Ei riitä

Viiden parhaan joukossa. Toivoin, että minulla tällä viikolla olisi hyviä uutisia. Pidin todennäköisenä, että tulisin valituksi paikkaan, johon kävin viime torstaina haastattelussa. En tullut. Olin viiden parhaan joukossa. Se samaan aikaan on tosi hyvin, eikä kuitenkaan riitä mihinkään.

Tänään on erityisen ahdistunut olo. Siitäkin huolimatta, että tällä viikolla on kaksi työhaastattelua, toinen huomenna ja toinen keskiviikkona. Pitäisi jaksaa tsempata, että edes vaikuttaisi siltä, että uskon itselläni olevan mahdollisuuksia.

Ei vain jaksaisi hakata päätään seinään enää.

Työtönkin on ihminen

Kun ihminen jää työttömäksi, hänen käsityksensä itsestään järkkyy. Hän ei ehkä tunne enää olevansa merkityksellinen, minkään arvoinen. Kun ympäristö ja koko yhteiskunta toitottavat tätä samaa sanomaa, miten työtön voisi mitään muuta tunteakaan kuin että hänen elämänsä on merkityksetön. Varmasti kaikki eivät ajattele, että ihmisen elämän ainoa tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon työtä, saada mahdollisimman paljon rahaa ja tuottaa yhteiskunnalle mahdollisimman paljon. En minä ole ainakaan koskaan ajatellut niin. Silti, esimerkiksi kun taannoin kävin terveyskeskuksessa pitkään kestäneen yskän vuoksi ja hoitaja kysyi, olenko työssä (ainoastaan varmasti tietääkseen, tarvitsenko sairauslomaa), tunsin häpeää sanoessani, että olen työtön.

Kaikilla tuntuu olevan mielipide työttömistä. Kuitenkin, kuten varmaan kaikkiin ihmisryhmiin pätee, jos on tavannut yhden työttömän, on tavannut yhden työttömän. Itse en tunne kauheasti sellaisia työttömiä, joita ei kiinnostaisi ottaa töitä vastaan. Tuntemani työttömät ovat pääasiassa aktiivisia, fiksuja ihmisiä, jotka haluavat töitä ja hakevat niitä. Ihmisiä, joissa ei ole mitään vikaa, ja sikäli on vaikea ymmärtää, etteivät hekään ole löytäneet töitä. Se on kuitenkin saanut minut miettimään, että ehkä minussakaan ei ole mitään vikaa.

InstagramCapture_dafca627-be82-4bbd-a578-07bd12812a40

Ihan varmasti on olemassa työttömiä, joita ei kiinnostaisikaan tehdä töitä. Mutta yhtälailla on olemassa suojatyöpaikoissa olijoita, jotka eivät tee palkkansa eteen yhtään mitään. Työtön elää pahimmassa tapauksessa alle 600 eurolla kuussa. Jos sinä, palkkatyössä oleva ajattelet, että työtön elelee herroiksi yhteiskunnan kustannuksella, sinun maksamillasi verorahoilla, kysy itseltäsi, olisitko valmis vaihtamaan osia työttömän kanssa. Olen varma, että aika moni työtön olisi valmis vaihtamaan osia sinun kanssasi. Muun muassa Voitolla työhön -blogissa on kirjoitettu työttömien väheksynnästä.

Olen viimeisen kuukauden parin aikana käynyt ehkä viidessä tai kuudessa työhaastattelussa. Nyt lopulta sain tiedon, että olen saanut kahden viikon työprojektin. Se tuntuu samaan aikaan sekä tervetulleelta että turhauttavalta. Kahden viikon työn vastaanottaminen ei ole taloudellisesti kovin kannattavaa, koska se johtaa väistämättä työttömyyspäivärahojen maksun viivästymiseen. Tämä jos mikä on kannustinloukku, josta pitäisi päästä eroon. Kuitenkin, minulla ei tässä tilanteessa ole hirveästi varaa valita. Jos en ottaisi vastaan paivän, viikon tai kuukauden töitä, minulla ei viimeisen vuoden aikana olisi ollut yhtään työpäivää. Tiedän että monet eivät vaivautuisi. Voin vain toivoa, että jossain vaiheessa tämä murusien kerjääminen palkitaan.

Ne jotka ansaitsevat

Tämä on yksi niistä päivistä, jolloin on todella voimaton olo: Mitä järkeä tässä kaikessa on? Miksi yrittää, kun lopputulos on sama, kuin jos ei tekisi mitään? Reilun viikon sisällä olen käynyt kolmessa työhaastattelussa. Nyt tiedän jo kahdesta paikasta, etten saanut niitä. Jäljellä on enää kahden viikon projektityö, jossa pääsin toiselle haastattelukierrokselle. Sivumennen sanoen minusta on hieman naurettavaa, että kahden viikon projektiin tarvitaan kaksi haastattelukierrosta, mutta työnantajan markkinat, on mistä valita.

Mitä nyt sitten? Tänään vähän itkettiin, seuraavaksi jatkan työhakemusten kirjoittamista. En tiedä, mitä muutakaan tekisin. Jossain vaiheessa keskustelen varmaankin TE-toimiston kanssa mahdollisuudesta johonkin palkattomaan harjoitteluun.

silmukka

Syyllistävä ilmapiiri tuntuu ihan käsittämättömän pahalta, kun on yrittänyt niin paljon. Lopulta, vaikka olisin saanutkin töitä, mitä se olisi ratkaissut? Henkilökohtaisessa elämässäni paljonkin. Mutta laajemmassa mittakaavassa, tuhansien työttömien kyykyttäminen ja syyllistäminen jatkuu. Rakenteelliset ongelmat eivät häviä mihinkään.

Aika monet tuntuvat kuvittelevan edelleen, että jos on tarpeeksi ahkera ja uskoo itseensä tarpeeksi, menestyy kyllä. Aiheesta oli loistava kolumni tämän päivän Helsingin Sanomissa. Kolumnissa kirjoitetaan siitä, miten kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet hankkia koulutus, mutta käytännössä niin ei tietenkään ole. Nykyään tosin tuskin on sellaista oppiarvoa joka takaisi työpaikan.

Jos olisin saanut työpaikan, olisiko se ollut omaa ansiotani? En tiedä, ehkä siinä mielessä, etten ole vielä luovuttanut. Menestys tai menestymättömyys ovat kuitenkin monien asioiden summia. Kukaan ei pärjää yksin, ja aika paljon tarvitaan tuuria. Ei sitten muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Työttömyys ja masennus

Tänään vietetään Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Olen pohtinut työttömyyden vaikutusta masennukseen ja itsemurhiin. Ei ehkä voida yksioikoisesti sanoa, että työttömyys aiheuttaa masennusta tai itsemurhia. Se ei varmaankaan ole niin yksinkertaista, itsemurha on usean tekijän summa. Mutta uskon että sillä on vaikutusta. Yllättäen työttömäksi jääminen järkyttää koko elämän perustuksia, ehkä jopa ihmisen kuvaa itsestään. Työttömyys aiheuttaa häpeää ja turvattomuuden tunnetta. Lisäksi varmasti yllättävä negatiivinen tapahtuma – esimerkiksi työttömäksi jääminen – voi laukaista itsetuhoisen teon, jos henkilöllä on siihen taipumusta (Mielenterveys 2/2016). Usein työttömyyteen liittyy taloudellinen epävarmuus. Jos työttömyys pitkittyy ja joutuu kituuttamaan peruspäivärahalla, ei se minusta kovin suuri yllätys olisi, jos se aiheuttaisi myös masennusta. Joskus jatkuvaan stressiin ja epävarmuuteen vain väsyy. Toisaalta masennuskin aiheuttaa työttömyyttä. On vähän vaikea saada töitä – tai edes hakea niitä – jos ei jaksa nousta sängystä ylös. Silloin tosin työn saaminen ei ehkä olekaan se ensimmäinen asia.

Työttömyydestä ja mielenterveydestä on kirjoitettu esimerkiksi Mielenterveysseuran nettisivuilla.

Lähteet: Salovuori, Samuel: ”Toivoa umpikujan keskelle”. Mielenterveys-lehti 2/2016. s. 10.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA