Rehellisyydestä ja puhelinhaastatteluista

Vaikka olen viime aikoina päässyt suhteellisen hyvin puhelin- ja videohaastatteluihin, tuntuu etten tee tarpeeksi. Mutta siltä se varmaan tuntuu riippumatta siitä, miten paljon teen, siihen asti kun saan työpaikan. Olen hyväksynyt sen, ettei seuraavakaan työpaikka välttämättä (ja todennäköisesti) tule olemaan se vakituinen työ. Tällä hetkellä oikeastaan mikä tahansa kelpaisi.

Minulla oli pari päivää sitten puhelinhaastattelu, joka laittoi miettimään erästä asiaa, nimittäin rehellisyyttä työnhaussa. Rehellisyys on itselleni tärkeä arvo, joten en voisi kuvitella valehtelevani vaikkapa cv:ssäni. Puhelinhaastattelussa kysyttiin asennoitumistani työskentelyyn kansainvälisessä ympäristössä, jossa työkieli on englanti. Vastasin totuudenmukaisesti, että olen sitä jossain määrin tehnyt, ja että se on minulle ihan ok. Sain haastattelun lopuksi tiedon, etteivät jatka prosessia kanssani, koska en ole tarpeeksi innokas työskentelemään kansainvälisessä työympäristössä.

Tämä on tietysti tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta jäin miettimään sitä, että olinko liian rehellinen, tai olisiko minun pitänyt kaunistella totuutta jotenkin. Huomatkaa, etten missään tapauksessa ole sanonut, etten halua työskennellä kansainvälisessä työympäristössä, mutta se, että ”se on ihan ok”, ei selvästikään riitä. En kuitenkaan parhaalla tahdollakaan voi sanoa, että haluaisin riemusta kiljuen työskennellä englanninkielisessä ympäristössä, ihan vain siitä syystä, ettei se kieli ole minulla lähellekään niin vahva kuin suomi, enkä koe että pystyisin ilmaisemaan itseäni samalla tavalla englanniksi kuin suomeksi.

Toinen asia, josta ajattelin kirjoittaa, ovat puhelinhaastattelut yleensä. On ymmärrettävää, että niitä suositaan varsinkin nyt koronan vuoksi, mutta mielestäni ne ovat epäreiluja ja osoittavat, etteivät työnantajat ymmärrä yhtään, millaista työnhaku voi olla. Puhelinhaastatteluja kun ei yleensä sovita etukäteen, vaan puhelu tulee täysin yllätyksenä. Sitten pitäisi salamannopeasti olla kartalla ja muistaa, mistä paikasta mahtoikaan olla kysymys, kun ensimmäisenä kysytään, että mikä sai sinut hakemaan tätä paikkaa. Se ei varmaan tuota ongelmia silloin, jos on hakenut viime aikoina yhtä tai kahta paikkaa, mutta esimerkiksi minä olen parhaimmillaan hakenut viittäkymmentä paikkaa viikossa. Mielestäni paljon parempi käytäntö olisi vaikkapa laittaa ensin sähköpostia, että käykö puhelinhaastattelu tällöin tästä paikasta. Silloin tulisi myös varmemmin vastattua siihen puhelimeen, koska puhelinmyyjät ja huijarisoittelijat ovat vaikuttaneet sen, ettei tuntemattomaan numeroon aina tule vastattua.

Ajatuksia eräästä rekrytoinnista

Hyvää tätä vuotta, lukijat. Yritän sisäistää, että on vuosi 2021. Ja yritän saada työnhakuuni taas jotakin motivaatiota. Viime vuoden viimeisessä postauksessani kerroin, että olin työhaastattelussa. Se prosessi ei johtanut sen pidemmälle, mikä on luultavasti ainakin minun kannaltani hyvä asia. Nyt voin kertoa, miksi. Jo työpaikkaa hakiessa hälytyskellot alkoivat hieman soida. Työnhakulomakkeessa nimittäin oli rastitettava kohta: ”Lupaan että en polta”. Kohdan lisätiedoista kävi ilmi, ettei kyseessä ollut vain työpaikalla oleva tupakointikielto, vaan työnantaja ei halua palkata lainkaan tupakoitsevia henkilöitä, koska mm. ”tupakointi ei ole fiksua”. En itse polta, joten asia ei sinänsä olisi tuottanut minulle ongelmia, mutta käsittääkseni työnantaja ei kuitenkaan voi määrätä, polttaako joku vapaa-ajallaan. Mietin, että jos työnantaja toimii laittomasti (tai ainakin vähän lakien rajoja venyttäen) jossakin asiassa, se tekee ehkä niin muissakin asioissa. Päätin kuitenkin hakea työpaikkaa ja pääsin haastatteluun.

Haastattelussa tuli esiin eräs toinen arveluttava seikka. Haastattelijat nimittäin sanoivat näin: ”Mehän palkataan aika nuorta porukkaa”. Ilmeisesti he laskivat minut 36-vuotiaana vielä ”aika nuoreksi”, mutta tuo oli kyllä suorinta ikärasismia, johon olen törmännyt. Kuten jo kerroin, en menestynyt prosessissa sen pidemmälle. Sain viestin, jossa luki näin: ”kirjoitustaitosi ovat huippuluokkaa mutta uskomme että tyylimme ja tekeminen meillä ei sovi yhteen arvomaailmasi kanssa”. Tässä minua ihmetyttää aika paljon se, mitä he kuvittelevat tietävänsä arvomaailmastani, koska en ole sitä tuonut millään tavalla esille. Ehkä sanavalinta on outo, ja he tarkoittavat jotakin muuta, kuin mitä minä tarkoittaisin arvomaailmalla. Joka tapauksessa, todennäköisesti parempi näin, joten eipä tätä kannata jäädä sen enempää pohtimaan.

Tällä hetkellä odotan edelleen tietoa siitä yhdestä rekrystä, jossa olin marraskuussa haastattelussa. He ilmoittivat nyt tammikuussa jälleen, etteivät ole vielä päässeet prosessissa päätökseen. Vaikka ymmärrän tämän ajan haasteellisuuden, alkaa tämä tuntua vähän naurettavalta. Minulla oli torstaina yksi ihan lupaava puhelinhaastattelu. Työ tosin olisi osa-aikainen ja kestäisi muutaman kuukauden, mutta tällä hetkellä sekin kelpaisi.

Kaikkea hyvää kaikille teille tähän uuteen vuoteen. Yritetään muistaa myös se armollisuus ja se, ettei elämä ole kuitenkaan mikään juoksukilpailu. Kukaan ei ole ollut siellä, missä sinä olet ollut, joten ei ole järkeä verrata itseä muihin.