Pettymyksiä

Kuten kerroin, maanantaina oli tarkoitus kuulua eräästä työpaikasta. No, ei kuulunut. Viikko vierähti, eikä mitään ole edelleenkään kuulunut. Jotenkin en jaksa olla edes yllättynyt, sillä tämä on tapahtunut niin monta kertaa. Silti en voi millään käsittää sitä, miten voi olla niin vaikeaa edes lähettää se massasähköposti edes niille, jotka ovat käyneet haastatteluissa. Ei tarvitsisi odottaa turhaan. Ilmeisesti työnhakijat eivät ole työnantajille minkään arvoisia, mutta niille ihmisille, jotka hakevat niitä työpaikkoja, se voi olla aika iso asia, kuuluuko työpaikasta jotain vai ei. Luulisi sillä olevan merkitystä, minkälaisen kuvan työnantaja itsestään antaa. Ai niin, unohdin, että mehän olemme työttömiä. Ihmisroskia. Mitä merkitysti sillä on, minkälaisen kuvan meille joku itsestään antaa.

Silloin kun viimeksi jäin työttömäksi palkkatyöstä eli tämän vuoden maaliskuussa, olin melko varma, että saan töitä. Itse asiassa voisin sanoa, että olin siitä täysin varma. Ajattelin, että siihen voisi mennä muutama kuukausi, mutta että lopulta saisin. Nyt, satoja työhakemuksia myöhemmin, en ole siitä varma. Ansiosidonnainen loppuu muutaman kuukauden päästä. Jos en ole löytänyt töitä siihen mennessä, en tiedä, mitä teen. Minä en ole yli 50-vuotias. Enkä maahanmuuttaja. Minä olen 35-vuotias suomalaissyntyinen nainen, jolla on suomalainen nimi. Tämä ihan vaan siksi, kun olen viime aikoina nähnyt melko paljon kirjoituksia siitä, miten maahanmuuttajat tai yli 50-vuotiaat eivät kelpaa töihin, vaikka ovat lähettäneet sadoittain hakemuksia. En tunnu kelpaavan minäkään.

IMG_20191013_141539_web

Odotuksia

Tänään pitäisi tulla vastaus yhdestä paikasta, jossa kävin viime viikolla haastattelussa. Vaikka kyseessä on osa-aikainen työ, toivoisin että saisin sen. Ehkä siksi juuri sen, että luulisin minulla olevan melko hyvät mahdollisuudet. Silti pelkään tuloksen kuulemista, en halua kuulla taas yhtä kieltävää vastausta.

Minulla oli aamulla jo yksi puhelinhaastattelu, joka meni todella huonosti, varmaan huonommin kuin mikään haastattelu on ikinä mennyt. Pääni oli aivan tyhjä enkä osannut vastata oikein mihinkään. Se sai miettimään, olenko laittanut itseni liian koville. Ehkä olen vain yksinkertaisesti liian väsynyt tähän työnhakemiseen. Työttömän on kuitenkin vähän hankalaa pitää lomaa työnhakemisesta. Ainakin minä koen niin, etten voi antaa yhdenkään työpaikkailmoituksen mennä ohi. Kuitenkin, elämässä pitäisi olla muutakin kuin työ – työttömälläkin.

IMG_20191024_083644_web

Aktiivimallista ja vuokratyöstä

Taisteluni työpaikoista jatkuu. Minulla on tällä viikolla yhteensä neljä työhaastattelua, joista siis kolme on jo takana päin. Neljä haastattelua viikossa lienee oma henkilökohtainen ennätys. Neljä haastattelua viikossa tuntuu myös henkisesti aika raskaalta – ainakin minä koen niin. Olen saanut tällä viikolla myös useasta paikasta kieltävän vastauksen, mikä tietysti lisää henkistä kuormaa. Uusia hakemuksiakin pitäisi jaksaa kirjoittaa. Toivoisin että tämä painajainen olisi jo ohi. Työ ei ole elämän pääasia, mutta ilmeisesti siitä tulee sellainen, silloin kun sitä ei ole.

Olen tällä viikolla törmännyt myös mielenkiintoiseen yksityiskohtaan aktiivimallin suhteen. Olen nimittäin joutunut perumaan useammalta päivältä TE-palveluiden tuottamiin webinaareihin osallistumiseni, koska olen niihin aikoihin työhaastatteluissa. Periaatteessa siis en voi osoittaa aktiivisuutta, koska olen työhaastatteluissa, joten tukeni joutuvat leikkuriin. Käytännössä tietysti yritän korvata väliin jääneet webinaarit toisilla sellaisina päivinä, kun minulla ei ole työhaastatteluja, mutta osaltaan tämä mielestäni osoittaa jälleen kerran sen, ettei aktiivimalli ole oikein loppuun asti mietitty.

Törmäsin sosiaalisessa mediassa kyselyyn siitä, miten moni hakisi vuokratyöfirmaan töihin. Tulos ei ole yllättävä. Itse olen ollut useammankin vuokratyöfirman listoilla, ja valitettavasti kokemukseni keikahtavat hieman negatiivisen puolelle. Palkan olen kyllä saanut aina ajallaan ja oikein (olen joidenkin firmojen suhteen kuullut että näin ei aina ole), mutta oman kokemukseni mukaan vuokratyöntekijä voi saada puolet pienempää palkkaa kuin suoraan palkattu samasta työstä. Vuokratyöntekijöitä ei myöskään aina kohdella työpaikalla samanarvoisina kuin vaikkapa samassa tiimissä olevia suoraan palkattuja työntekijöitä. Kaikkiin samoihin kokouksiin ei ehkä kutsuta, ja myös vaikkapa pikkujoulukutsut saattavat jäädä saamatta. Vuokratyöfirman kanssa ei asiat aina luista kovin sujuvasti – itselläni on monta kertaa ollut virheitä työsopimuksissa ja työtodistuksissa (vaikka ehkä ne ovat yksittäistapauksia, joita voisi tapahtua missä yrityksessä tahansa). Joskus tuntuu myös, ettei vuokratyöfirmaa voisi vähempää kiinnostaa, miten heidän työntekijöillään menee. Esimerkiksi itselläni ei viimeisimmässä tapauksessa ollut viimeisinä kahtena kuukautena edes vuokratyöfirmassa yhteyshenkilöä. Ja tämäkin selvisi minulle, kun yritin olla yhteydessä henkilöön, joka oli yhteyshenkilöni työsuhteen alussa. Tästä pitkästä vuodatuksesta huolimatta en koe, että minulla olisi varaa jättää hakematta vuokratyöpaikkoihin. Valitettavasti.

vuokratyo

Spekulointia

Tänään on ollut otsikoissa yli 50-vuotiaiden vaikeus saada töitä. Aihetta on käsitelty ainakin Mtv:n uutisissa ja Ilta-Sanomissa. Mtv:n uutisissa haastatellaan Jaanaa, joka on ollut neljä vuotta työttömänä, lähettänyt 170 työhakemusta ja päässyt kolmeen haastatteluun. Jaana kertoo kokevansa, että on ongelmajätettä. En halua vähätellä ongelmaa, ikärasismi on varmasti oikea ilmiö. Nostaisin kuitenkin esille sen tosiseikan, ettei meillä nuoremmilla välttämättä mene sen vahvemmin. Minä olen 35-vuotias. Olen ollut tällä erää puolisen vuotta työttömänä (siihen tosin sisältyy kolmen kuukauden koulutus). Mutta minä olen viimeisen kuukauden aikana lähettänyt 67 työhakemusta. Minulla se 170 hakemusta tulee siis täyteen ehkä noin kolmen viimeisen kuukauden aikana. Olen päässyt mielestäni melko hyvin haastatteluihin, mutta tosiasia on, ettei se prosenttiosuus oikeasti ole kovin iso, miten moniin haastatteluihin olen päässyt niistä lähetetyistä työhakemuksista. Epäilenkin, että minulla (ja ehkä muillakin kolmekymppisillä?) on pienemmät odotukset. Meidän aikuisikäämme ei ole kuulunut sellaista aikaa, jolloin töitä olisi ollut runsaasti tarjolla. Me tiedämme, että töitä on todella vaikea saada, se ei ole meille yllätys. En halua kuulostaa ylimieliseltä, tämä on vain spekulointia. Ja kyllä, minäkin koen olevani toisinaan ongelmajätettä.

IMG_20191014_154555_web

Kolmen parhaan joukossa

Kävin eilen taas yhdessä työhaastattelussa, ja tällä kertaa kuulin olevani kolmen parhaan joukossa. Tai ”parhaan”, mutta kuitenkin niiden kolmen, jotka oli kutsuttu haastatteluun. Tänään sain kuitenkin ilmoituksen, etten tälläkään kertaa tullut valituksi. Turhauttavaa. Samaan aikaan tuntuu melkein uskomattomalta, että etenin niinkin pitkälle. En ole koskaan ollut niin lyhyen ajan sisällä niin monissa työhaastatteluissa kuin viimeisten viikkojen aikana. Pelkään, että kutsut harvenevat. En kai kuitenkaan voi oikein tehdä enempää kuin jatkaa hakemista ja toivoa, että ennemmin tai myöhemmin tärppää. Vaikka työhaastatteluissa käyminen on varmasti hyvää harjoitusta, haastattelutilanteet tuntuvat vähän siltä, kuin kävelisi miinakentän halki. Tuntuu siltä, että jos tekee yhdenkin virheen, peli on menetetty.

IMG_20190916_164022_web

Aktiivisuudesta

Minulla oli tänään kaksi työhaastattelua. Aamulla oli sellainen olo, että ne tulisivat varmasti menemään surkeasti. Olin jotenkin niin väsynyt juoksemaan työhaastatteluissa. Haastattelut tuntuivat kuitenkin menevän ihan hyvin. En vain tiedä, riittääkö se ”ihan hyvin”. Molemmat työt ovat sellaisia, jotka ottaisin vastaan riemusta kiljuen. Tavallaan haastatteluihin pääseminen kuitenkin auttaa jaksamaan eteenpäin. Auttaa uskomaan, että kyllä se vielä tärppää. Jos ei nyt, niin pian.

Tajusin kuitenkin, että olen taas kohta ollut työkkärin mielestä kolme kuukautta ”tekemättä mitään”, joten leikkuri iskee taas pian. Ihan sama, vaikka olen juossut työhaastatteluissa hiki hatussa ja käyttänyt tunteja päivässä työhakemusten kirjoittamiseen, en ole ollut tarpeeksi ”aktiivinen”. Yritän seuraavaksi selvittää, ehtisinkö vielä jollakin tavalla saada aktiivimallin ehdot täytettyä, vaikka tuntuu typerältä osallistua jollekin työkkärin piirileikkikurssille sen sijaan, että jatkaisin työnhakua. Olen kuitenkin päässyt viime viikkoina niin moniin haastatteluihin, etten usko työnhakutaidoissani olevan suurempia puutteita.

IMG_20190829_161511_web

Eräitä työnhakukokemuksia

Olen päässyt viime aikoina aika moniin haastatteluihin. Se on hieman yllättänyt itsenikin –  ja se, miten hyviin paikkoihin. Se haastatteluun pääseminen ei kuitenkaan riitä, eikä onni tunnu olleen minun puolellani viime aikoina. Viime viikon lopulla kävi niin, että olin käynyt aamulla haastattelussa, ja haastattelija antoi minun ymmärtää, että hänestä minä sopisin taustani puolesta hyvin tehtävään. En ollut täysin samaa mieltä, koska kyseessä ollut paikka ei vastannut oikeastaan millään tavalla sitä, mitä olen aiemmin tehnyt ja mitä olen opiskellut. Työ kuitenkin vaikutti ihan mielenkiintoiselta, ja ajattelin, että se olisi ihan hyvä välietappi – varsinkin kun pankkitilin saldo alkaa näyttää huolestuttavalta. Iltapäivällä kuitenkin huomasin, että kyseinen ilmoitus oli juuri julkaistu uudestaan. Kyseessä oli vuokratyöfirman kautta tehtävä rekrytointi, joten kyllä minä sen ymmärrän, että jos joku hakijakandidaatti, jonka vuokratyöfirma on asiakkaalleen esitellyt, ei kelpaa tälle asiakkaalle, on vuokratyöfirman pakko jatkaa etsimistä. Todennäköisesti en kuitenkaan ollut tässäkään haussa ainoa työpaikkaa hakenut, joten tulee kyllä mieleen, että työnantajien kannattaisi katsoa peiliin. Monet tehtävät eivät kuitenkaan ole varsinaisesti rakettitiedettä, joten ne pystyy kyllä oppimaan aika nopeasti, jos siihen vain annetaan tilaisuus.

MEME2019-08-31-06-01-40

Eräässä toisessa haussa,  jossa kävin tämän viikon maanantaina haastattelussa, kävi taas niin, että haku peruuntui kokonaan. Haastattelija sanoi minulle puhelimessa, että olin tehnyt vaikutuksen ja olisin varmasti edennyt haussa. Hieman laiha lohtu ja suuri pettymys, koska tämä oli tällä hetkellä se haku, jossa ajattelin minulla olevan parhaat mahdollisuudet. Minulla on kuitenkin huomenna tulossa kaksi työhaastattelua, ja sain vielä tänään kutsun yhteen, joka on ensi viikon torstaina. Eipä tässä kai muuta voi kuin jatkaa hakemista niin kauan, että tärppää. En voi silti olla ajattelematta, että lähipiiri ajattelee minun olevan laiska ja epäonnistunut, tai että oikeasti haluan vain levätä laakereillani.

Epätoivoa

Sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin, olen saanut kiitos-mutta-ei-kiitos-vastauksen siitä paikasta, missä kävin haastattelussa ja eräästä toisestakin missä kävin haastattelussa sen jälkeen. Olen myös keskustellut eräästä hyvin lupaavasta paikasta puhelimessa –  ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmemmin toiveet siitäkin paikasta tuntuvat valuvan hiekkaan. Välillä on hirveän vaikea uskoa, että päivä paistaa vielä joskus risukasaankin. Kyllä se paistaa, olen melko varma siitä. Silti, kun joku rekrytoija, jolta saa hylkäysviestin, sanoo olevansa varma, että löydän töitä, en ole ihan varma, pitäisikö huutaa vai oksentaa.

En ihmettele sitä, että monet ajattelevat suuren osan työttömistä olevan työttömiä omasta tahdostaan. Kyllä minäkin tunnen ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa mennä töihin. Tavallaan se tekee omasta tilanteesta vielä epäreilumman. Ymmärrän senkin, että monet ajattelevat, että töitä on helppoa löytää. Jos ei ole kokenut työttömyyttä, ei voi ymmärtää millaista se on. Minä olen viimeisen kuukauden aikana hakenut 47 työpaikkaa. Tuloksena on ollut muutama työhaastattelu mutta ei työpaikkaa. Vertailun vuoksi voin kertoa tilanteesta reilu puoli vuotta sitten, kun puolisoni oli jäämässä työttömäksi yt-neuvotteluiden seurauksena. Hän haki kahta vakituista työpaikkaa, joista toisen hän sai. Tilanne on kuitenkin aika erilainen kuin itselläni, sillä minulla ei ole 7 vuoden työkokemusta hyvin tietynlaisista tehtävistä. Uskon, että mukana oli hiukan tuuriakin. Tärkeää olisi myös tuntea oikeat ihmiset.

IMG_20190820_163904_web

Viimeisestä palkkatyöstäni on noin 5 ja puoli kuukautta. Eihän se nyt vielä niin paha tilanne ole. Siihen 5 ja puoleen kuukauteen sisältyy sitä paitsi 3 kuukautta koulutusta. Silti jossain takaraivossani on tunne, että monet potentiaaliset työnantajat hylkäävät minut heti ihmisroskana. Ehkä se on vain kuvittelua. Viimeisin työsuhteeni päättyi määräaikaisen työsuhteen päättyessä, mutta en olisi itse halunnut jatkaa työpaikassa, johon olin mennyt tekemään markkinointiin liittyviä tehtäviä mutta löysin lopulta itseni tekemästä varastotöitä. Sitä edellinen työsuhteeni päättyi niinikään määräaikaisen sopimuksen loppumiseen, mutta tässäkään tapauksessa en halunnut enää jatkaa työssä, jossa koin että minua kohdeltiin epäreilusti. Takana oli kahdeksan määräaikaista työsopimusta vähän yli vuoden aikana. Lisäksi minulle selvisi, että sain huomattavasti pienempää palkkaa kuin muut samaa työtä tekevät. Sitä paitsi olin jo hakenut kahteen kertaan avoinna ollutta vakituista työtä samoista tehtävistä, enkä kummallakaan kerralla päässyt edes haastatteluun. En vain enää jaksanut. Nyt alkaa miettiä, että olisiko pitänyt jaksaa. Olisiko työ, jossa kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti ja jossa saisi tehdä sitä työtä, jota on palkattu tekemään, oikeasti liikaa vaadittu?

 

Viimeisimmät kuulumiset

Päivitysten kirjoittaminen on taas jäänyt, joten ottakaapa mukava asento, niin kerron viimeisimmät kommellukset työnhakurintamalta. Jouduin nimittäin tänään hyvin erikoiseen tilanteeseen. Olin sopinut täksi aamuksi työhaastattelun toiselle paikkakunnalle. Menin sinne sillä asenteella, että mahtavaa jos saan töitä, mutta toivomatta kuitenkaan liikoja. Hieman suhtauduin varauksella, sillä haastattelu tuntui jostain syystä olevan hirveän vaikea järjestää. Jouduin nimittäin soittelemaan useaan otteeseen haastattelijalle – sen sijaan että hän olisi soittanut minulle tai yksinkertaisesti laittanut sähköpostilla haastatteluajan, joka sopisi hänelle.

Haastattelija oli myöhässä, mikä jo sinänsä antaa mielestäni hieman huonon kuvan. Mutta ei se vielä mitään. Haastattelija oli niin pihalla, että haastattelun edetessä hänen oli kysyttävä, että ”mitäs paikkaa sinä olitkaan hakenut”. Seuraavaksi sain kuulla, että palkkatoiveeni on liian kova (jonka olin kertonut hakemuksessa ja joka ei oikeasti ollut liian korkea vaan ihan suositusten mukainen) mutta myös sen, että PAIKKA ON JO TÄYTETTY. Ja tosiaan sovin haastattelusta eilen. Hieman jäi olo, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olisi varmaan pitänyt antaa rakentavaa palautetta, mutta olin niin häkeltynyt etten juuri saanut sanaa suustani. Luultavasti menetys ei ole kovin suuri, vaikken saakaan kyseistä työpaikkaa. Enemmän harmittaa maksettu junalippu ja menetetty aamupäivä.

IMG_20190625_093747_1_web

Toinen hieman erikoinen tapaus sattui ennen juhannusta, kun sain vastauksen eräästä paikasta, jossa olin myös ollut haastattelussa. Vastaus kuului näin: ”Lämmin kiitos kiinnostuksesta xxx:n opintovapaan sijaisen työpaikkaan. Rekrytointi on viety päätökseen. Valinnassa painotimme muiden taitojen lisäksi soveltuvuutta asiakaspalveluun myös puhelimitse, ja tästä syystä valinta ei osunut sinuun. Oli kuitenkin mukava tavata, ja toivon sinulle menestystä työnhakuun.” Perustelu on käsittämätön, sillä mielestäni he eivät voi millään haastattelun perusteella tietää, millainen asiakaspalvelija minä olen puhelimessa – puhumattakaan siitä, että paikka kuitenkin oli markkinointisuunnittelijan paikka eikä asiakaspalvelijan. Tuntuu vähän siltä, että on pitänyt keksiä joku syy – tosin en minä sitä syytä luultavasti olisi kysynyt.

Lukuunottamatta vastatuulta työnhaussa kuuluu ihan hyvää. TE-toimiston tilaama kurssi, jolla olen ollut viimeiset 3 kuukautta, päättyy tämän viikon lopussa. Sen jälkeen iskee luultavasti tyhjyys, kun ei taas yhtäkkiä ole mitään (myöskään sitä yhteisöä, jonka kurssilaiset ovat muodostaneet, eikä harjoittelupaikkaa tai koulua, mihin mennä aamuisin). Kurssi on ollut positiivinen yllätys opetuksen tason puolesta, mutta kolmessa kuukaudessa pystyy kuitenkin omaksumaan aika rajallisen määrän uusia asioita. Tulevaisuus on taas täysin auki.

En tiedä, onko näistä kirjoituksista iloa jollekin muulle kuin itselleni – ehkä joku saa lohdutusta siitä, että joku muukin on syntynyt epäonnisten tähtien alla, kun mikään ei tunnu onnistuvan, vaikka miten yrittäisi. Mutta ei luovuteta.

Kysely työuupumuksesta

Jaan asianomaisen luvalla somessa olleen päivityksen, koska ajattelen että blogiani lukevilla voisi olla kokemuksia tästä aiheesta:

”Kirjoitan juttua ns. duunareiden työuupumuksesta ja työssäjaksamisesta. 
Voit kertoa kokemuksistasi nimimerkillä osoitteeseen
pirin.milla[at]gmail.com.
Vastaa ainakin kysymyksiin:

Koska olet sairastunut työuupumukseen?
Miten se on vaikuttanut elämääsi vapaa-ajalla?
-Entä töissä?
Miten työyhteisössä on suhtauduttu?
Miten esimiehesi/työnantajasi on suhtautunut?
Onko esimiehesi/työnantajasi ryhtynyt toimeen tukeakseen työssäjaksamistasi?
Oletko keskustellut työterveyshoitajan/lääkärin kanssa? 
Miten työterveydessä on suhtauduttu?
Miten aiot jatkossa toimia työkykysi ylläpitämiseksi?

Lähetä tarinasi 15.05.2019 mennessä.
Kiitos!”