Spekulointia

Tänään on ollut otsikoissa yli 50-vuotiaiden vaikeus saada töitä. Aihetta on käsitelty ainakin Mtv:n uutisissa ja Ilta-Sanomissa. Mtv:n uutisissa haastatellaan Jaanaa, joka on ollut neljä vuotta työttömänä, lähettänyt 170 työhakemusta ja päässyt kolmeen haastatteluun. Jaana kertoo kokevansa, että on ongelmajätettä. En halua vähätellä ongelmaa, ikärasismi on varmasti oikea ilmiö. Nostaisin kuitenkin esille sen tosiseikan, ettei meillä nuoremmilla välttämättä mene sen vahvemmin. Minä olen 35-vuotias. Olen ollut tällä erää puolisen vuotta työttömänä (siihen tosin sisältyy kolmen kuukauden koulutus). Mutta minä olen viimeisen kuukauden aikana lähettänyt 67 työhakemusta. Minulla se 170 hakemusta tulee siis täyteen ehkä noin kolmen viimeisen kuukauden aikana. Olen päässyt mielestäni melko hyvin haastatteluihin, mutta tosiasia on, ettei se prosenttiosuus oikeasti ole kovin iso, miten moniin haastatteluihin olen päässyt niistä lähetetyistä työhakemuksista. Epäilenkin, että minulla (ja ehkä muillakin kolmekymppisillä?) on pienemmät odotukset. Meidän aikuisikäämme ei ole kuulunut sellaista aikaa, jolloin töitä olisi ollut runsaasti tarjolla. Me tiedämme, että töitä on todella vaikea saada, se ei ole meille yllätys. En halua kuulostaa ylimieliseltä, tämä on vain spekulointia. Ja kyllä, minäkin koen olevani toisinaan ongelmajätettä.

IMG_20191014_154555_web

Tyypillistä säätöä

Tänään on toinen arkipäivä kokonaan työttömänä koulutuksen loputtua. Aamulla odottikin kiva yllätys, kun olin saanut työttömyyskassasta viestin: ”Ansiopäivärahan maksaminen on keskeytetty, koska odotamme työvoimapoliittista lausuntoa työ- ja elinkeinotoimistolta 29.6.2019 alkaen.” Vielä kun tietäisi, miksi, sillä mitään epäselvää tilanteessa ei käsittääkseni pitäisi olla. Laitoin TE-toimistoon viestiä, ja heidän pitäisi soittaa sieltä viikon kuluessa, hoh. Todennäköisesti kaikki tulee selviämään, mutta kuten kaikki jotka ovat joutuneet näiden virastojen kanssa tekemisiin varmaan tietävät, koskaan ei voi olla ihan varma, kun on kysymys TE-toimistosta.

IMG_20190607_101015_web

Luultavastihan tämä liittyy koulutuksen loppumiseen, eli varmaan odottavat että työkkäri raportoi minun edelleen olevan työtön koulutuksen ja siihen kuuluvan harjoittelun loputtua, mutta toisaalta – eikö sen pitäisi olla itsestään selvää, jos muuta ei ole ilmoitettu? Valitettavasti itselläni on edelleen vähän liian hyvässä muistissa se tapaus, kun muutama vuosi sitten en työkkärin ja työttömyyskassan asioiden veivaamisen takia saanut rahaa mistään neljään kuukauteen. Jotenkin tulee mieleen, että jos haluaisi säästyä kaikelta ylimääräiseltä säädöltä, ei kannattaisi yrittää olla aktiivinen, paitsi siinä tapauksessa, että on saanut kokopäivätyön.

Viimeisimmät kuulumiset

Päivitysten kirjoittaminen on taas jäänyt, joten ottakaapa mukava asento, niin kerron viimeisimmät kommellukset työnhakurintamalta. Jouduin nimittäin tänään hyvin erikoiseen tilanteeseen. Olin sopinut täksi aamuksi työhaastattelun toiselle paikkakunnalle. Menin sinne sillä asenteella, että mahtavaa jos saan töitä, mutta toivomatta kuitenkaan liikoja. Hieman suhtauduin varauksella, sillä haastattelu tuntui jostain syystä olevan hirveän vaikea järjestää. Jouduin nimittäin soittelemaan useaan otteeseen haastattelijalle – sen sijaan että hän olisi soittanut minulle tai yksinkertaisesti laittanut sähköpostilla haastatteluajan, joka sopisi hänelle.

Haastattelija oli myöhässä, mikä jo sinänsä antaa mielestäni hieman huonon kuvan. Mutta ei se vielä mitään. Haastattelija oli niin pihalla, että haastattelun edetessä hänen oli kysyttävä, että ”mitäs paikkaa sinä olitkaan hakenut”. Seuraavaksi sain kuulla, että palkkatoiveeni on liian kova (jonka olin kertonut hakemuksessa ja joka ei oikeasti ollut liian korkea vaan ihan suositusten mukainen) mutta myös sen, että PAIKKA ON JO TÄYTETTY. Ja tosiaan sovin haastattelusta eilen. Hieman jäi olo, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olisi varmaan pitänyt antaa rakentavaa palautetta, mutta olin niin häkeltynyt etten juuri saanut sanaa suustani. Luultavasti menetys ei ole kovin suuri, vaikken saakaan kyseistä työpaikkaa. Enemmän harmittaa maksettu junalippu ja menetetty aamupäivä.

IMG_20190625_093747_1_web

Toinen hieman erikoinen tapaus sattui ennen juhannusta, kun sain vastauksen eräästä paikasta, jossa olin myös ollut haastattelussa. Vastaus kuului näin: ”Lämmin kiitos kiinnostuksesta xxx:n opintovapaan sijaisen työpaikkaan. Rekrytointi on viety päätökseen. Valinnassa painotimme muiden taitojen lisäksi soveltuvuutta asiakaspalveluun myös puhelimitse, ja tästä syystä valinta ei osunut sinuun. Oli kuitenkin mukava tavata, ja toivon sinulle menestystä työnhakuun.” Perustelu on käsittämätön, sillä mielestäni he eivät voi millään haastattelun perusteella tietää, millainen asiakaspalvelija minä olen puhelimessa – puhumattakaan siitä, että paikka kuitenkin oli markkinointisuunnittelijan paikka eikä asiakaspalvelijan. Tuntuu vähän siltä, että on pitänyt keksiä joku syy – tosin en minä sitä syytä luultavasti olisi kysynyt.

Lukuunottamatta vastatuulta työnhaussa kuuluu ihan hyvää. TE-toimiston tilaama kurssi, jolla olen ollut viimeiset 3 kuukautta, päättyy tämän viikon lopussa. Sen jälkeen iskee luultavasti tyhjyys, kun ei taas yhtäkkiä ole mitään (myöskään sitä yhteisöä, jonka kurssilaiset ovat muodostaneet, eikä harjoittelupaikkaa tai koulua, mihin mennä aamuisin). Kurssi on ollut positiivinen yllätys opetuksen tason puolesta, mutta kolmessa kuukaudessa pystyy kuitenkin omaksumaan aika rajallisen määrän uusia asioita. Tulevaisuus on taas täysin auki.

En tiedä, onko näistä kirjoituksista iloa jollekin muulle kuin itselleni – ehkä joku saa lohdutusta siitä, että joku muukin on syntynyt epäonnisten tähtien alla, kun mikään ei tunnu onnistuvan, vaikka miten yrittäisi. Mutta ei luovuteta.

Takaisin koulun penkille

Pitkästä aikaa hieman tilapäivitystä. Tosiaan oli kolmen kuukauden työpätkä viime vuoden lopussa/ tämän vuoden alussa. Valitettavasti työsuhde osoittautui katastrofiksi. Nyt varmasti joku saattaa miettiä, että ehkä vika on minussa itsessäni, kun jokainen työsuhde osoittautuu pienemmäksi tai isommaksi katastrofiksi. Olen sitä miettinyt itsekin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kysymys on enemmän kuitenkin huonosta tuurista.

Tässä viimeisessä työpaikassa tilanne tosiaan oli se, että minut palkattiin tekemään markkinointiin liittyviä tehtäviä. Aika nopeasti huomasin, etten saa esimieheltäni minkäänlaista tukea työhöni, jolloin työn tekeminen oli käytännössä mahdotonta. Koska en pystynyt tekemään työtäni, mutta toisaalta yrityksen varastossa tuntui olevan pulaa tekijöistä enkä halunnut pyöritellä peukaloitani, siirryin auttamaan varastoon. Lopulta kolmen kuukauden työsuhteesta tein varmaan kaksi kuukautta pelkästään varastotöitä. Älkää ymmärtäkö väärin, en ajattele että varastotyöt olisivat sen huonompia töitä kuin muutkaan, mutta koska olen vuosikausia opiskellut tiettyä alaa, haluaisin mielelläni tehdä niitä töitä – varsinkin jos minut on palkattu tekemään niitä.

Näin siis esimiestäni kerran pari kuukaudessa, mikä tuntuu ainakin itselleni todella vieraalta tavalta työskennellä. Tietysti täytyy ottaa huomioon että tätä edeltävä työpaikkani on suuri pörssiyritys, ja tämä viimeisin taas 7 hengen työpaikka, joten jo kulttuurishokki oli aikamoinen. Kuitenkin, kun keskustelin parin muun työntekijän kanssa, sain vahvistusta sille, että vika ei ole minussa, sillä muilla oli samankaltaisia kokemuksia kuin minullakin. Itseasiassa toisella työntekijällä oli hyvin samanlainen kokemus kuin minulla, sillä hänetkin oli palkattu tekemään aivan muita tehtäviä, mutta hänkin oli päätynyt tekemään varastotöitä. Tämän pitäisi soittaa kelloja mielestäni ainakin johdon päässä – yritykseen siis palkataan ihmisiä miettimättä oikeastaan mitä he tulevat tekemään.

Noin kuukautta ennen kuin työni olivat loppumassa oli melko mielenkiintoinen tilanne. Siinä vaiheessa oli palaveri, jonka olisi ehdottomasti pitänyt olla jo alussa, ilmeisesti siksi että yksi työntekijä oli siinä vaiheessa irtisanoutunut (ymmärrettävästi), joten hänen tehtäviään piti jakaa muille. Palaverissa oli tarkoitus keskustella markkinoinnin tulevaisuudesta, ja esimieheni kysyi, ottaisinko päävastuun eräästä kokonaisuudesta. Tässä, muiden työntekijöiden läsnäollessa, en voinut olla sanomatta, että minun työnihän ovat loppumassa kuukauden päästä. Ilmeisesti esimies siis oletti automaattisesti, että haluan jatkaa yrityksen palveluksessa. Jos olisin hetkenkään uskonut, että asiat tulevat jatkossa toimimaan paremmin, olisin ehkä halunnutkin jatkaa, mutta siinä vaiheessa usko johdon esimiestaitoihin oli aika lailla nollissa. Palaverin jälkeen minulla oli esimiehen kanssa vielä keskustelu, jossa toin esille tuohtumukseni. Melko kuvaavaa oli se, että esimieheni sanoi, ettei tiennyt minun olevan niin paljon varastossa. Kun kysyin, mitä hän kuvitteli minun työpaikalla tekevän, vastaus oli, ettei hän ole oikeastaan ajatellut asiaa. Esimies jolla on viisi alaista ei siis tiedä mitä hänen työntekijänsä tekevät. Miten sellainen yritys voi toimia?

kissakahvikuppi_ja_vihko

Jo ennen kuin työni olivat loppuneet, hain muutamaan työvoimakoulutukseen, sillä löysin työkkärin sivuilta koulutuksia, joista ajattelin oikeasti voivan olla hyötyä työllistymisessä. Aloitin pari viikkoa sitten koulutuksessa, jossa on myös harjoittelu. Koulutus kestää noin kolme kuukautta. Koulupäivät ajoittuvat lomittain harjoittelun kanssa, ja harjoittelu alkoi viime viikolla. Pääsin harjoitteluun yritykseen, jossa vanha opiskelukaverini vastaa markkinoinnista, ja tällä hetkellä tuntuu että harjoittelupaikan kanssa kävi tuuri, sillä ainakin olen jo päässyt tekemään oikeita projekteja, joista uskon olevan hyötyä työnhaussa.

Vaikka varsinkin opiskelu tuntuu raskaalta, tuntuu ihan hyvältä pitää pieni tauko työhaussa. Periaatteessahan olen nytkin työtön työnhakija, joten pitäisi varmaan koko ajan hakea töitä, mutta tuntuu että tarvitsee pienen aikalisän, sillä edellinen työ oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin raskasta.

Mitä jos tämä on tässä?

Mitä jos se ei muutu tämän paremmaksi? Tarkoitan, mitä jos ei ikinä saa mahdollisuutta? Mahdollisuutta näyttää, mihin kykenisi. Kyllähän päivänsä ja elämänsä saa täytettyä muillakin asioilla kuin työllä, mutta silloin kun se ei ole oma valinta, ja kun tuntee että olisi potentiaalia, joka pitäisi päästä näyttämään, se voi olla vaikea niellä.

Olen ollut pian työttömänä puoli vuotta. Se voi olla paljon tai vähän, ihan riippuu siitä mihin vertaa, mutta totta puhuen kuvittelin että olisin tähän mennessä löytänyt jotakin. Vaikka en ole ensimmäistä kertaa työttömänä, tuntuu silti aina tulevan yllätyksenä, miten vaikeaa tämä on. Tiedän etten ole ainoa, jotain voi kai päätellä siitäkin, että erääseen trainee-ohjelmaan, johon taannoin hain, haki yli 1500 hakijaa.

13680934_10154475392929684_1664492096598040431_n

Siitä koulutuksesta, johon kävin reilu viikko sitten haastattelussa mahdolliseen harjoittelupaikkaan, ei ole kuulunut mitään. Luultavasti voin jo olettaa, etten ole päässyt koulutukseen, joka alkaisi alle viikon päästä, mutta olen aika pettynyt siihen, ettei mitään ole ilmoitettu. Olen kuitenkin panostanut hakuun sen verran, että olen käynyt kahdessa haastattelussa ja osallistunut yhteen videohaastatteluun, sen lisäksi että tietysti alunperin tein hakemukset sekä koulutuksen järjestäjälle että TE-toimistolle. Kun kyseessä on vielä yritys, jonka toimialaa on rekrytointi ja rekrykoulutusten järjestäminen, on mielestäni aika pöyristyttävää, ettei ilmoiteta mitään. Varsinkin kun yrityksen yhteyshenkilö sanoi minulle puhelimessa, että ilmoittaa minulle tiedon heti kun saa sen. Saattaa olla, että kyseinen henkilö saa lähipäivinä tulikivenkatkuisen sähköpostin. Aikanaan saan varmaankin TE-toimistolta kirjeen, jossa kerrotaan, ettei koulutuspaikkaa ole voitu varata minulle, koska hakijoita oli enemmän kuin koulutuspaikkoja, mutta olisi ollut kiva saada henkilökohtaisempaa palautetta, koska etenin haussa kuitenkin aika viime metreille.

Eräs haastattelukokemus

Kävin maanantaina haastattelussa erääseen harjoittelupaikkaan. Kyseessä on siis rekrykoulutus, johon pääsemiseksi pitäisi olla harjoittelupaikka. Koska harjoitteluyritys maksaisi koulutuksen järjestäjälle noin 9000 euroa, ei harjoittelupaikan löytyminen ole välttämättä ihan läpihuutojuttu. Eipä silti, en itse ole laittanut tikkua ristiin harjoittelupaikan löytymiseksi, koska en oikein usko koko juttuun. Koulutuksen järjestäjä oli kuitenkin löytänyt mahdollisen paikan, jossa ainakin haluttiin haastatella minut. En oikein tiedä mitä odottaa, mutta koska on mennyt jo kaksi päivää ilman että on kuulunut mitään, ja koulutus alkaisi vajaan kahden viikon päästä, alan epäillä, ettei ehkä onnistanut.

edf

Toki 9000 euroa on 6 kuukauden harjoittelusta paljon vähemmän kuin mitä yritys maksaisi palkatusta henkilöstä. Lisäksi harjoittelijasta pääsee siististi eroon harjoittelun loputtua. Olen vähän kahden vaiheilla, haluaisinko harjoitteluun vai en. Haluan pois kotoa, se on totta, mutta olen tehnyt mielestäni tarpeeksi ilmaisia töitä yhden elämän ajalle. Olen alkanut miettiä myös uudelleenkouluttautumista. Jos opiskelisi jotakin ihan muuta mitä tähän asti. Mutta pelkään, että jos menen johonkin useamman vuoden kestävään koulutukseen ja pahimmassa tapauksessa kasvatan velkataakkaani entisestään, ja sitten valmistuttuani huomaankin, etten yhtään sovi kyseiseen työhön (tai ettei töitä löydykään).

Maanantain haastattelusta vielä, minua oli haastattelemassa kolme nuorehkoa miestä. Näistä kolmesta kaksi räpläsi haastattelun ajan lähinnä puhelimiaan. Täytyy myöntää, että kävi mielessä, että mistähän syystä noilla on työ ja minulla ei. Lisäksi eräs heistä kysyi minulta, miksi työsuhteeni ovat olleet niin lyhyitä. Olen työskennellyt paljon projekteissa ja ottanut vastaan kaikki lyhyetkin työsuhteet. Muuten en olisi ollut töissä ties miten pitkään aikaan. Mutta olisiko ollut parempi olla kokonaan ilman töitä kuin lyhyissä työsuhteissa? En oikein usko, sillä silpputyö on koko ajan yleisempää, mutta kyllähän joku saattaa niin ajatella.

Lisäaikaa

Sain tiedon, ettei minua valittu työkkärin koulutukseen. Totta puhuen olen helpottunut. Saan lisäaikaa, sillä uskon että löydän työpaikan seuraavan puolen vuoden aikana ilman koulutustakin. Olen kuluttanut koulun penkkiä aivan tarpeeksi, sillä olen lukion jälkeen suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon. Ja niiden lisäksi lukuisia muita koulutuksia ja kursseja. Ajattelen, että minun on pakko löytää töitä opiskelematta lisää. Toki voin opiskella ja opetella asioita vaikka miten paljon, mutta en usko tarvitsevani siihen varsinaisia koulutuksia.

Kuukauden tai parin työpätkäkin kohentaisi taloudellista tilannettani huomattavasti enemmän kuin palkaton harjoittelu. En tosin ole moneen päivään saanut aikaiseksi kirjoittaa yhtäkään hakemusta. Jokainen hylkäysviesti nakertaa itsetunnosta vähän lisää. Silti, mihinkään ei pääse jos ei hae. Tänään on pakko ottaa itseään niskasta kiinni, ja kirjoittaa edes yksi hakemus.

edf

Odottavan aika

Nämä ikuiselta tuntuvat sunnuntait. Töissä käyvänä ne tuntuvat erilaisilta kuin työttömänä. Jos on menossa seuraavana aamuna töihin, yrittää ehkä vielä takertua viikonloppuun, olla ajattelematta töitä. Työttömänä kai seuraavaa päivää odottaa enemmän. Ehkä huomisella on jotain annettavaa. Pitkät päiväunet, että aika menisi nopeammin. Sen jälkeen pitkä kävelylenkki. Pakko päästä pois neljän seinän sisältä. Oman päänsä sisältä ei silti pääse pois. Tämäkin on elämää. Ei kai elämä voi olla sitä, että aina odottaa jotakin muuta tapahtuvaksi kuin mitä on nyt ja tässä? Olisinko onnellinen jos minulla olisi hyvä työpaikka? En tiedä, mutta olisin varmaan tyytyväisempi. Voisin ajatella elämää pidemmälle kuin nyt. Pystyisin suunnittelemaan jotakin. Olisin osa jotakin.

Huomenna pitäisi selvitä, pääsenkö erääseen työkkärin koulutukseen. En ole varma, onko se pääsemistä vai joutumista. Koulutus on ostettu ulkopuoliselta järjestäjältä, niin kuin ne kai yleensä ovat, ja siihen kuuluisi harjoittelujakso jossakin yrityksessä. Se on varma, että eniten siitä hyötyy se koulutuksen järjestävä yritys. Minä saisin nykyisten tukien päälle 9 euroa päivä, sillä työkkärin virkailija lisäsi koulutuksen omaan työllistymissuunnitelmaani. Se on parempi kuin ei mitään. Koulutuksen järjestävästä yrityksestä soitettiin minulle keskiviikkona. Heillä saattaisi olla kiikarissa yritys, johon voisin päästä harjoitteluun, jos työkkäri hyväksyy minut koulutukseen. Valitettavasti se yritys on eri paikkakunnalla kuin missä itse asun, joten se 9 euroa menisi käytännössä matkakuluihin. Juju on siinä, että se yritys, jossa harjoittelu olisi, joutuu maksamaan koulutuksen järjestäjälle.

Katsotaan miten käy. Minulla on sen verran kokemusta näistä koulutuksista ja harjoitteluista, etten oikein usko niiden avulla työllistymiseen. Toisaalta, kai se olisi parannus nykytilanteeseen, että olisi joku paikka johon lähteä aamuisin. Sitä paitsi silloin tukiani ei ainakaan vielä leikattaisi. Koulutus kuitenkin kestää puoli vuotta, mikä tarkoittaisi, ettei olisi juuri toiveita tulotason nousemisesta seuraavaan kuuteen kuukauteen. Uskon kuitenkin selviäväni, vaikka kaikesta ylimääräisestä saakin karsia.

edf

Työttömyys – saattaa aiheuttaa ahdistusta

Vajaa kolme viikkoa työttömyyttä takana (vasta, kuitenkin) ja usko alkaa loppua (tiedän, ei sen vielä pitäisi). En ole menettämässä toivoani, mietin vain, miten ne, joiden työttömyys on kestänyt vuosia, jaksavat pitää toivoa yllä? Että ehkä tänään tulee se puhelinsoitto. Tietenkään ei ole mikään ihme, etten ole vielä löytänyt töitä. Suurempi ihme olisi, jos olisin. Rekrytointiprosessit ovat hitaita, mutta ihan rehellisesti sanottuna, en tiedä olenko mukana yhdessäkään rekrytoinnissa, jossa minulla ihan oikeasti olisi mahdollisuuksia. Tuntuu, että kaikki pitäisi osata jo valmiiksi. Pattitilanne, miten ikinä voi edetä mihinkään, jos ei saa mahdollisuutta? Monet työt kuitenkin todellisuudessa opitaan tekemällä. Hain taannoin erästä työpaikkaa, jossa koin hallitsevani valtaosan vaadituista osa-alueista. Rekrytoijalta tuli lopulta viesti, että he jättävät paikan täyttämättä, koska eivät ole löytäneet hakijaa, jolla olisi näyttöä kaikista vaadituista osa-alueista. Se tuntui melko erikoiselta, koska tuon tyylisiin, julkisessa haussa oleviin paikkoihin tulee yleensä kymmeniä ellei satoja hakemuksia, joten luulisi että valinnanvaraa olisi ollut.

DSC_0558

Suuntaus lienee se, mikä se on ollut joillakin aloilla jo pitkään: Sitten kun olet tehnyt vuosia ilmaisia harjoitteluja ja sitä kautta saanut niitä ”näyttöjä”, saatat saada sen palkallisen työpaikan. Ellet sitten ole sitä ennen saanut hermoromahdusta tai palanut loppuun niissä ilmaisissa harjoitteluissa. Ilmaisen työn tekeminen yritysten pussiin ei välttämättä lisää yksilön itsekunnioitusta ja ammattiylpeyttä, vaikkei se palkka pääasia olisikaan. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että työtä yleensä tehdään siksi, että saisi toimeentulon.

En muuten ole lainkaan varma, onnistunko olemaan aktiivinen tällä ensimmäisellä tarkastelujaksollani. Ainakaan en tiedä, miten sen tekisin, ellen sitten satu löytämään töitä. Mitään sellaisia kursseja työkkärillä ei tunnu olevan tarjota, mihin voisin osallistua. Vaikka tuskinpa niitä kesällä niin paljon onkaan. Kuitenkin, vaikka tekisin periaatteessa kaiken oikein ja hakisin niin montaa työpaikkaa kuin pystyn, en välttämättä voi välttää leikkuria. Se ei nyt ole ensimmäinen huolenaiheeni, sillä kestänee vielä jonkin aikaa, ennen kuin työkkäri ja työttömyyskassa ovat käsitelleet asiani. Sain nimittäin odotetusti selvityspyynnön työkkäristä, sillä olen vuosia sitten perustanut toiminimen, vaikken sen kautta paljon mitään teekään. Työtönhän saa toimia sivutoimisena yrittäjänä, mutta silloin saa varautua tähän syynäilyyn. Käsittelyaika on keskimäärin kolme viikkoa. Negatiiviset kokemukset viime kerralta, kun jäin työttömäksi, hieman piinaavat takaraivossa. Silloin kun rahaa ei tipahtanut mistään neljään kuukauteen, kun työkkäri ja työttömyyskassa setvivät asioita. Tilanne tosin oli silloin paljon monimutkaisempi, joten elän toivossa, että tällä kerralla pääsisin vähemmällä.

Viime päivinä on myös puhuttu ”Aktiivimalli 2:sta”, jossa työtön velvoitettaisiin hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa rangaistuksen uhalla. Omalla kohdallani neljän työpaikan hakeminen kuukaudessa ei tunnu kovin pahalta, mutta minä asunkin Helsingissä. Pienemmillä paikkakunnillä ei yksinkertaisesti välttämättä ole mitä hakea. En usko että muutenkaan on kenenkään etu, että lähetellään työhakemuksia koska ”työkkäri pakottaa”. Silloin yrittäjät saavat entistä enemmän hakemuksia ihmisiltä, jotka eivät edes halua työpaikkaa ja ne ”oikeat” hakemukset ovat vaarassa jäädä jalkoihin.

Synkeistä tunnelmista huolimatta, koitetaan mekin nauttia kesästä ja juhannuksesta. Eiköhän mekin olla se ansaittu, vaikka lakerikenkämiehet olisivatkin eri mieltä.

Trainee = orja

Tänään eräs ”rekrytointi”-ilmoitus sai erityisesti näkemään punaista, siitä syystä jo toinen postaus tänään. Aihe on kuitenkin tärkeä, sillä tuntuu olevan paikallaan muistutella palkattoman harjoittelun pelisäännöistä.

VMP etsii asiakkaalleen PALKATONTA markkinointiassistenttitraineeta kuudeksi kuukaudeksi. En tiedä millä perusteella tehtävä on harjoittelijan paikka, sillä ilmoituksen perusteella tehtävään haetaan korkeakoulusta valmistunutta henkilöä (näin minä sen ainakin tulkitsen). Tehtävänkuvauksessa ei ole mitään sellaista, etteikö tehtävästä pitäisi maksaa palkkaa, mutta ilmeisesti tehtävästä kuin tehtävästä saadaan palkaton harjoittelu, kun lisätään tittelin perään sana ”trainee”.

vmp_harjoittelu

Oikeasti tämä ei ole mitenkään tavatonta vaan hyvin yleistä. Tämä tapaus tuntuu kuitenkin erityisen moraalittomalta, sillä epäilen ettei VMP tee rekrytointia ilmaiseksi. Rekrytointifirma siis vetää massit välistä, ja harjoittelija saa lämmintä kättä. Mutta millä sen jo valmistuneen harjoittelijan pitäisi elää? Ilmoituksessahan sanotaan, että ”tahtotila on työllistää tähtävässä menestyksekkäästi suoriutunut henkilö” jne. Tahtotila nyt voi tietysti olla ihan mitä vaan, voi myös käydä niin että sen kuuden kuukauden jälkeen otetaan liukuhihnalta seuraava ilmainen harjoittelija sisään.

Sekä työnantajien että työharjoittelijoiden kannattaa perehtyä esimerkiksi Opiskelupaikka-sivustolla oleviin Työharjoittelun pelisääntöihin. Harjoittelusta sanotaan mm. näin: ”Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ajavat opiskelijoiden asiaa alleviivaamalla, että tehdystä työstä pitää maksaa palkkaa. Harjoittelusta kuuluukin saada palkkaa, jos harjoittelijan työtehtävät vastaavat vakituisten työntekijöiden työnkuvia”.