vielä pitäisi). En ole menettämässä toivoani, mietin vain, miten ne, joiden työttömyys on kestänyt vuosia, jaksavat pitää toivoa yllä? Että ehkä tänään tulee se puhelinsoitto. Tietenkään ei ole mikään ihme, etten ole vielä löytänyt töitä. Suurempi ihme olisi, jos olisin. Rekrytointiprosessit ovat hitaita, mutta ihan rehellisesti sanottuna, en tiedä olenko mukana yhdessäkään rekrytoinnissa, jossa minulla ihan oikeasti olisi mahdollisuuksia. Tuntuu, että kaikki pitäisi osata jo valmiiksi. Pattitilanne, miten ikinä voi edetä mihinkään, jos ei saa mahdollisuutta? Monet työt kuitenkin todellisuudessa opitaan tekemällä. Hain taannoin erästä työpaikkaa, jossa koin hallitsevani valtaosan vaadituista osa-alueista. Rekrytoijalta tuli lopulta viesti, että he jättävät paikan täyttämättä, koska eivät ole löytäneet hakijaa, jolla olisi näyttöä kaikista vaadituista osa-alueista. Se tuntui melko erikoiselta, koska tuon tyylisiin, julkisessa haussa oleviin paikkoihin tulee yleensä kymmeniä ellei satoja hakemuksia, joten luulisi että valinnanvaraa olisi ollut.

DSC_0558

Suuntaus lienee se, mikä se on ollut joillakin aloilla jo pitkään: Sitten kun olet tehnyt vuosia ilmaisia harjoitteluja ja sitä kautta saanut niitä ”näyttöjä”, saatat saada sen palkallisen työpaikan. Ellet sitten ole sitä ennen saanut hermoromahdusta tai palanut loppuun niissä ilmaisissa harjoitteluissa. Ilmaisen työn tekeminen yritysten pussiin ei välttämättä lisää yksilön itsekunnioitusta ja ammattiylpeyttä, vaikkei se palkka pääasia olisikaan. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että työtä yleensä tehdään siksi, että saisi toimeentulon.

En muuten ole lainkaan varma, onnistunko olemaan aktiivinen tällä ensimmäisellä tarkastelujaksollani. Ainakaan en tiedä, miten sen tekisin, ellen sitten satu löytämään töitä. Mitään sellaisia kursseja työkkärillä ei tunnu olevan tarjota, mihin voisin osallistua. Vaikka tuskinpa niitä kesällä niin paljon onkaan. Kuitenkin, vaikka tekisin periaatteessa kaiken oikein ja hakisin niin montaa työpaikkaa kuin pystyn, en välttämättä voi välttää leikkuria. Se ei nyt ole ensimmäinen huolenaiheeni, sillä kestänee vielä jonkin aikaa, ennen kuin työkkäri ja työttömyyskassa ovat käsitelleet asiani. Sain nimittäin odotetusti selvityspyynnön työkkäristä, sillä olen vuosia sitten perustanut toiminimen, vaikken sen kautta paljon mitään teekään. Työtönhän saa toimia sivutoimisena yrittäjänä, mutta silloin saa varautua tähän syynäilyyn. Käsittelyaika on keskimäärin kolme viikkoa. Negatiiviset kokemukset viime kerralta, kun jäin työttömäksi, hieman piinaavat takaraivossa. Silloin kun rahaa ei tipahtanut mistään neljään kuukauteen, kun työkkäri ja työttömyyskassa setvivät asioita. Tilanne tosin oli silloin paljon monimutkaisempi, joten elän toivossa, että tällä kerralla pääsisin vähemmällä.

Viime päivinä on myös puhuttu ”Aktiivimalli 2:sta”, jossa työtön velvoitettaisiin hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa rangaistuksen uhalla. Omalla kohdallani neljän työpaikan hakeminen kuukaudessa ei tunnu kovin pahalta, mutta minä asunkin Helsingissä. Pienemmillä paikkakunnillä ei yksinkertaisesti välttämättä ole mitä hakea. En usko että muutenkaan on kenenkään etu, että lähetellään työhakemuksia koska ”työkkäri pakottaa”. Silloin yrittäjät saavat entistä enemmän hakemuksia ihmisiltä, jotka eivät edes halua työpaikkaa ja ne ”oikeat” hakemukset ovat vaarassa jäädä jalkoihin.

Synkeistä tunnelmista huolimatta, koitetaan mekin nauttia kesästä ja juhannuksesta. Eiköhän mekin olla se ansaittu, vaikka lakerikenkämiehet olisivatkin eri mieltä.