Viimeisimmät kuulumiset

Päivitysten kirjoittaminen on taas jäänyt, joten ottakaapa mukava asento, niin kerron viimeisimmät kommellukset työnhakurintamalta. Jouduin nimittäin tänään hyvin erikoiseen tilanteeseen. Olin sopinut täksi aamuksi työhaastattelun toiselle paikkakunnalle. Menin sinne sillä asenteella, että mahtavaa jos saan töitä, mutta toivomatta kuitenkaan liikoja. Hieman suhtauduin varauksella, sillä haastattelu tuntui jostain syystä olevan hirveän vaikea järjestää. Jouduin nimittäin soittelemaan useaan otteeseen haastattelijalle – sen sijaan että hän olisi soittanut minulle tai yksinkertaisesti laittanut sähköpostilla haastatteluajan, joka sopisi hänelle.

Haastattelija oli myöhässä, mikä jo sinänsä antaa mielestäni hieman huonon kuvan. Mutta ei se vielä mitään. Haastattelija oli niin pihalla, että haastattelun edetessä hänen oli kysyttävä, että ”mitäs paikkaa sinä olitkaan hakenut”. Seuraavaksi sain kuulla, että palkkatoiveeni on liian kova (jonka olin kertonut hakemuksessa ja joka ei oikeasti ollut liian korkea vaan ihan suositusten mukainen) mutta myös sen, että PAIKKA ON JO TÄYTETTY. Ja tosiaan sovin haastattelusta eilen. Hieman jäi olo, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olisi varmaan pitänyt antaa rakentavaa palautetta, mutta olin niin häkeltynyt etten juuri saanut sanaa suustani. Luultavasti menetys ei ole kovin suuri, vaikken saakaan kyseistä työpaikkaa. Enemmän harmittaa maksettu junalippu ja menetetty aamupäivä.

IMG_20190625_093747_1_web

Toinen hieman erikoinen tapaus sattui ennen juhannusta, kun sain vastauksen eräästä paikasta, jossa olin myös ollut haastattelussa. Vastaus kuului näin: ”Lämmin kiitos kiinnostuksesta xxx:n opintovapaan sijaisen työpaikkaan. Rekrytointi on viety päätökseen. Valinnassa painotimme muiden taitojen lisäksi soveltuvuutta asiakaspalveluun myös puhelimitse, ja tästä syystä valinta ei osunut sinuun. Oli kuitenkin mukava tavata, ja toivon sinulle menestystä työnhakuun.” Perustelu on käsittämätön, sillä mielestäni he eivät voi millään haastattelun perusteella tietää, millainen asiakaspalvelija minä olen puhelimessa – puhumattakaan siitä, että paikka kuitenkin oli markkinointisuunnittelijan paikka eikä asiakaspalvelijan. Tuntuu vähän siltä, että on pitänyt keksiä joku syy – tosin en minä sitä syytä luultavasti olisi kysynyt.

Lukuunottamatta vastatuulta työnhaussa kuuluu ihan hyvää. TE-toimiston tilaama kurssi, jolla olen ollut viimeiset 3 kuukautta, päättyy tämän viikon lopussa. Sen jälkeen iskee luultavasti tyhjyys, kun ei taas yhtäkkiä ole mitään (myöskään sitä yhteisöä, jonka kurssilaiset ovat muodostaneet, eikä harjoittelupaikkaa tai koulua, mihin mennä aamuisin). Kurssi on ollut positiivinen yllätys opetuksen tason puolesta, mutta kolmessa kuukaudessa pystyy kuitenkin omaksumaan aika rajallisen määrän uusia asioita. Tulevaisuus on taas täysin auki.

En tiedä, onko näistä kirjoituksista iloa jollekin muulle kuin itselleni – ehkä joku saa lohdutusta siitä, että joku muukin on syntynyt epäonnisten tähtien alla, kun mikään ei tunnu onnistuvan, vaikka miten yrittäisi. Mutta ei luovuteta.

Takaisin koulun penkille

Pitkästä aikaa hieman tilapäivitystä. Tosiaan oli kolmen kuukauden työpätkä viime vuoden lopussa/ tämän vuoden alussa. Valitettavasti työsuhde osoittautui katastrofiksi. Nyt varmasti joku saattaa miettiä, että ehkä vika on minussa itsessäni, kun jokainen työsuhde osoittautuu pienemmäksi tai isommaksi katastrofiksi. Olen sitä miettinyt itsekin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kysymys on enemmän kuitenkin huonosta tuurista.

Tässä viimeisessä työpaikassa tilanne tosiaan oli se, että minut palkattiin tekemään markkinointiin liittyviä tehtäviä. Aika nopeasti huomasin, etten saa esimieheltäni minkäänlaista tukea työhöni, jolloin työn tekeminen oli käytännössä mahdotonta. Koska en pystynyt tekemään työtäni, mutta toisaalta yrityksen varastossa tuntui olevan pulaa tekijöistä enkä halunnut pyöritellä peukaloitani, siirryin auttamaan varastoon. Lopulta kolmen kuukauden työsuhteesta tein varmaan kaksi kuukautta pelkästään varastotöitä. Älkää ymmärtäkö väärin, en ajattele että varastotyöt olisivat sen huonompia töitä kuin muutkaan, mutta koska olen vuosikausia opiskellut tiettyä alaa, haluaisin mielelläni tehdä niitä töitä – varsinkin jos minut on palkattu tekemään niitä.

Näin siis esimiestäni kerran pari kuukaudessa, mikä tuntuu ainakin itselleni todella vieraalta tavalta työskennellä. Tietysti täytyy ottaa huomioon että tätä edeltävä työpaikkani on suuri pörssiyritys, ja tämä viimeisin taas 7 hengen työpaikka, joten jo kulttuurishokki oli aikamoinen. Kuitenkin, kun keskustelin parin muun työntekijän kanssa, sain vahvistusta sille, että vika ei ole minussa, sillä muilla oli samankaltaisia kokemuksia kuin minullakin. Itseasiassa toisella työntekijällä oli hyvin samanlainen kokemus kuin minulla, sillä hänetkin oli palkattu tekemään aivan muita tehtäviä, mutta hänkin oli päätynyt tekemään varastotöitä. Tämän pitäisi soittaa kelloja mielestäni ainakin johdon päässä – yritykseen siis palkataan ihmisiä miettimättä oikeastaan mitä he tulevat tekemään.

Noin kuukautta ennen kuin työni olivat loppumassa oli melko mielenkiintoinen tilanne. Siinä vaiheessa oli palaveri, jonka olisi ehdottomasti pitänyt olla jo alussa, ilmeisesti siksi että yksi työntekijä oli siinä vaiheessa irtisanoutunut (ymmärrettävästi), joten hänen tehtäviään piti jakaa muille. Palaverissa oli tarkoitus keskustella markkinoinnin tulevaisuudesta, ja esimieheni kysyi, ottaisinko päävastuun eräästä kokonaisuudesta. Tässä, muiden työntekijöiden läsnäollessa, en voinut olla sanomatta, että minun työnihän ovat loppumassa kuukauden päästä. Ilmeisesti esimies siis oletti automaattisesti, että haluan jatkaa yrityksen palveluksessa. Jos olisin hetkenkään uskonut, että asiat tulevat jatkossa toimimaan paremmin, olisin ehkä halunnutkin jatkaa, mutta siinä vaiheessa usko johdon esimiestaitoihin oli aika lailla nollissa. Palaverin jälkeen minulla oli esimiehen kanssa vielä keskustelu, jossa toin esille tuohtumukseni. Melko kuvaavaa oli se, että esimieheni sanoi, ettei tiennyt minun olevan niin paljon varastossa. Kun kysyin, mitä hän kuvitteli minun työpaikalla tekevän, vastaus oli, ettei hän ole oikeastaan ajatellut asiaa. Esimies jolla on viisi alaista ei siis tiedä mitä hänen työntekijänsä tekevät. Miten sellainen yritys voi toimia?

kissakahvikuppi_ja_vihko

Jo ennen kuin työni olivat loppuneet, hain muutamaan työvoimakoulutukseen, sillä löysin työkkärin sivuilta koulutuksia, joista ajattelin oikeasti voivan olla hyötyä työllistymisessä. Aloitin pari viikkoa sitten koulutuksessa, jossa on myös harjoittelu. Koulutus kestää noin kolme kuukautta. Koulupäivät ajoittuvat lomittain harjoittelun kanssa, ja harjoittelu alkoi viime viikolla. Pääsin harjoitteluun yritykseen, jossa vanha opiskelukaverini vastaa markkinoinnista, ja tällä hetkellä tuntuu että harjoittelupaikan kanssa kävi tuuri, sillä ainakin olen jo päässyt tekemään oikeita projekteja, joista uskon olevan hyötyä työnhaussa.

Vaikka varsinkin opiskelu tuntuu raskaalta, tuntuu ihan hyvältä pitää pieni tauko työhaussa. Periaatteessahan olen nytkin työtön työnhakija, joten pitäisi varmaan koko ajan hakea töitä, mutta tuntuu että tarvitsee pienen aikalisän, sillä edellinen työ oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin raskasta.

Trainee = orja

Tänään eräs ”rekrytointi”-ilmoitus sai erityisesti näkemään punaista, siitä syystä jo toinen postaus tänään. Aihe on kuitenkin tärkeä, sillä tuntuu olevan paikallaan muistutella palkattoman harjoittelun pelisäännöistä.

VMP etsii asiakkaalleen PALKATONTA markkinointiassistenttitraineeta kuudeksi kuukaudeksi. En tiedä millä perusteella tehtävä on harjoittelijan paikka, sillä ilmoituksen perusteella tehtävään haetaan korkeakoulusta valmistunutta henkilöä (näin minä sen ainakin tulkitsen). Tehtävänkuvauksessa ei ole mitään sellaista, etteikö tehtävästä pitäisi maksaa palkkaa, mutta ilmeisesti tehtävästä kuin tehtävästä saadaan palkaton harjoittelu, kun lisätään tittelin perään sana ”trainee”.

vmp_harjoittelu

Oikeasti tämä ei ole mitenkään tavatonta vaan hyvin yleistä. Tämä tapaus tuntuu kuitenkin erityisen moraalittomalta, sillä epäilen ettei VMP tee rekrytointia ilmaiseksi. Rekrytointifirma siis vetää massit välistä, ja harjoittelija saa lämmintä kättä. Mutta millä sen jo valmistuneen harjoittelijan pitäisi elää? Ilmoituksessahan sanotaan, että ”tahtotila on työllistää tähtävässä menestyksekkäästi suoriutunut henkilö” jne. Tahtotila nyt voi tietysti olla ihan mitä vaan, voi myös käydä niin että sen kuuden kuukauden jälkeen otetaan liukuhihnalta seuraava ilmainen harjoittelija sisään.

Sekä työnantajien että työharjoittelijoiden kannattaa perehtyä esimerkiksi Opiskelupaikka-sivustolla oleviin Työharjoittelun pelisääntöihin. Harjoittelusta sanotaan mm. näin: ”Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ajavat opiskelijoiden asiaa alleviivaamalla, että tehdystä työstä pitää maksaa palkkaa. Harjoittelusta kuuluukin saada palkkaa, jos harjoittelijan työtehtävät vastaavat vakituisten työntekijöiden työnkuvia”.

 

Rangaistus aktiivisuudesta

Ville Niinistö sen jo hyvin Facebook-päivityksessään totesi, ”Tässä ei ole mitään järkeä. Sosiaaliturvan pitäisi kannustaa omiin valintoihin, ei rajoittaa tai estää niitä.” Ensi vuoden alusta siis työtön ei saa enää kulukorvausta, jos hän on itse etsinyt työllistymistä edistävän koulutuksen. Sitä vastoin jos viranomainen on osoittanut työttömälle koulutuksen, työtön on oikeutettu kulukorvaukseen (kts. Talouselämän juttu). Tuntuu siis siltä, että aktiivisuudesta halutaan rangaista. Tuntuu aika päättömältä. Työttömyyskorvauksella elävät eivät yleensä varsinaisesti elele herroiksi, joten monilla ei ole enää mitään mahdollisuutta osallistua työllistymistä edistäviin koulutuksiin. Itse asiassa olen tällä hetkellä tyytyväinen, etten päässyt niihin rekrykoulutuksiin, joihin olen hakenut, sillä en ollut ottanut tätä huomioon. Kulukorvaushan ei ole mikään hatusta temmattu laiskotteluraha, vaan työllistymistä edistävään toimintaan osallistuva tarvitsisi sen ihan oikeasti esimerkiksi kattamaan matkakulut.

Totesin taannoin kun keskustelin työttömyysturvajärjestelmän toimimattomuudesta erään henkilön kanssa, että pääsisi kaikista helpoimmalla, jos ei ikinä yrittäisi kehittää itseään mitenkään. Alan olla yhä varmempi, että olen oikeassa.

11923604_10153643719974684_4958186890592372886_n

 

Muutoksia

Ensi vuosi tuo tullessaan muutoksia työttömän etuihin. Tarkemmin sanottuna työttömät joutuvat entistä tiukemmalle. Kannattaa tutustua, mihin kaikkeen hallitus on suuressa viisaudessaan tällä kertaa kajonnut (esimerkiksi Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön sivuilla oli koottu vaikutuksia). Esimerkiksi omaehtoisesta opiskelusta ei enää ensi vuoden alusta saa kulukorvausta (siis sitä 9 euroa päivässä, jonka tähän asti on voinut saada). Kulukorvausta ei saa myöskään jos osallistuu rekrytointikokeiluun. En tiedä miten näiden muutosten olisi tarkoitus aktivoida työttömiä. Jotenkin sinne kouluun/paikkaan jossa suorittaa rekrytointikokeilua kuitenkin pitäisi päästä, mutta monilla työttömillä on tiukkaa ilman matkakulujakin.

Olen ollut nyt viikon siinä projektissa, josta sain töitä noin kuukaudeksi. On ollut ihanaa olla töissä, siitäkin huolimatta ettei palkka ole paljon työttömyyskorvausta suurempi, eivätkä tehtävätkään aivan vastaa sitä mitä olen aiemmin tehnyt tai opiskellut. Silti, tiedän että reilun kuukauden päästä projekti loppuu. Tuntuu vähän hölmöltä istua illat kotona kirjoittamassa työhakemuksia ja päivät opetella niitä uusia asioita, joilla en parin kuukauden päästä tee enää yhtään mitään. Mutta sellaista se on, työelämä nykyään.

Vaikka siitä puhutaan paljon, ettei työn vastaanottaminen saisi olla taloudellinen ansa, aika usein se on. Olin marraskuun alussa joitakin päiviä töissä eräällä vanhalla työnantajallani. Palkka maksetaan 20.12. Koska työttömyyskassa ei käsittele päivärahahakemusta ennen kuin kaikki liitteet on toimitettu, pyysin voisinko saada palkkalaskelman etukäteen. Minulle luvattiin se 15.12, joten tukien saaminen viivästyy joka tapauksessa monella viikolla.

tyokkari

Yli häpeästä

Pitkäaikaistyöttömiä on kai tällä hetkellä Suomessa noin 120 000 (sanoo Kauppalehti maaliskuussa). Itse en edes kuulu tuohon tilastoon, sillä olen virallisesti opiskelija. Kokopäiväinen opiskelija, opiskelu on minun työtäni. Opinnot ovat edenneet aikataulussa, ja näillä näkymin saan ne myös aikataulussa valmiiksi. Vähän pakko saada, sillä työkkäri hengittää niskaan. Silti minusta tuntuu, etten tee tarpeeksi, vaikka sen lisäksi että teen koulutyöt, kirjoitan näppäimistö sauhuten työhakemuksia illasta toiseen.

11892193_10153619450189684_3207409157115311991_n

Työttömyyteen liittyy aika vahvana tunteena häpeä. Sitä tuntee olevansa toisen luokan kansalainen, koska ei kelpaa töihin. Yllättävän monet ajattelevat, että työttömyys on työttömän omaa syytä. Ei se ole. Ei ainakaan läheskään aina.

Jos ihminen irtisanotaan, ei kai hän voi yhtäkkiä alkaa olla jotenkin huonompi ihminen. Että ”sinä päivänä, 15. lokakuuta, minä lakkasin olemasta jonkin arvoinen, silloin kun minut irtisanottiin”? Minä tiedän olevani hyvä työntekijä. Olen kuullut monta kertaa viimeisten kuukausien aikana, että olen ”hyvä kandidaatti”, kun olen hakenut töitä. Mutta jostain syystä en vain ole vieläkään saanut niitä.

Se, miten työttömiin suhtaudutaan – vieläkin – ei auta työttömien ahdinkoa. Monet ovat niin väsyneitä byrokratiaan ja köyhyyteen, että miettivät itsemurhaa. Se tuntuisi vapautukselta kurjuudesta, jolle ei näy loppua. Yritän itse ajatella, ettei mikään kestä ikuisesti. Ei edes kurjuus.

Tällä hetkellä olen itse rahaton, koska otin vastaan muutaman päivän työkeikan. Koska palkka maksetaan seuraavan kuun 20. päivänä, työttömyyspäivärahani maksaminen viivästyy noin kuukaudella. Rahallisesti muutaman satasen työkeikkaa ei siis ehkä olisi kannattanut ottaa vastaan. Mutta en minä edes harkinnut kieltäytyväni, halusin niin paljon tehdä töitä.

Häpeään ei ole mitään aihetta. Jos joku väittää, että töitä saa hakemalla, ja työttömyys johtuu vain laiskuudesta, se johtuu vain siitä, ettei hän ole itse joutunut siihen ahdinkoon. Hän todennäköisesti jopa uskoo, että se on hänen omaa ansiotaan. Todellisuudessa niin tuskin on. Se, menestyykö vai ei, on usein kiinni hyvin pienistä asioista. Usein se on aika paljon kiinni tuurista.

Luin 7 vuotta työttömänä olleen ihmisen haastattelun. En voi muuta kuin arvostaa ihmistä, joka on päässyt yli siitä häpeäntunteesta, minkä työttömyys aiheuttaa, ja halunnut antaa kasvot ilmiölle, joka koskettaa niin monia. Samalla pelkään, että olen itsekin tässä samassa tilanteessa vielä 7 vuoden päästä. En ole, sanoo järkeni. Mutta oikeasti, en voi olla varma.

Ne tärkeimmät asiat

Freudin mukaan työ ja rakkaus ovat tärkeimmät onnen lähteet. Hänen jälkeensä (ja varmasti ennen häntä) monet muutkin ovat puhuneet työn ja rakkauden tärkeydestä. ”Ainoat todelliset asiat elämässä ovat työ ja rakkaus, eikä ole hyvä, jos toinen niistä puuttuu” sanoi Marilyn Monroe jossakin haastattelussaan. Minun on pakko myöntää, että olen samaa mieltä heidän kanssaan, ainakin suurin piirtein. En tosin tiedä, olenko oikeassa. Entä jos ihmisellä ei ole työtä eikä rakkautta? Eikö hän silloin voi olla onnellinen? Eikö hänen elämässään ole mitään todellista?

WP_20160421_002

Entä jos työ puuttuu? Yhteiskuntamme korostaa työtä aika tavalla. Olen miettinyt jokaisen ihmisen oikeutta työhön. Aika monet ovat oikeasti sitä mieltä, että töitä löytää, jos haluaa ja yrittää tarpeeksi. Rohkenen olla eri mieltä. Olen kouluttautunut haastavalle alalle, jolla on vaikeaa työllistyä. Suurin osa töistä on keikkatöitä. Itseasiassa olen juuri eilen hyväksynyt erään nollasopimuksen loppuvuodelle. Käytännössähän se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Työnantajaa se ei sido millään tavalla. Minä taas, no, jos haluan että töitä on tulevaisuudessakin tässä työpaikassa, olisi varmaan parasta pystyä ottamaan ne työt vastaan mitä tarjotaan.

Tietysti voin hakea töitä, jotka eivät vastaa koulutustani. Niin olen tehnytkin. Olen hakenut töitä mm. kaupan alalta, varastosta, toimistosta, erilaisia asiakaspalvelutehtäviä… En ole päässyt yhteenkään haastatteluun. Itseasiassa yksi puhelinsoitto tuli koskien erästä varastotyötä, ja soittaja oli sitä mieltä, että ”tämä ei ole sitä mitä sinä etsit”. Pystyn ymmärtämään sen. Työnantajat varmaankin ajattelevat vilkaistuaan cv:täni, että katoaisin heti kun saisin koulutustani vastaavaa työtä. Se on aika todennäköistä, mutta en voi olla ihmettelemättä, miten kukaan voi ikinä vaihtaa alaa, jos näin ajatellaan.

Työtönkin voi olla onnellinen, siitä olen varma. Mutta sallisiko yhteiskunta tämän hänelle?

Työtön luuseri avautuu osa I

Laskujeni mukaan olen hakenut viimeisen kahden viikon aikana 28 työpaikkaa. Se on minulle aika vähän, parhaimmillaan olen hakenut noin 50 työpaikkaa viikossa. Viimeisen parin kuukauden sisällä olen käynyt kolmessa työhaastattelussa. En tiedä onko se paljon vai vähän. Monille työttömille se olisi paljon, mutta hakemieni työpaikkojen määrään nähden se on aika vähän. En saanut mitään niistä kolmesta työpaikasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työhaastatteluun pääseminen on onnenpotku. Mutta se voi olla myös yllättävän raskas prosessi. Menet ehkä vailla suuria odotuksia haastatteluun. Vähitellen haastattelun aikana alat innostua. Haastattelija on rohkaiseva, sanoo että sinä olet hyvä ehdokas. Alat ajatella, että tämä voisi olla mukava työ. Seuraavina päivinä olet jo laittanut elämäsi uuteen järjestykseen pääsi sisällä. Olet valmis perumaan suunnitelmia, sillä työt alkaisivat ehkä jo seuraavalla viikolla. Mutta sitten tulee se puhelu. Ja pettymys, sinua ei ole valittu. Mutta paljon pahempaa on tietysti se, jos sitä puhelua ei ikinä tule. Ei tule edes sitä yhden rivin massasähköpostia, sori ei tällä kertaa. Ei, vaikka haastattelusta lähtiessä on iloisesti kätelty ja sanottu, että palataan asiaan. Vaikka sinussa ei todennäköisesti ole mitään vikaa, saatat miettiä: Olenko minä niin kelvoton, etten ole edes sen arvoinen, että minulle pitäisi ilmoittaa? Ja niin oletkin tehnyt jonkun toisen ajattelemattomuudesta ja välinpitämättömyydestä oman ominaisuutesi.

Ehkä hieman ironista, että kaikkien näiden hakemusten jälkeen sain tänään puhelinsoiton, jossa minulta kysyttiin, haluaisinko tulla muutaman päivän työkeikalle. Soittaja oli kuullut, että teen työni hyvin. Tietysti halusin, menen riemusta hyppien vaikka vain muutaman päivän työkeikalle, en edes hirveästi miettinyt, miten kannattavaa se on rahallisesti ja millaisen paperisodan joudun jälleen kerran käymään työttömyyskassan kanssa. Koska palkka maksetaan seuraavan kuukauden 20. päivä, se viivyttää päivärahan maksamista melkein kuukaudella. Sikäli muutaman satasen tienaaminen ei tunnu välttämättä sen arvoiselta. Mutta menen silti riemusta hypellen töihin.