Odotuksia

Tänään pitäisi tulla vastaus yhdestä paikasta, jossa kävin viime viikolla haastattelussa. Vaikka kyseessä on osa-aikainen työ, toivoisin että saisin sen. Ehkä siksi juuri sen, että luulisin minulla olevan melko hyvät mahdollisuudet. Silti pelkään tuloksen kuulemista, en halua kuulla taas yhtä kieltävää vastausta.

Minulla oli aamulla jo yksi puhelinhaastattelu, joka meni todella huonosti, varmaan huonommin kuin mikään haastattelu on ikinä mennyt. Pääni oli aivan tyhjä enkä osannut vastata oikein mihinkään. Se sai miettimään, olenko laittanut itseni liian koville. Ehkä olen vain yksinkertaisesti liian väsynyt tähän työnhakemiseen. Työttömän on kuitenkin vähän hankalaa pitää lomaa työnhakemisesta. Ainakin minä koen niin, etten voi antaa yhdenkään työpaikkailmoituksen mennä ohi. Kuitenkin, elämässä pitäisi olla muutakin kuin työ – työttömälläkin.

Aktiivimallista ja vuokratyöstä

Taisteluni työpaikoista jatkuu. Minulla on tällä viikolla yhteensä neljä työhaastattelua, joista siis kolme on jo takana päin. Neljä haastattelua viikossa lienee oma henkilökohtainen ennätys. Neljä haastattelua viikossa tuntuu myös henkisesti aika raskaalta – ainakin minä koen niin. Olen saanut tällä viikolla myös useasta paikasta kieltävän vastauksen, mikä tietysti lisää henkistä kuormaa. Uusia hakemuksiakin pitäisi jaksaa kirjoittaa. Toivoisin että tämä painajainen olisi jo ohi. Työ ei ole elämän pääasia, mutta ilmeisesti siitä tulee sellainen, silloin kun sitä ei ole.

Olen tällä viikolla törmännyt myös mielenkiintoiseen yksityiskohtaan aktiivimallin suhteen. Olen nimittäin joutunut perumaan useammalta päivältä TE-palveluiden tuottamiin webinaareihin osallistumiseni, koska olen niihin aikoihin työhaastatteluissa. Periaatteessa siis en voi osoittaa aktiivisuutta, koska olen työhaastatteluissa, joten tukeni joutuvat leikkuriin. Käytännössä tietysti yritän korvata väliin jääneet webinaarit toisilla sellaisina päivinä, kun minulla ei ole työhaastatteluja, mutta osaltaan tämä mielestäni osoittaa jälleen kerran sen, ettei aktiivimalli ole oikein loppuun asti mietitty.

Törmäsin sosiaalisessa mediassa kyselyyn siitä, miten moni hakisi vuokratyöfirmaan töihin. Tulos ei ole yllättävä. Itse olen ollut useammankin vuokratyöfirman listoilla, ja valitettavasti kokemukseni keikahtavat hieman negatiivisen puolelle. Palkan olen kyllä saanut aina ajallaan ja oikein (olen joidenkin firmojen suhteen kuullut että näin ei aina ole), mutta oman kokemukseni mukaan vuokratyöntekijä voi saada puolet pienempää palkkaa kuin suoraan palkattu samasta työstä. Vuokratyöntekijöitä ei myöskään aina kohdella työpaikalla samanarvoisina kuin vaikkapa samassa tiimissä olevia suoraan palkattuja työntekijöitä. Kaikkiin samoihin kokouksiin ei ehkä kutsuta, ja myös vaikkapa pikkujoulukutsut saattavat jäädä saamatta. Vuokratyöfirman kanssa ei asiat aina luista kovin sujuvasti – itselläni on monta kertaa ollut virheitä työsopimuksissa ja työtodistuksissa (vaikka ehkä ne ovat yksittäistapauksia, joita voisi tapahtua missä yrityksessä tahansa). Joskus tuntuu myös, ettei vuokratyöfirmaa voisi vähempää kiinnostaa, miten heidän työntekijöillään menee. Esimerkiksi itselläni ei viimeisimmässä tapauksessa ollut viimeisinä kahtena kuukautena edes vuokratyöfirmassa yhteyshenkilöä. Ja tämäkin selvisi minulle, kun yritin olla yhteydessä henkilöön, joka oli yhteyshenkilöni työsuhteen alussa. Tästä pitkästä vuodatuksesta huolimatta en koe, että minulla olisi varaa jättää hakematta vuokratyöpaikkoihin. Valitettavasti.

Spekulointia

Tänään on ollut otsikoissa yli 50-vuotiaiden vaikeus saada töitä. Aihetta on käsitelty ainakin Mtv:n uutisissa ja Ilta-Sanomissa. Mtv:n uutisissa haastatellaan Jaanaa, joka on ollut neljä vuotta työttömänä, lähettänyt 170 työhakemusta ja päässyt kolmeen haastatteluun. Jaana kertoo kokevansa, että on ongelmajätettä. En halua vähätellä ongelmaa, ikärasismi on varmasti oikea ilmiö. Nostaisin kuitenkin esille sen tosiseikan, ettei meillä nuoremmilla välttämättä mene sen vahvemmin. Minä olen 35-vuotias. Olen ollut tällä erää puolisen vuotta työttömänä (siihen tosin sisältyy kolmen kuukauden koulutus). Mutta minä olen viimeisen kuukauden aikana lähettänyt 67 työhakemusta. Minulla se 170 hakemusta tulee siis täyteen ehkä noin kolmen viimeisen kuukauden aikana. Olen päässyt mielestäni melko hyvin haastatteluihin, mutta tosiasia on, ettei se prosenttiosuus oikeasti ole kovin iso, miten moniin haastatteluihin olen päässyt niistä lähetetyistä työhakemuksista. Epäilenkin, että minulla (ja ehkä muillakin kolmekymppisillä?) on pienemmät odotukset. Meidän aikuisikäämme ei ole kuulunut sellaista aikaa, jolloin töitä olisi ollut runsaasti tarjolla. Me tiedämme, että töitä on todella vaikea saada, se ei ole meille yllätys. En halua kuulostaa ylimieliseltä, tämä on vain spekulointia. Ja kyllä, minäkin koen olevani toisinaan ongelmajätettä.

Ristiriitaisia tunteita

”Sä olet kyllä ihan uskomattoman lahjakas ihminen.” Tällaisen lauseen kuulin tänään, kun sain odottamani puhelun eräästä työpaikasta, jossa olin käynyt haastattelussa. Puhelun viesti oli se, että en päässyt jatkohaastattelukierrokselle. Nurinkurista ehkä, mutta jotenkin minusta tuntuu vielä pahemmalta kuulla tuollainen lause, kuin että olisin vaikkapa saanut sen geneerisen sähköpostin. Ehkä lausahduksen oli tarkoitus keventää, lohduttaa. Mutta olen kuullut ennenkin lauseita, kuten ”sinä tulet varmasti löytämään töitä”. No, en ole vielä löytänyt. Enkä tiedä siitä lahjakkuudesta, minusta tuntuu ettei lahjakkuudella ole oikeastaan kauheasti merkitystä. En sanoisi itseäni lahjakkaaksi. Sanoisin, että olen tehnyt paljon töitä sen eteen että osaan sen minkä nyt osaan.

Sain melkein heti tuon puhelun jälkeen toisen puhelun. Olen jokin aika sitten hakenut pariin FEC-koulutukseen. FEC-koulutukset eroavat joistakin muista TE-palveluiden tilaamista koulutuksista siinä, että niihin sisältyy työskentelyä yrityksessä, ja tämä yritys maksaa koulutuksen järjestävälle yritykselle useita tuhansia euroja. Koulutuksessa olija ei saa palkkaa, pelkästään sen 9 euroa työttömyystuen päälle (ja joissain tapauksissa korotettua päivärahaa). Käsittääkseni FEC-koulutuksen tarkoitus on, että sen lopuksi syntyisi työsopimus, vaikka siitä ei tietenkään ole mitään takeita.

Nyt siis sain soiton FEC-koulutuksen järjestäjältä, että minulla olisi ensi viikolla haastattelu mahdollisessa yrityksessä, joka saattaisi ottaa minut työskentelemään ja maksaa FEC-koulutukseni. Tunteeni ovat vähän ristiriitaiset. Koulutus kestäisi puoli vuotta, ja sinä aikana ansiosidonnainen päivärahani päättyy. Joudun siis koulutuksen loppupuolella elämään Kelan tuella, jolla tuskin saan edes kaikkia laskuja maksettua (en saa esim. asumistukea, koska puolisoni ”tienaa liian paljon”). Toisaalta, jos tiedossa olisi vakituinen työpaikka, ehkä kannattaisi kuukausi pari kituuttaa ja yrittää loihtia rahat jostain. Joka tapauksessa minun kannattanee osallistua koulutukseen, jos tulen valituksi, koska silloin saisin ainakin sen ylläpitokorvauksen (9 euroa/työpäivä), eikä mikään toisaalta estä minua ottamasta töitä vastaan, jos sattuisin saamaan työpaikan kesken koulutuksen. Olisihan se tietysti vähän ikävää sen yrityksen kannalta, joka joka tapauksessa joutuisi maksamaan sen 8000 euroa.

Turhautumista

Olen viimeisen kuukauden aikana lähettänyt noin 50 työhakemusta. Vaikka olen päässyt kohtuullisen hyvin työhaastatteluihin parin viime kuukauden aikana, työpaikkaa ei vain ole auennut. Ainakin kerran olen ollut viiden parhaan joukossa ja kerran kolmen parhaan. Viime viikon perjantaina minulla oli jälleen yksi työhaastattelu. Paikka oli auki vuokrafirman kautta, joten vuokrafirman konsultin oli tarkoitus soittaa minulle haastattelun jälkeen joka tapauksessa, tiedustellakseen, miten haastattelu oli mennyt. Toistaiseksi en ole kuullut hänestä mitään. Raivostuttavaa, kun lupauksia ei pidetä. Kiinnostavaa nähdä, kuulenko hänestä missään vaiheessa mitään, sillä laitoin hänelle tänään sähköpostin, jossa kysyin, että voinko olettaa etten ole tullut valituksi, koska en ole kuullut hänestä mitään.

Haastattelu ei oikeastaan mennyt kovin hyvin. Olin kiireellä juossut edellisestä haastattelusta, joka oli erään työvoimakoulutuksen ryhmähaastattelu, ja ehkä kaikki paukut oli mennyt siihen. Kyseinen työ oli kuukauden mittainen projekti, joka vaatimustasoltaan vastaa jotakin, mitä olisin voinut tehdä vuosia sitten esimerkiksi opiskelijana. Vaikka tiedän, että hoitaisin projektin kunnialla, saattaa olla etten osannut näyttää motivaatiotani haastattelussa.

Olen myös hakenut työpaikkoihin, jotka eivät vastaa mitään, mitä olen aiemmin tehnyt tai opiskellut, esimerkiksi potkulautamekaanikoksi, koska erityisiä vaatimuksia ei tehtävään ollut. Nähtäväksi jää, saanko kutsun haastatteluun.