Aktiivimallia vastaan 2.2. klo 11 Senaatintorilla

En tiedä, onko minulla aiheesta aktiivimalli mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi sanottu jo paremmin moneen kertaan, mutta muistutan huomisesta mielenosoituksesta Helsingin Senaatintorilla 2.2. klo 11. Niille, joille huomiset lakkoilut aiheuttavat haittaa, haluan muistuttaa, että kysymys on kuitenkin vain yhdestä päivästä. Kurja juttu, mutta koskapa ne lakot osuisivat “hyvään saumaan”, kaikkien kannalta ainakaan. Työtön ei oikein voi lakkoilla, joten muiden apua tarvitaan. (Koska jos työtön lakkoilisi ja vaikka jättäisi jonkin työkkärin hänelle asettaman toimenpiteen tekemättä, siitä rangaistaisiin aika massiivisesti monen kuukauden karenssilla).

Tietoa mielenosoituksesta on mm. AKT:n sivuilla https://www.akt.fi/uutiset/aanityottomalle-mielenilmauksen-ohjelma-ja-kaytannon-jarjestelyt/

Tapahtumalla on Facebookissa sivut https://www.facebook.com/events/163144374313101

SAK myös järjestää tapahtumaan maksuttomia kuljetuksia eri puolilta Suomea https://www.sak.fi/aineistot/tapahtumat/mielenilmaus-aktiivimallia-vastaan

aanityottomalle_web

 

Mainokset

Myös meidän presidentti?

Aktiivimallista on saanut lukea viime aikoina kyllästymiseen asti. Hyvä uutinen on totta kai se, että kansalaisaloite, jolla malli pyritään kumoamaan, keräsi ennätysajassa vaadittavan määrän kannatusilmoituksia, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Nyt kannatusilmoituksia on jo yli 128 000, kun vaadittava määrä on 50 000.

Tänään on alkanut presidentinvaalien ennakkoäänestäminen. (Ennakkoäänestyspaikat näkee täältä. Mukaan tarvitsee vain henkkarit.) Jokaisen kannattaa ilman muuta kantaa äänensä kekoon, mutta kannattaa myös miettiä, ketä äänestää. Helppoa olisi tietysti äänestää istuvaa presidenttiä, koska hän on hoitanut hommansa ”ihan hyvin”. Mutta voisiko asiat olla paremmin? Voisiko presidentti esimerkiksi olla enemmän heikkojen puolella? Niiden puolella, jotka puolustajaa oikeasti tarvitsevat?

Pekka Haaviston ajatuksia aktiivimallista voi kuulla Facebook-videosta ja Ylen presidenttitentistä (aktiivimallista puhutaan alkaen kohdasta 33.08). Presidenttiehdokkaista myös Merja Kyllönen (vas.) ja Tuula Haatainen (sdp) ovat vastustaneet aktiivimallia. Niinistön kanta on hieman epäselvä, koska hän sanoo kannattavansa mallia, ”jos se on reilu”. Sitähän se ei ole, mutta Niinistö on kuitenkin allekirjoittanut lain.

26685361_10156272318189684_151259588178960330_o

Kumotaan HE 124/2017 vp

Emme juuri muuta voi tehdä, joten tehdään edes se, mitä voimme. Käykäähän kannattamassa kansalaisaloitetta työttömyysturvalain muutosten kumoamisesta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Vaikka ei juuri tällä hetkellä itseä koskettaisikaan, sinäkin voit olla joskus työtön. Hirveästi joulumieltä ei ainakaan tältä suunnalta löydy, mutta hyvää ja rauhallista joulua siitä huolimatta.

tyokkari

 

Mutta onneksi meillä on nelosolut

Joko tänään tai huomenna eduskunta äänestää työttömyysturvan aktiivimallista, jossa työttömiä rangaistaan siitä, että he ovat työttömiä. Jatkossa siis työttömyysturvaan tehdään 4,65 prosentin leikkaus, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole ollut palkkatöissä, harjoittanut yritystoimintaa tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin.

Tulevaisuudessa siis täyden työttömyysturvan voi saada vain henkilö, jolla on töitä. Siis hetkinen? Vähän niin kuin sairauspäivärahaa voisi saada vain henkilö, joka on parantunut. (Anteeksi, en tarkoita verrata työttömyyttä sairauteen, mutta ymmärtänette pointin. Jos työttömyys sairaus olisikin, se olisi yhteiskunnan eikä ihmisten sairaus).

Olen seurannut mykistyneenä meneillään olevaa keskustelua laiskoista työttömistä, joita ei kuulemma saisi vaivata töiden hakemisella. Jonkinlaisena kokemusasiantuntijana voin kertoa, ettei kysymys ole siitä. Töitä kun ei välttämättä saa, vaikka niitä miten hakisi. Itse hain aikoinaini viikossa parhaimmillaan noin viittäkymmentä työpaikkaa. Se, että pystyn hakemaan niin montaa paikkaa, johtuu aika pitkälti siitä, että asun pääkaupunkiseudulla. Silti, työhaastatteluihin pääsi vain kouralliseen, ja kesti aika pitkään, ennen kuin sain töitä. Nyt olen viimeiset 9 kuukautta elänyt muutamia viikkoja tai kuukausia kestävien työsopimusten epävarmuudessa.

Olen melko varma, että hallituksen esitys tulee menemään läpi. Olisi iloinen yllätys, jos se ei menisi. Jotenkin ovelasti on viety oikeasti tärkeältä asialta huomiota ajoittamalla esitys alkoholilain muutoksesta samoihin aikoihin. Onhan toki huomattavasti tärkeämpää, että ruokakaupasta saa ostettua nelosolutta, kuin se, kyykytetäänkö tuhansia suomalaisia vastoin ihmisarvoa.

Oman työttömyyskassani sähköpostissa ensi vuoden muutoksista luki mm. näin:

”Vuoden 2018 alusta työnhakijalla on oikeus ansiopäivärahaan yritystoiminnan tai omassa työssä työllistymisen estämättä neljän kuukauden ajalta, jos toiminta alkaa työttömänä ollessa.”

Valitettavasti tuo kuulostaa minusta vähän siltä, että monista työttömistä ollaan leipomassa yrittäjiä väkisin – eivätkä he välttämättä tiedä yhtään, mihin ovat ryhtymässä. Jos se menisikin noin sulavasti, entäpä sitten sen neljän kuukauden jälkeen? Ei kannata harkitakaan yrittäjäksi ryhtymistä, ellei tosiaan ole aikeissa ryhtyä yrittäjäksi ja ole suhteellisen varma, että pystyy myös elämään yritystoiminnallaan. Työkkärin tukien pariin tuskin on enää siinä vaiheessa paluuta – ennen kuin on todistetusti lopettanut yritystoimintansa ja kärsinyt asiaan kuuluvan karenssin. En nyt yritä estellä ketään ryhtymästä yrittäjäksi, mutta pääasia mielestäni on, että ihmiset tietävät, mihin ovat ryhtymässä.

Mitä sitten tulee niihin satunnaisiin palkkatöihin, joita työttömän pitäisi tehdä säilyttääkseen työttömyysturvansa, toivon todella että toimintatapoihin saadaan joku parannus, mutta kun viimeksi itse olen työttömänä tehnyt kuukaudessa muutaman työpäivän, lopputulos on ollut se, että työttömyyspäivärahan maksaminen on viivästynyt melkein kuukaudella. Taloudellisesti tuossa ei siis muutaman satasen takia ole välttämättä oikein mitään järkeä, ja läheskään kaikilla ei yksinkertaisesti tuon takia ole varaa ottaa niitä keikkatöitä vastaan. Aika monet siis varmasti kärsivät mieluummin leikkaukset kuin ovat viikkoja kokonaan ilman rahaa.

silmukka

Samaan aikaa toisaalla

Ideologinen työtön sitä ja saamattomat laiskurit tätä. Koko aihe pursuaa korvista, enkä ole lukenut murto-osaakaan siitä, mitä aiheesta on viime päivinä kirjoitettu. Ossi Nyman pelasi korttinsa sikäli ovelasti, että harva esikoiskirjailija saa osakseen moista huomiota. Valitettavasti Nyman tulee samalla tehneeksi aika paljon hallaa niille työttömille, jotka antaisivat vaikka toisen kätensä päästäkseen töihin. Voin kuvitella, miten tällä hetkellä aika monet mielessään niputtavat kaikki työttömät samaan sakkiin – ”Mitä minä sanoin, tuollaisia ne ovat kaikki”. Tästä päästään siihen, ettei varmaan mitään muuta ihmisryhmää kuin työttömiä yhtä suuren yleisen hyväksynnän vallitessa voida tunkea samaan lokeroon.

18358684_10155473976474684_4791114862158790598_o

Nymanin ulostulon jälkeen näitä onkin riittänyt, ”ideologisesti työttömiä”. Useimmilla (sikäli kun he ovat oikeita ihmisiä eivätkä jonkun toimittajan keksimiä) on ilmeisesti hieman enemmän järkeä päässä kuin Nymanilla, eivätkä he toitota omalla nimellään ettei töihin meno kiinnosta mutta työttömyyskorvaus kelpaa. Monet TE-keskuksen kanssa asioimaan joutuneet nimittäin tietävät, että työtöntä rangaistaan karenssilla pienimmästäkin syystä, yritti sitten tehdä jotain tai olla tekemättä.

Oikeasti en ihmettele sitäkään, että jossain vaiheessa kiinnostus töiden hakemiseen vain loppuu. Voisin kuvitella, että jos itse olisin vuodesta toiseen hakenut töitä pääsemättä edes haastatteluun, yrittäisin varmasti etsiä elämääni sisältöä jostakin muualta. Onko sitten enemmän väärin elää yhteiskunnan kustannuksella ja tehdä jotakin, mistä tuntee saavansa jotain kuin olla vaikkapa vuodesta toiseen palkattomissa harjoitteluissa, mistä ei koskaan seuraa mitään pysyvää? En tiedä, mutta niille jotka taivastelevat yhteiskunnan kustannuksella herroiksi eläviä työttömiä, voin sanoa: kannattaa kokeilla, ei sillä peruspäivärahalla kovin pitkään juhlita.

Oma tilanteeni on sikäli valoisa, että työ, jossa aloitin keväällä, jatkuukin ensi toukokuuhun asti. Tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun pystyn ajattelemaan elämääni pidemmälle kuin kahden viikon tai kahden kuukauden päähän. Eriarvoisuus silti rassaa aika paljon. Itse teen käytännössä samoja tehtäviä kuin muutkin tiimissäni, mutta vuokratyöntekijänä olen kuitenkin hieman kuin toisen luokan kansalainen. Minulla ei välttämättä ole tarvittavia välineitä töiden tekemiseen. Minua ei kutsuta viikkopalaveriin. Eikä pikkujouluihin. Pahinta on silti erään työtoverin asenne, joka saa minut miettimään vähintään kerran viikossa irtisanoutumista. Se asenne sanoo: ”Minä olen parempi kuin sinä”.

Työttömiä, jotka haluavat töitä

Luin tänään melko provosoivan kirjoituksen Talouselämä.fi-sivulla. Tekstin otsikko kertoo jo paljon: ”15 000 työtöntä, kaksi haluaa töihin – kaukana ei ole johtopäätös että työ ei vain kiinnosta”. Otsikko herätti silti mielenkiintoni, sillä minun kokemusteni mukaan työttömissä on enemmän niitä, jotka haluavat töihin, kuin niitä, jotka eivät halua. Toki kysymys on minun kokemuksestani, ei mistään kaikenkattavasta tutkimuksesta. Katja Boxberg kirjoittaa kahvilaa pyörittävästä tuttavastaan, joka on yrittänyt saada kahvilaansa työntekijää, mutta paikkaa on kuulemma hakenut vain kaksi – ja niistäkin toinen halusi puolet palkasta pimeänä. Kuulostaa melko erikoiselta, tosin sitähän Boxberg ei kerro, missä tuosta avoimesta työpaikasta sitten on ilmoitettu – jos missään. Tällaiset kuulopuheisiin perustuvat kirjoitukset saavat hieman epäilemään koko tapauksen todenperäisyyttä, joten kehottaisin Boxbergia kertomaan, mihin osoitteeseen hakemukset voi toimittaa. Jos työ kerran on niin lupaava kuin Boxberg väittää – ”Hieno miljöö, tes:n mukainen palkka, säännöllinen päivätyö, hyvät liikenneyhteydet julkisilla” – tuskin halukkaista on pulaa. Saattaisin itsekin hakea, ellen olisi vielä kiinni edellisessä pätkätyössäni.

Yksittäistapauksen, joka kaiken lisäksi ilmeisesti perustuu kuulopuheisiin, perusteella ei ehkä kannattaisi mennä tekemään minkäänlaisia johtopäätöksiä kokonaisesta ihmisryhmästä ja väittämään, että työnteko ei kiinnosta. Myönnettäköön, etten ole juuri hakenut työpaikkaa kahviloista, ihan vaan siitä syystä, että olen ajatellut, ettei kokemuksen puuttuessa ole mitään mahdollisuuksia. Yksi ihminen – työtönkään – ei pysty millään hakemaan kaikkia avoimena olevia työpaikkoja, joten jonkinlaista karsintaa on pakko tehdä. Itse esimerkiksi lopetin varastotöiden hakemisen, kun en koskaan päässyt haastatteluun asti.

Joten, Katja Boxberg, miten olisi seuraavaan kirjoitukseen otsikko: ”Tuttavani haki 500 työpaikkaa, mutta ei tärpännyt – kaukana ei ole johtopäätös että työnantajia ei vain kiinnosta”?

InstagramCapture_39fe53bf-f6e6-42e7-9ea4-39432e37a90f

Tunnelmia sairauslomalta

Kirjoitan tätä kymmenpäiväisen sairauslomani toisena päivänä. Epäusko: niin, näinkö tässä sitten kävi? Itsesyytöksiä: olisi pitänyt jaksaa, olisi pitänyt ymmärtää pitää taukoa aikaisemmin, näinkö vähästä minä oikeasti väsyn? Tai no, vähästä ja vähästä, olenhan aika erikoisessa tilanteessa, kuten viimeksi kirjoitin, melkein kuukausi sitten. Opin myös eilen käydessäni lääkärin luona, ettei burnout kelpaa sairausloman syyksi. ”Onneksi” minulla on taustalla diagnoosi, joka ilmeisesti sitten kelpaa. Huomenna on edessä käynti oman työterveyslääkärin luona, vaikka en tiedä, mitä siltä pitäisi odottaa. Tällä hetkellä suunnitelma on, että menen töihin ensi viikon perjantaina ja olen töissä lokakuun loppuun asti, jolloin tämänhetkinen sopimukseni loppuu. Tuskin kuitenkaan yritän saada jatkoa, sillä miksi hakata päätään seinään paikassa, jossa minulla ei ilmeisesti ole tulevaisuutta.

sdr

Tilanne, jossa on pystynyt suunnittelemaan elämäänsä kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta eteenpäin, on käynyt voimille. Kun siihen yhdistetään esimiesten ja osittain työkavereiden alentuva asenne ja taustalla ollut rekrytointi, jossa minut sivuutettiin, vaikka tehtävät vastaavat lähes täysin niitä tehtäviä, joita minä teen, ei ehkä ole ihme, että koko hommaan on hieman mennyt maku. Sääli sinänsä, tulee ikävä niitä ihania ihmisiä, joita siinäkin työpaikassa on. Se ei kuitenkaan riitä syyksi löysässä hirressä roikkumiseen pidempään.

Joitakin havaintoja olen tehnyt – tai oikeastaan olen tehnyt ne jo aikaisemmin, ja nyt ne ovat vahvistuneet. Työelämässä nykyään taitaa olla aika tyypillistä se, että ne harvat, jotka ovat niin onnekkaita, että ovat onnistuneet saamaan työpaikan – varsinkin vakituisen – ovat niin ylityöllistettyjä, että luhistuvat työmäärän alle. Jotenkin silti niistä töistä ollaan hyvin mustasukkaisia, ettei nyt vaan joku freelanceri, osa-aikainen, vuokratyöntekijä tai muuten toisen luokan kansalainen saisi tehdä mitään liian merkittävää – tai jopa kivaa.

Toivon itselleni voimia lähteä paikasta, jossa minulla ei ole tulevaisuutta. Kahdessa kuukaudessa tietysti ehtii tapahtua paljon, vaikka epäilenpä, tarjottaisiinko minulle edes jatkoa enää, nyt kun esimiehet ovat huomanneet etten olekaan kone, joka ei tarvitse taukoa.