Aktiivimallista ja vuokratyöstä

Taisteluni työpaikoista jatkuu. Minulla on tällä viikolla yhteensä neljä työhaastattelua, joista siis kolme on jo takana päin. Neljä haastattelua viikossa lienee oma henkilökohtainen ennätys. Neljä haastattelua viikossa tuntuu myös henkisesti aika raskaalta – ainakin minä koen niin. Olen saanut tällä viikolla myös useasta paikasta kieltävän vastauksen, mikä tietysti lisää henkistä kuormaa. Uusia hakemuksiakin pitäisi jaksaa kirjoittaa. Toivoisin että tämä painajainen olisi jo ohi. Työ ei ole elämän pääasia, mutta ilmeisesti siitä tulee sellainen, silloin kun sitä ei ole.

Olen tällä viikolla törmännyt myös mielenkiintoiseen yksityiskohtaan aktiivimallin suhteen. Olen nimittäin joutunut perumaan useammalta päivältä TE-palveluiden tuottamiin webinaareihin osallistumiseni, koska olen niihin aikoihin työhaastatteluissa. Periaatteessa siis en voi osoittaa aktiivisuutta, koska olen työhaastatteluissa, joten tukeni joutuvat leikkuriin. Käytännössä tietysti yritän korvata väliin jääneet webinaarit toisilla sellaisina päivinä, kun minulla ei ole työhaastatteluja, mutta osaltaan tämä mielestäni osoittaa jälleen kerran sen, ettei aktiivimalli ole oikein loppuun asti mietitty.

Törmäsin sosiaalisessa mediassa kyselyyn siitä, miten moni hakisi vuokratyöfirmaan töihin. Tulos ei ole yllättävä. Itse olen ollut useammankin vuokratyöfirman listoilla, ja valitettavasti kokemukseni keikahtavat hieman negatiivisen puolelle. Palkan olen kyllä saanut aina ajallaan ja oikein (olen joidenkin firmojen suhteen kuullut että näin ei aina ole), mutta oman kokemukseni mukaan vuokratyöntekijä voi saada puolet pienempää palkkaa kuin suoraan palkattu samasta työstä. Vuokratyöntekijöitä ei myöskään aina kohdella työpaikalla samanarvoisina kuin vaikkapa samassa tiimissä olevia suoraan palkattuja työntekijöitä. Kaikkiin samoihin kokouksiin ei ehkä kutsuta, ja myös vaikkapa pikkujoulukutsut saattavat jäädä saamatta. Vuokratyöfirman kanssa ei asiat aina luista kovin sujuvasti – itselläni on monta kertaa ollut virheitä työsopimuksissa ja työtodistuksissa (vaikka ehkä ne ovat yksittäistapauksia, joita voisi tapahtua missä yrityksessä tahansa). Joskus tuntuu myös, ettei vuokratyöfirmaa voisi vähempää kiinnostaa, miten heidän työntekijöillään menee. Esimerkiksi itselläni ei viimeisimmässä tapauksessa ollut viimeisinä kahtena kuukautena edes vuokratyöfirmassa yhteyshenkilöä. Ja tämäkin selvisi minulle, kun yritin olla yhteydessä henkilöön, joka oli yhteyshenkilöni työsuhteen alussa. Tästä pitkästä vuodatuksesta huolimatta en koe, että minulla olisi varaa jättää hakematta vuokratyöpaikkoihin. Valitettavasti.

vuokratyo

Aktiivisuudesta

Minulla oli tänään kaksi työhaastattelua. Aamulla oli sellainen olo, että ne tulisivat varmasti menemään surkeasti. Olin jotenkin niin väsynyt juoksemaan työhaastatteluissa. Haastattelut tuntuivat kuitenkin menevän ihan hyvin. En vain tiedä, riittääkö se ”ihan hyvin”. Molemmat työt ovat sellaisia, jotka ottaisin vastaan riemusta kiljuen. Tavallaan haastatteluihin pääseminen kuitenkin auttaa jaksamaan eteenpäin. Auttaa uskomaan, että kyllä se vielä tärppää. Jos ei nyt, niin pian.

Tajusin kuitenkin, että olen taas kohta ollut työkkärin mielestä kolme kuukautta ”tekemättä mitään”, joten leikkuri iskee taas pian. Ihan sama, vaikka olen juossut työhaastatteluissa hiki hatussa ja käyttänyt tunteja päivässä työhakemusten kirjoittamiseen, en ole ollut tarpeeksi ”aktiivinen”. Yritän seuraavaksi selvittää, ehtisinkö vielä jollakin tavalla saada aktiivimallin ehdot täytettyä, vaikka tuntuu typerältä osallistua jollekin työkkärin piirileikkikurssille sen sijaan, että jatkaisin työnhakua. Olen kuitenkin päässyt viime viikkoina niin moniin haastatteluihin, etten usko työnhakutaidoissani olevan suurempia puutteita.

IMG_20190829_161511_web

Passivismia

Mikäs se tipahtikaan postiluukusta muu kuin työttömyyskassan ilmoitus siitä, että paivärahaani leikataan, koska en ole ollut riittävän aktiivinen. Ehkä menetettyjä euroja enemmän ottaa päähän juuri se passiiviseksi – eli laiskaksi – haukkuminen. Vaikka ei kai tätä voi ottaa henkilökohtaisesti, koska eihän päätöksiä tekevillä ole oikeasti mitään käsitystä siitä, kuka on aktiivinen ja kuka ei. Siinä mielestäni onkin se ongelma. Pelkästään lopputuloksella, eli sillä, saako töitä, on merkitystä. Se on samantekevää, onko lähettänyt sata työhakemusta vai yhden.

Avoimia työpaikkoja selaillessa tulee aika toivoton olo. Oikeasti niitä paikkoja, joihin minulla on mitään edellytyksiä, on aika vähän. Ja niihin, mitä on, tulee hakemuksia pilvin pimein. Turhautumista. Mietin muun muassa sitä, miten edellisen työsuhteeni päättyessä vuokratyöfirman esimieheni ylisti minua, ja oli varma siitä, ettei minulla ole vaikeuksia työllistyä. Lupailipa jopa auttavansa työpaikan löytymisessä. En minä niihin puheisiin silloinkaan uskonut, mutta eipä ole työpaikkaa siltäkään suunnalta kuulunut. Mutta eipä siitä voi ketään syyttää – kun ei ole töitä niin ei ole.

Vaikka en minä ole koskaan siihen uskonut, että joku hyväntahtoinen sielu jossain auttaisi minua saamaan työpaikan. En, vaikka tiedänkin olevani hyvä työntekijä, ja tiedän ainakin joidenkin ihmisten tietävän sen. Tuntuu että nykyään on eniten merkitystä sillä, oletko ”sosiaalinen”, mikä aika usein tuntuu tarkoittavan sitä, että olet tuomassa itseäsi esille jatkuvasti ja joka paikassa. Jos sellainen ei onnistu sinulta, on ihan sama, teetkö työsi hyvin.

Odottavan aika

Nämä ikuiselta tuntuvat sunnuntait. Töissä käyvänä ne tuntuvat erilaisilta kuin työttömänä. Jos on menossa seuraavana aamuna töihin, yrittää ehkä vielä takertua viikonloppuun, olla ajattelematta töitä. Työttömänä kai seuraavaa päivää odottaa enemmän. Ehkä huomisella on jotain annettavaa. Pitkät päiväunet, että aika menisi nopeammin. Sen jälkeen pitkä kävelylenkki. Pakko päästä pois neljän seinän sisältä. Oman päänsä sisältä ei silti pääse pois. Tämäkin on elämää. Ei kai elämä voi olla sitä, että aina odottaa jotakin muuta tapahtuvaksi kuin mitä on nyt ja tässä? Olisinko onnellinen jos minulla olisi hyvä työpaikka? En tiedä, mutta olisin varmaan tyytyväisempi. Voisin ajatella elämää pidemmälle kuin nyt. Pystyisin suunnittelemaan jotakin. Olisin osa jotakin.

Huomenna pitäisi selvitä, pääsenkö erääseen työkkärin koulutukseen. En ole varma, onko se pääsemistä vai joutumista. Koulutus on ostettu ulkopuoliselta järjestäjältä, niin kuin ne kai yleensä ovat, ja siihen kuuluisi harjoittelujakso jossakin yrityksessä. Se on varma, että eniten siitä hyötyy se koulutuksen järjestävä yritys. Minä saisin nykyisten tukien päälle 9 euroa päivä, sillä työkkärin virkailija lisäsi koulutuksen omaan työllistymissuunnitelmaani. Se on parempi kuin ei mitään. Koulutuksen järjestävästä yrityksestä soitettiin minulle keskiviikkona. Heillä saattaisi olla kiikarissa yritys, johon voisin päästä harjoitteluun, jos työkkäri hyväksyy minut koulutukseen. Valitettavasti se yritys on eri paikkakunnalla kuin missä itse asun, joten se 9 euroa menisi käytännössä matkakuluihin. Juju on siinä, että se yritys, jossa harjoittelu olisi, joutuu maksamaan koulutuksen järjestäjälle.

Katsotaan miten käy. Minulla on sen verran kokemusta näistä koulutuksista ja harjoitteluista, etten oikein usko niiden avulla työllistymiseen. Toisaalta, kai se olisi parannus nykytilanteeseen, että olisi joku paikka johon lähteä aamuisin. Sitä paitsi silloin tukiani ei ainakaan vielä leikattaisi. Koulutus kuitenkin kestää puoli vuotta, mikä tarkoittaisi, ettei olisi juuri toiveita tulotason nousemisesta seuraavaan kuuteen kuukauteen. Uskon kuitenkin selviäväni, vaikka kaikesta ylimääräisestä saakin karsia.

edf

Omatoimisuutta

Kävin toissapäivänä työhaastattelussa. Luulen että haastattelu meni ihan kohtalaisesti, mutta toisaalta tehtävässä on paljon osa-alueita, joista minulla ei ole kokemusta. Joka tapauksessa, vaikka etenisinkin haussa, on edessä vielä ainakin toinen haastattelukierros. Uskoisin että viihtyisin työssä, mutta ehkä ei kannata ajatella asiaa kovin paljoa. On kuitenkin hyvä merkki, että pääsen haastatteluihin – edes joihinkin. Tällä hetkellä ei nimittäin todellakaan ole kovin paljoa sellaisia paikkoja, joihin voisin edes ajatella hakevani. Tai ainahan sitä hakea voi, mutta olen ottanut linjauksen, etten tuhlaa aikaani hakemalla paikkoihin, joista tiedän jo valmiiksi, etten tule niihin pääsemään. Kokemus on opettanut, että minun on ihan turha hakea siivoojan tai varastotyöntekijän paikkoja. En ole koskaan päässyt niissä hauissa edes haastatteluun.

cof

Luin Kansan Uutisten jutun ”aktiivimalli kakkosesta”. Huolestuttavaltahan tuo kuulostaa moneltakin osin, mutta kiinnitin huomiota erityisesti erääseen seikkaan: ”Omatoimiseksi työnhauksi ei hyväksytä sellaisen työpaikan hakemista, johon hakijan valmiudet eivät riitä tai jos hakija on ylipätevä haettavaan työpaikkaan.”

Minä tulkitsen tämän niin, että jos esimerkiksi minä hakisin niitä siivoojan töitä, niin sitä ei hyväksyttäisi. Mutta entä jos ei yksinkertaisesti ole sellaisia paikkoja, jotka täyttäisivät kriteerit. Entäpä onko siellä työkkärissä oikeasti sellaista asiantuntemusta, että he pystyvät arvioimaan, kuka on pätevä mihinkin? Se ei nimittäin ole aina ollenkaan yksinkertaista, ja pitäisi kaiketi olla kaikkien alojen asiantuntija. Eipä käy kateeksi niitä, jotka työkkärissä näitä asioita käsittelevät. Voin vain kuvitella mitä siitä seuraa: työkkärin asioiden käsittelyaikataulu karkaa lapasesta, ellei ole karannut jo. Minäkin olen nimittäin kohta kolme viikkoa odotellut että he toteaisivat päivänselvän asian: en ole kokopäiväinen yrittäjä. Tiedän, kolme viikkoa ei ole vielä mitään.

Yhtä asiaa vielä mietin. Miten tämä, ettei omatoimiseksi työnhauksi hyväksytä kaikkia paikkoja suhtautuu siihen, että työttömiä kuitenkin toisaalta patistetaan vaihtamaan alaa?

Työttömyys – saattaa aiheuttaa ahdistusta

Vajaa kolme viikkoa työttömyyttä takana (vasta, kuitenkin) ja usko alkaa loppua (tiedän, ei sen vielä pitäisi). En ole menettämässä toivoani, mietin vain, miten ne, joiden työttömyys on kestänyt vuosia, jaksavat pitää toivoa yllä? Että ehkä tänään tulee se puhelinsoitto. Tietenkään ei ole mikään ihme, etten ole vielä löytänyt töitä. Suurempi ihme olisi, jos olisin. Rekrytointiprosessit ovat hitaita, mutta ihan rehellisesti sanottuna, en tiedä olenko mukana yhdessäkään rekrytoinnissa, jossa minulla ihan oikeasti olisi mahdollisuuksia. Tuntuu, että kaikki pitäisi osata jo valmiiksi. Pattitilanne, miten ikinä voi edetä mihinkään, jos ei saa mahdollisuutta? Monet työt kuitenkin todellisuudessa opitaan tekemällä. Hain taannoin erästä työpaikkaa, jossa koin hallitsevani valtaosan vaadituista osa-alueista. Rekrytoijalta tuli lopulta viesti, että he jättävät paikan täyttämättä, koska eivät ole löytäneet hakijaa, jolla olisi näyttöä kaikista vaadituista osa-alueista. Se tuntui melko erikoiselta, koska tuon tyylisiin, julkisessa haussa oleviin paikkoihin tulee yleensä kymmeniä ellei satoja hakemuksia, joten luulisi että valinnanvaraa olisi ollut.

DSC_0558

Suuntaus lienee se, mikä se on ollut joillakin aloilla jo pitkään: Sitten kun olet tehnyt vuosia ilmaisia harjoitteluja ja sitä kautta saanut niitä ”näyttöjä”, saatat saada sen palkallisen työpaikan. Ellet sitten ole sitä ennen saanut hermoromahdusta tai palanut loppuun niissä ilmaisissa harjoitteluissa. Ilmaisen työn tekeminen yritysten pussiin ei välttämättä lisää yksilön itsekunnioitusta ja ammattiylpeyttä, vaikkei se palkka pääasia olisikaan. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että työtä yleensä tehdään siksi, että saisi toimeentulon.

En muuten ole lainkaan varma, onnistunko olemaan aktiivinen tällä ensimmäisellä tarkastelujaksollani. Ainakaan en tiedä, miten sen tekisin, ellen sitten satu löytämään töitä. Mitään sellaisia kursseja työkkärillä ei tunnu olevan tarjota, mihin voisin osallistua. Vaikka tuskinpa niitä kesällä niin paljon onkaan. Kuitenkin, vaikka tekisin periaatteessa kaiken oikein ja hakisin niin montaa työpaikkaa kuin pystyn, en välttämättä voi välttää leikkuria. Se ei nyt ole ensimmäinen huolenaiheeni, sillä kestänee vielä jonkin aikaa, ennen kuin työkkäri ja työttömyyskassa ovat käsitelleet asiani. Sain nimittäin odotetusti selvityspyynnön työkkäristä, sillä olen vuosia sitten perustanut toiminimen, vaikken sen kautta paljon mitään teekään. Työtönhän saa toimia sivutoimisena yrittäjänä, mutta silloin saa varautua tähän syynäilyyn. Käsittelyaika on keskimäärin kolme viikkoa. Negatiiviset kokemukset viime kerralta, kun jäin työttömäksi, hieman piinaavat takaraivossa. Silloin kun rahaa ei tipahtanut mistään neljään kuukauteen, kun työkkäri ja työttömyyskassa setvivät asioita. Tilanne tosin oli silloin paljon monimutkaisempi, joten elän toivossa, että tällä kerralla pääsisin vähemmällä.

Viime päivinä on myös puhuttu ”Aktiivimalli 2:sta”, jossa työtön velvoitettaisiin hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa rangaistuksen uhalla. Omalla kohdallani neljän työpaikan hakeminen kuukaudessa ei tunnu kovin pahalta, mutta minä asunkin Helsingissä. Pienemmillä paikkakunnillä ei yksinkertaisesti välttämättä ole mitä hakea. En usko että muutenkaan on kenenkään etu, että lähetellään työhakemuksia koska ”työkkäri pakottaa”. Silloin yrittäjät saavat entistä enemmän hakemuksia ihmisiltä, jotka eivät edes halua työpaikkaa ja ne ”oikeat” hakemukset ovat vaarassa jäädä jalkoihin.

Synkeistä tunnelmista huolimatta, koitetaan mekin nauttia kesästä ja juhannuksesta. Eiköhän mekin olla se ansaittu, vaikka lakerikenkämiehet olisivatkin eri mieltä.

Kyykytystä

Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan vuoden vaihteessa. En tiedä, onko kaikilla tai edes valtaosalla työttömistä selkeä käsitys siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Varmaankin nyt alkaa olla, kun yli puolelta työttömistä leikataan tukia. Sävy, jolla asiasta puhutaan myös niin sanotuissa puolueettomissa medioissa (jos sellaisia on), tuntuu siltä, että työttömät eivät ole pystyneet saavuttamaan jotakin, ei niin että yhteiskunta ei ole pystynyt tarjoamaan heille mahdollisuutta täyttää aktiivimallin edellytyksiä.

cof
Kuva on otettu Eduskuntatalon portailla 9. maaliskuuta, jolloin aktiivimallia vastustava kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle.

Kyykytyksestä päästäänkin omaan tilanteeseeni.

Työni jatkuvat vielä kaksi kuukautta. En ole lainkaan varma siitä, pystynkö saamaan heti uuden työpaikan tai tulenko täyttämään aktiivimallin edellytykset esimerkiksi ensimmäisellä tarkastelujaksollani. Töiden loppuminen osuu toukokuun loppuun. Kesällä on tunnetusti hankala saada töitä, ellei sitten lasketa kesätöitä (en väitä että niitä olisi helppo saada). Periaatteessa minun pitäisi tällä hetkellä siis kokopäivätyön lisäksi jaksaa hakea töitä. Kokemuksesta tiedän, että töiden hakeminen vastaa kokopäivätyötä.

En tiedä, tekeekö minusta huonon ihmisen, jos töiden loppumisen jälkeen haluan hengähtää. Entä jos en heti haluakaan uutta työtä. Olen vuokratyöntekijä, ja kyseinen vuokrafirma maksaa lomakorvaukset aina palkan yhteydessä. Koska palkka on pieni, ei ole juurikaan varaa pitää palkattomia vapaita. Olen väsynyt.

Tämä varmasti tekee minusta kelvottoman laiskurin ja töiden välttelijän: Asiakasyritys olisi halunnut jatkaa sopimustani vuokratyöntekijänä. Sen vuoden aikana, jonka olen tehnyt yrityksessä töissä, tiimiin on rekrytoitu kaksi vakituista työntekijää tekemään niitä samoja töitä joita minä teen nyt. Ensimmäisellä kerralla hain paikkaa. Minua ei edes haastateltu. Silloinen esimies sanoi myöhemmin, että hän ei usko sen olevan sitä mitä minä haluan tehdä. Koska rekrytointiprosessi oli silloin jo pitkällä, en oikein voinut sanoa mitään, millä olisi ollut jotain vaikutusta. Toisella kerralla ilmoitin esimiehelle, joka oli tässä vaiheessa jo vaihtunut, että olen kiinnostunut tehtävästä heti, kun kuulin että se mahdollisesti tulee auki. Esimies vastasi ympäripyöreästi ottavansa tämän huomioon. Kuitenkaan hän ei edes vaivautunut ilmoittamaan minulle kun paikka tuli auki. Tulin siihen tulokseen, ettei minun ole mitään järkeä hakea sitä. Asiaa selviteltiin myöhemmin, ja nykyinen esimieheni selitys oli se, että minulla ei ole tarpeeksi kokemusta. En siis ilmeisesti ole hänen mielestään pätevä tekemään niitä töitä joita teen. Jostakin syystä tunnun olevan pätevä perehdyttämään näitä uusia työtovereitani tehtäviinsä. En myöskään usko että asiakasyrityksen esimies tietää, miten paljon minulla on kokemusta, koska hän ei ole ollut mukana rekrytoimassa minua.  Molemmat rekrytoidut ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin minä, ja käsittääkseni heillä on suunnilleen yhtä paljon työkokemusta kuin minulla.

Kun tähän kuvioon lisätään se, että kyseisessä yrityksessä on oikeasti aika iso ero sillä, onko vakituinen vai vuokratyöntekijä, on pieni ihme, että olen jaksanut näinkin kauan.  Vähän niinkuin olisi kahden kerroksen väkeä. Motivaatio ei ole kovin korkealla, tuntuu että on pakko lähteä, en voi jäädä tähän. Olen surullinen, koska olen saanut pelkästään positiivista palautetta, ja mielestäni olen ansainnut sen. Olen surullinen, koska alan olla aika hyvä siinä työssä, jota teen. Niitä ihmisiä, joiden kanssa on ollut mukava tehdä tölitä, tulee ikävä. Voin kuitenkin vain kuvitella, miten minut korvataan uudella halvalla vuokratyöntekijällä ennen kuin olen pakannut kamani. Miksi haluaisin sitoutua yritykseen, joka ei halua sitoutua minuun?

Aktiivimallia vastaan 2.2. klo 11 Senaatintorilla

En tiedä, onko minulla aiheesta aktiivimalli mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi sanottu jo paremmin moneen kertaan, mutta muistutan huomisesta mielenosoituksesta Helsingin Senaatintorilla 2.2. klo 11. Niille, joille huomiset lakkoilut aiheuttavat haittaa, haluan muistuttaa, että kysymys on kuitenkin vain yhdestä päivästä. Kurja juttu, mutta koskapa ne lakot osuisivat “hyvään saumaan”, kaikkien kannalta ainakaan. Työtön ei oikein voi lakkoilla, joten muiden apua tarvitaan. (Koska jos työtön lakkoilisi ja vaikka jättäisi jonkin työkkärin hänelle asettaman toimenpiteen tekemättä, siitä rangaistaisiin aika massiivisesti monen kuukauden karenssilla).

Tietoa mielenosoituksesta on mm. AKT:n sivuilla https://www.akt.fi/uutiset/aanityottomalle-mielenilmauksen-ohjelma-ja-kaytannon-jarjestelyt/

Tapahtumalla on Facebookissa sivut https://www.facebook.com/events/163144374313101

SAK myös järjestää tapahtumaan maksuttomia kuljetuksia eri puolilta Suomea https://www.sak.fi/aineistot/tapahtumat/mielenilmaus-aktiivimallia-vastaan

aanityottomalle_web

 

Myös meidän presidentti?

Aktiivimallista on saanut lukea viime aikoina kyllästymiseen asti. Hyvä uutinen on totta kai se, että kansalaisaloite, jolla malli pyritään kumoamaan, keräsi ennätysajassa vaadittavan määrän kannatusilmoituksia, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Nyt kannatusilmoituksia on jo yli 128 000, kun vaadittava määrä on 50 000.

Tänään on alkanut presidentinvaalien ennakkoäänestäminen. (Ennakkoäänestyspaikat näkee täältä. Mukaan tarvitsee vain henkkarit.) Jokaisen kannattaa ilman muuta kantaa äänensä kekoon, mutta kannattaa myös miettiä, ketä äänestää. Helppoa olisi tietysti äänestää istuvaa presidenttiä, koska hän on hoitanut hommansa ”ihan hyvin”. Mutta voisiko asiat olla paremmin? Voisiko presidentti esimerkiksi olla enemmän heikkojen puolella? Niiden puolella, jotka puolustajaa oikeasti tarvitsevat?

Pekka Haaviston ajatuksia aktiivimallista voi kuulla Facebook-videosta ja Ylen presidenttitentistä (aktiivimallista puhutaan alkaen kohdasta 33.08). Presidenttiehdokkaista myös Merja Kyllönen (vas.) ja Tuula Haatainen (sdp) ovat vastustaneet aktiivimallia. Niinistön kanta on hieman epäselvä, koska hän sanoo kannattavansa mallia, ”jos se on reilu”. Sitähän se ei ole, mutta Niinistö on kuitenkin allekirjoittanut lain.

26685361_10156272318189684_151259588178960330_o

Kumotaan HE 124/2017 vp

Emme juuri muuta voi tehdä, joten tehdään edes se, mitä voimme. Käykäähän kannattamassa kansalaisaloitetta työttömyysturvalain muutosten kumoamisesta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Vaikka ei juuri tällä hetkellä itseä koskettaisikaan, sinäkin voit olla joskus työtön. Hirveästi joulumieltä ei ainakaan tältä suunnalta löydy, mutta hyvää ja rauhallista joulua siitä huolimatta.

tyokkari