Työttömyys ja masennus

Tänään vietetään Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Olen pohtinut työttömyyden vaikutusta masennukseen ja itsemurhiin. Ei ehkä voida yksioikoisesti sanoa, että työttömyys aiheuttaa masennusta tai itsemurhia. Se ei varmaankaan ole niin yksinkertaista, itsemurha on usean tekijän summa. Mutta uskon että sillä on vaikutusta. Yllättäen työttömäksi jääminen järkyttää koko elämän perustuksia, ehkä jopa ihmisen kuvaa itsestään. Työttömyys aiheuttaa häpeää ja turvattomuuden tunnetta. Lisäksi varmasti yllättävä negatiivinen tapahtuma – esimerkiksi työttömäksi jääminen – voi laukaista itsetuhoisen teon, jos henkilöllä on siihen taipumusta (Mielenterveys 2/2016). Usein työttömyyteen liittyy taloudellinen epävarmuus. Jos työttömyys pitkittyy ja joutuu kituuttamaan peruspäivärahalla, ei se minusta kovin suuri yllätys olisi, jos se aiheuttaisi myös masennusta. Joskus jatkuvaan stressiin ja epävarmuuteen vain väsyy. Toisaalta masennuskin aiheuttaa työttömyyttä. On vähän vaikea saada töitä – tai edes hakea niitä – jos ei jaksa nousta sängystä ylös. Silloin tosin työn saaminen ei ehkä olekaan se ensimmäinen asia.

Työttömyydestä ja mielenterveydestä on kirjoitettu esimerkiksi Mielenterveysseuran nettisivuilla.

Lähteet: Salovuori, Samuel: ”Toivoa umpikujan keskelle”. Mielenterveys-lehti 2/2016. s. 10.

Advertisement

Silmukka kiristyy

Aika moni ihminen on perinteisesti määritellyt oman identiteettinsä työn kautta. Mutta entä kun työtä ei ole? Ihminen joutuu etsimään muita asioita, joiden kautta määritellä itsensä. Ehkä se ei ole vain huono asia. Mutta entä jos työttömyydestä ja siihen liittyvästä häpeästä muodostuu osa identiteettiä? Se, arvostaako ihminen itseään, riippuu usein aika paljon siitä, miten yhteiskunta ja hänen ympärillään olevat ihmiset häneen suhtautuvat. Työtön ei varmasti pääse missään vaiheessa unohtamaan olevansa työtön. Hallitus kiristää silmukkaa työttömän kaulan ympärillä jatkuvasti. Jos huhut pitävät paikkansa, tulevaisuudessa työttömän pitäisi tehdä tiliä olemisestaan ja tekemisestään kolmen kuukauden välein. Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole ollut viittä päivää töissä, työttömyysturvasta leikattaisiin kolme prosenttia pois. Ja tämä aina kolmen kuukauden välein, onko nöyryyttämisellä mitään rajaa! Siinä tuskin on mitään uutta, että työtöntä syytetään siitä ettei töitä ole, mutta nyt työtön saisi siitä myös rangaistuksen.

Usein kuulee sanottavan, että kyllä niitä töitä on, senkun menet työkkärin sivuille ja haet. On totta, että Mol.fi-sivustolla on tälläkin hetkellä yli 15 000 ilmoitusta. Mutta kun aletaan tutkia, moniko niistä töistä on sellaisia, että niitä voi tehdä ilman (usein monta vuotta kestävää) alan koulutusta, ei niitä niin hirveästi olekaan. Vaikka se niin kätevää olisikin, ei kirvesmies voi tehdä kampaajan töitä ja päinvastoin. Moniin sellaisiinkin työpaikkoihin, joihin ei välttämättä tarvita jotakin tiettyä koulutusta, vaaditaan kuitenkin usein käytännössä alan työkokemusta. Ja sitten on tietysti ne puhelinmyyjän paikat. Valitettavasti, ei kovin monella ole varaa ottaa vastaan töitä, joista ei etukäteen tiedä, saako siitä palkkaa vai ei, sillä puhtaasti tuntipalkallisia puhelinmyyjän paikkoja ei liene edes olemassa.

Yhteiskunnan huono-osaiset saavat jatkuvasti pelätä, mitä hallitus seuraavaksi keksii heidän päänsä menoksi. Jos elämä ei nyt ole ruusuilla tanssimista, vaikuttaa vähän siltä, että vaikeat ajat ovat vasta tulossa.

Yli häpeästä

Pitkäaikaistyöttömiä on kai tällä hetkellä Suomessa noin 120 000 (sanoo Kauppalehti maaliskuussa). Itse en edes kuulu tuohon tilastoon, sillä olen virallisesti opiskelija. Kokopäiväinen opiskelija, opiskelu on minun työtäni. Opinnot ovat edenneet aikataulussa, ja näillä näkymin saan ne myös aikataulussa valmiiksi. Vähän pakko saada, sillä työkkäri hengittää niskaan. Silti minusta tuntuu, etten tee tarpeeksi, vaikka sen lisäksi että teen koulutyöt, kirjoitan näppäimistö sauhuten työhakemuksia illasta toiseen.

Työttömyyteen liittyy aika vahvana tunteena häpeä. Sitä tuntee olevansa toisen luokan kansalainen, koska ei kelpaa töihin. Yllättävän monet ajattelevat, että työttömyys on työttömän omaa syytä. Ei se ole. Ei ainakaan läheskään aina.

Jos ihminen irtisanotaan, ei kai hän voi yhtäkkiä alkaa olla jotenkin huonompi ihminen. Että ”sinä päivänä, 15. lokakuuta, minä lakkasin olemasta jonkin arvoinen, silloin kun minut irtisanottiin”? Minä tiedän olevani hyvä työntekijä. Olen kuullut monta kertaa viimeisten kuukausien aikana, että olen ”hyvä kandidaatti”, kun olen hakenut töitä. Mutta jostain syystä en vain ole vieläkään saanut niitä.

Se, miten työttömiin suhtaudutaan – vieläkin – ei auta työttömien ahdinkoa. Monet ovat niin väsyneitä byrokratiaan ja köyhyyteen, että miettivät itsemurhaa. Se tuntuisi vapautukselta kurjuudesta, jolle ei näy loppua. Yritän itse ajatella, ettei mikään kestä ikuisesti. Ei edes kurjuus.

Tällä hetkellä olen itse rahaton, koska otin vastaan muutaman päivän työkeikan. Koska palkka maksetaan seuraavan kuun 20. päivänä, työttömyyspäivärahani maksaminen viivästyy noin kuukaudella. Rahallisesti muutaman satasen työkeikkaa ei siis ehkä olisi kannattanut ottaa vastaan. Mutta en minä edes harkinnut kieltäytyväni, halusin niin paljon tehdä töitä.

Häpeään ei ole mitään aihetta. Jos joku väittää, että töitä saa hakemalla, ja työttömyys johtuu vain laiskuudesta, se johtuu vain siitä, ettei hän ole itse joutunut siihen ahdinkoon. Hän todennäköisesti jopa uskoo, että se on hänen omaa ansiotaan. Todellisuudessa niin tuskin on. Se, menestyykö vai ei, on usein kiinni hyvin pienistä asioista. Usein se on aika paljon kiinni tuurista.

Luin 7 vuotta työttömänä olleen ihmisen haastattelun. En voi muuta kuin arvostaa ihmistä, joka on päässyt yli siitä häpeäntunteesta, minkä työttömyys aiheuttaa, ja halunnut antaa kasvot ilmiölle, joka koskettaa niin monia. Samalla pelkään, että olen itsekin tässä samassa tilanteessa vielä 7 vuoden päästä. En ole, sanoo järkeni. Mutta oikeasti, en voi olla varma.