Takaisin koulun penkille

Pitkästä aikaa hieman tilapäivitystä. Tosiaan oli kolmen kuukauden työpätkä viime vuoden lopussa/ tämän vuoden alussa. Valitettavasti työsuhde osoittautui katastrofiksi. Nyt varmasti joku saattaa miettiä, että ehkä vika on minussa itsessäni, kun jokainen työsuhde osoittautuu pienemmäksi tai isommaksi katastrofiksi. Olen sitä miettinyt itsekin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kysymys on enemmän kuitenkin huonosta tuurista.

Tässä viimeisessä työpaikassa tilanne tosiaan oli se, että minut palkattiin tekemään markkinointiin liittyviä tehtäviä. Aika nopeasti huomasin, etten saa esimieheltäni minkäänlaista tukea työhöni, jolloin työn tekeminen oli käytännössä mahdotonta. Koska en pystynyt tekemään työtäni, mutta toisaalta yrityksen varastossa tuntui olevan pulaa tekijöistä enkä halunnut pyöritellä peukaloitani, siirryin auttamaan varastoon. Lopulta kolmen kuukauden työsuhteesta tein varmaan kaksi kuukautta pelkästään varastotöitä. Älkää ymmärtäkö väärin, en ajattele että varastotyöt olisivat sen huonompia töitä kuin muutkaan, mutta koska olen vuosikausia opiskellut tiettyä alaa, haluaisin mielelläni tehdä niitä töitä – varsinkin jos minut on palkattu tekemään niitä.

Näin siis esimiestäni kerran pari kuukaudessa, mikä tuntuu ainakin itselleni todella vieraalta tavalta työskennellä. Tietysti täytyy ottaa huomioon että tätä edeltävä työpaikkani on suuri pörssiyritys, ja tämä viimeisin taas 7 hengen työpaikka, joten jo kulttuurishokki oli aikamoinen. Kuitenkin, kun keskustelin parin muun työntekijän kanssa, sain vahvistusta sille, että vika ei ole minussa, sillä muilla oli samankaltaisia kokemuksia kuin minullakin. Itseasiassa toisella työntekijällä oli hyvin samanlainen kokemus kuin minulla, sillä hänetkin oli palkattu tekemään aivan muita tehtäviä, mutta hänkin oli päätynyt tekemään varastotöitä. Tämän pitäisi soittaa kelloja mielestäni ainakin johdon päässä – yritykseen siis palkataan ihmisiä miettimättä oikeastaan mitä he tulevat tekemään.

Noin kuukautta ennen kuin työni olivat loppumassa oli melko mielenkiintoinen tilanne. Siinä vaiheessa oli palaveri, jonka olisi ehdottomasti pitänyt olla jo alussa, ilmeisesti siksi että yksi työntekijä oli siinä vaiheessa irtisanoutunut (ymmärrettävästi), joten hänen tehtäviään piti jakaa muille. Palaverissa oli tarkoitus keskustella markkinoinnin tulevaisuudesta, ja esimieheni kysyi, ottaisinko päävastuun eräästä kokonaisuudesta. Tässä, muiden työntekijöiden läsnäollessa, en voinut olla sanomatta, että minun työnihän ovat loppumassa kuukauden päästä. Ilmeisesti esimies siis oletti automaattisesti, että haluan jatkaa yrityksen palveluksessa. Jos olisin hetkenkään uskonut, että asiat tulevat jatkossa toimimaan paremmin, olisin ehkä halunnutkin jatkaa, mutta siinä vaiheessa usko johdon esimiestaitoihin oli aika lailla nollissa. Palaverin jälkeen minulla oli esimiehen kanssa vielä keskustelu, jossa toin esille tuohtumukseni. Melko kuvaavaa oli se, että esimieheni sanoi, ettei tiennyt minun olevan niin paljon varastossa. Kun kysyin, mitä hän kuvitteli minun työpaikalla tekevän, vastaus oli, ettei hän ole oikeastaan ajatellut asiaa. Esimies jolla on viisi alaista ei siis tiedä mitä hänen työntekijänsä tekevät. Miten sellainen yritys voi toimia?

kissakahvikuppi_ja_vihko

Jo ennen kuin työni olivat loppuneet, hain muutamaan työvoimakoulutukseen, sillä löysin työkkärin sivuilta koulutuksia, joista ajattelin oikeasti voivan olla hyötyä työllistymisessä. Aloitin pari viikkoa sitten koulutuksessa, jossa on myös harjoittelu. Koulutus kestää noin kolme kuukautta. Koulupäivät ajoittuvat lomittain harjoittelun kanssa, ja harjoittelu alkoi viime viikolla. Pääsin harjoitteluun yritykseen, jossa vanha opiskelukaverini vastaa markkinoinnista, ja tällä hetkellä tuntuu että harjoittelupaikan kanssa kävi tuuri, sillä ainakin olen jo päässyt tekemään oikeita projekteja, joista uskon olevan hyötyä työnhaussa.

Vaikka varsinkin opiskelu tuntuu raskaalta, tuntuu ihan hyvältä pitää pieni tauko työhaussa. Periaatteessahan olen nytkin työtön työnhakija, joten pitäisi varmaan koko ajan hakea töitä, mutta tuntuu että tarvitsee pienen aikalisän, sillä edellinen työ oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin raskasta.

Mikään ei riitä

Keskustelu uuden esimiehen kanssa on takana. Kuten arvelin, ei olisi kannattanut odottaa mitään. En tiedä, miksi silti olen pettynyt. Ehkä tämä oli viimeinen oljenkorsi, ehkä toivoin että olisi joku, joka ei vain toteaisi, että ”onpa paska tilanne” ja levittelisi käsiään. En voi syyttää ihmistä, joka aloitti tehtävässä toissapäivänä, ja kyllähän minä sen hyvin ymmärrän, että hänen on vaikea ottaa kantaa mihinkään. Halusin silti kertoa oman versioni, nyt kun minulla siihen on vielä mahdollisuus, siltä varalta että hän joutuu sotkeutumaan siihen jotenkin. Ehkä toivoin murusen empatiaa.

On aika selvää, ettei riitä, että tekee työnsä hyvin. Niin hyvin kuin osaa. En tiedä, mikä riittää. Ilmeisesti olen pelkästään resurssi, pelkästään profiili, joka ei sovi kokonaisuuteen. Minua ei nähdä ihmisenä. Sitäkään en ymmärrä, koska olen saanut pelkästään positiivista palautetta tekemästäni työstä, en nirsoile työtehtävien suhteen, haluan opetella uutta ja opin mielestäni aika nopeasti. Olen kuitenkin opettanut uusia, vakituisia henkilöitä tehtäviinsä.

Ihmiset sanovat, että yritä nauttia kesästä ja mieti syksyllä uudestaan. Helppo sanoa, jos kuukausipalkka juoksee kesälomallakin. Ehkä on aika kääntää sivua, loputtomiin ei ole järkeä hakata päätään seinään.

cof

Poikki

Reilu viikko jäljellä. Nyt ei tunnu olevan juuri enää mitään menetettävää. Raskasta silti on, yrittää saada jotakin järkeä viimeaikaisiin tapahtumiin, yrittää jotenkin valmistautua edessä olevaan työttömyyteen (sikäli kun siihen voi valmistautua, vaikka ei siihen oikeasti voi). Käyttää tuntikausia omaa ja muiden aikaa siihen, että työpaikalle jäävät eivät olisi kusessa sitten kun minä lähden. Olen poikki.

Viime viikolla asiakasyrityksen esimies halusi jutella kanssani. Työsuojeluvaltuutettu ja hr-puolen ihminen olivat keskustelleet hänen kanssaan syrjimisepäilyistä. Esimies oli ilmeisesti saanut oman kantansa aika hyvin läpi: hänen mielestään minua ei ole syrjitty eikä ole toimittu mitenkään väärin. Keskustelu oli tyly: sanoma oli, että ”sinä nyt vain et sovi näihin tehtäviin, näihin on haettu erilaisia ihmisiä”. Olisinpa tajunnut kysyä, millä tavalla erilaisia, mutta olin liian mykistynyt.

cof

Tämän jälkeen puhuin vuokratyöfirman esimieheni kanssa puhelimessa, hän oli yhtä mykistynyt kuin minäkin. Hänen mielestään tällaista keskustelua ei olisi saanut tapahtua.

Epäkohtia on silti muitakin, kuten määräaikaisuuden jatkaminen ilman perusteita ja huomattavasti pienempi palkka kuin muilla samaa työtä tekevillä. En tiedä, mitä odottaa, ehkä ei kannata odottaa mitään, sillä kun on tarpeeksi manipuloiva ihminen kyseessä, saa mustan näyttämään valkoiselta. Olisin silti kuvitellut, että koska on kysymys isosta yrityksestä, tällaiset asiat tutkittaisiin aika tarkkaan.

Jonkinlainen valonpilkahdus vielä on. Kyseinen esimies on nimittäin vaihtamassa tehtäviä –  tosin samana päivänä kuin minunkin työsuhteeni loppuu. Uusi esimies kuitenkin aloitti osittain lomittain jo eilen. Pyysin tänään, että hän juttelisi kanssani lähtööni liittyvistä asioista. Keskustelun on tarkoitus olla huomenna. En tiedä, onko se virhe tai voinko saavuttaa mitään, mutta toistaalta, mitä voin hävitäkään.

Vähiin käy

…ennen kuin loppuu. Vajaa kolme viikkoa jäljellä. Päädyin lopulta lähettämään sen kirjoittamani pitkän sähköpostin työsuojeluvaltuutetulle. Tällä hetkellä mietin, että olisinpa lähettänyt sen jo aiemmin. Työsuojeluvaltuutettu ei nimittäin suhtautunut kovin kevyesti kertomaani. Meillä oli hänen ja pääluottamusmiehen kanssa palaveri maanantaina. Kerrottuani tapahtumat niin yksityiskohtaisesti kuin osasin, työsuojeluvaltuutettu ja pääluottamusmies olivat yhtä mieltä siitä, että minua on syrjitty rekrytointitilanteissa.

Itseasiassa pääluottamusmies totesi minulle, että minua on kusetettu.  Rekrytointitilanteiden lisäksi hän tarttui myös muihin epäkohtiin. Ensinnäkin hän kertoi minulle, että minulla on huomattavasti pienempi palkka kuin muilla samaa työtä tekevillä. Sitä olen toki epäillytkin. Lisäksi palkkani kuuluisi olla kuukausipalkka eikä tuntipalkka niin kuin se on nyt. Lisäksi määräaikaista sopimusta on jatkettu perusteettomasti useita kertoja. Tähän hieman yli vuoden jaksoon mahtuu kahdeksan määräaikaisuutta, mikä on kieltämättä melkoinen määrä.

Tiistaina palaveerasin vuokratyöfirman esimieheni kanssa. Fiilikset ovat aika vahvasti siihen suuntaan, että tässä tapauksessa asiakasyritys eli se yritys jossa työskentelen, on pimittänyt asioita myös vuokratyöfirmalta. Esimieheni oli hyvin pahoillaan siitä, miten asiat ovat menneet, ja kertoi olevansa ylpeä siitä, että olen uskaltanut viedä asioita eteenpäin.

En tiedä, mitä pitäisi odottaa. Toivon että asiat saavat jonkun ratkaisun mahdollisimman pian. Toivon myös, ettei asiakasyrityksen esimieheni, joka on osoittanut olevansa melko häikäilemätön ja kaksinaamainen, aloita minkäänlaista kyräilyä näinä vajaana kolmena viikkona, jotka vielä ovat jäljellä. Totta puhuen voisin odottaa mitä tahansa. Mielenkiintoisen lisän tähän tuo se, että asiakasyritys sai juuri vähän aikaa sitten ilmeisesti arvostetunkin tunnustuksen siitä, miten hyvä työpaikka se on.

cof

Epäoikeudenmukaisuudesta

Lamaantuminen. Olen niin raivoissani etten pysty itkemään. Välillä tuntuu etten pysty edes hengittämään. Olen useaan otteeseen kirjoittanut vuokratyösuhteeni vaiheista. Työsuhteen jota on jatkettu niin monta kertaa etten ole enää itsekään pysynyt laskuissa mukana. Työn josta olen saanut pelkästään positiivista palautetta. Yhtä kaikki, olen nyt ollut vähän yli vuoden työpaikassa, johon minun alun perin piti mennä kahdeksi viikoksi. Menin aluksi projektiin, jolloin vuokratyön käyttö ja määräaikaiset työsopimukset ovat ymmärrettäviä ja sallittuja. Projekti on kuitenkin jo kauan ollut ohi, joten teen samoja töitä kuin suoraan yritykseen palkatut vakituiset työntekijät. Tiimiin on kahteen otteeseen rekrytoitu uusia työntekijöitä. Ensimmäisellä kerralla hain, mutta minua ei edes haastateltu. Silloisen esimiehen selitys oli se, että hän ei usko minun haluavan sitä (voisinko saada itse päättää, mitä haluan, kiitos).

Toisella kertaa ilmaisin innokkuuteni paikkaa kohtaan jo ennen kuin se oli tullut virallisesti auki. Esimies (joka tässä vaiheessa oli jo vaihtunut) vastasi ympäripyöreästi ottavansa tämän huomioon. Hän ei kuitenkaan vaivautunut edes ilmoittamaan minulle, kun paikka tuli auki. Kun tästä myöhemmin keskusteltiin, hänen selityksensä oli, ettei minulla ole tarpeeksi kokemusta. Hän kuitenkin palkkasi tehtävään minua 7 vuotta nuoremman henkilön. Ottaen huomioon että itse olen 34 ja molemmat olemme ammattikorkeakoulun käyneitä, en usko palkatulla henkilöllä olevan määrällisesti kovin paljoa minua enemmän kokemusta. Ehkä kaivattu kokemus oli erilaista kuin mitä minulla on, mutta en usko esimiehen oikeasti perehtyneen siihen, minkälaista kokemusta minulla on. Hän kun ei ole ollut mukana rekrytoimassa minua. Myös entinen esimieheni (se joka ei silloin ensimmäisellä kerralla halunnut palkata minua) ihmetteli kovasti tätä argumenttia, kun taannoin kerroin siitä hänelle, ”tämä työ kun opitaan tekemällä ja sinä olet oppinut sen todella hyvin”.

cof

Yksi asia oli se, että esimieheni oli minulta kysymättä ilmoittanut vuokratyöfirmalle, että sopimustani jatketaan. Olin hieman ihmeissäni kun vuokratyöfirmasta soitettiin minulle ja kerrottiin että ”olen saanut jatkoa”. Tästä seurasi se, että ilmaisin etten missään tapauksessa tule jatkamaan vuokratyöntekijänä. Harkitsematonta ja typerää? En tiedä, ehkä. Työni loppuvat toukokuun lopussa. Eilen sitten kuulin, että vakituinen paikka on taas tulossa auki. Kaikesta päätellen minulta ei kuitenkaan olla kysymässä, haluaisinko paikan tai antamassa mahdollisuutta jäädä vakituiseksi. Olen käyttänyt valtavasti omaa työaikaani näiden uusien vakituisten työntekijöiden perehdyttämiseen. Jostain syystä kelpaan opettamaan heitä vaikken siihen työhön kelpaakaan.

En tiedä mitä teen. En kai voi tehdä mitään, ja toisaalta tämä sekoilu johdon puolelta vie minulta hirveästi energiaa. En vain enää jaksa hakata päätäni seinään.