Vielä viimeiset tämän vuoden puristukset

Olin tänä aamuna työhaastattelussa. Sain tosi hyvää palautetta ennakkotehtävästä, joka minun oli pitänyt haastattelua varten tehdä. Muuten haastattelu meni ehkä vähän vaihtelevasti. Eniten vaikeuksia aiheutti osio, jossa linjoilla oli mukana kansainvälinen koordinaattori, jolloin keskustelukieli oli englanti. Vaikka englannin ei pitäisi aiheuttaa suurempia ongelmia, on se ainakin itselläni tuollaisessa muutenkin stressaavassa ja jännittävässä tilanteessa paikka, jossa yksinkertaisetkin sanat saattavat vain kadota. No, yritän olla miettimättä asiaa liikaa. En sille kuitenkaan enää mitään mahda, ja toisaalta pahin mitä voi tapahtua, on se, etten pääse seuraavaan vaiheeseen. Seuraava vaihe olisi haastattelu Ruotsin toimiston kanssa (etänä toki ja oletettavasti englanniksi). Videohaastattelu ja englannin kieli! Siinäpä kaksi inhoamaani elementtiä….

Kun miettii, niin työhakemus, lyhyt puhelinhaastattelu, ennakkotehtävä (johon meni oikeasti useampi päivä), haastattelu ja sitten vielä toinen haastattelu, jos sinne asti pääsee…. Aikamoisen myllyn joutuu käymään tässäkin prosessissa läpi. Suhtaudun noihin ennakkotehtäviin vähän varauksella. Mielestäni parempi käytäntö, mitä jotkut firmat oikeasti tekevät, on se että palkataan esimerkiksi kaksi työntekijää viikoksi, jolloin he voivat näyttää osaamisensa käytännössä.

Odotan edelleen vastausta yhdestä rekrytoinnista, josta sain pari viikkoa sitten viestin, että prosessi on viivästynyt, ja että palaavat asiaan ”toivottavasti ensi viikolla”. Se ”ensi viikko” oli siis viime viikolla, ja nyt on perjantai, joten ei ihan pitänyt sekään aikatauluarvio. Ymmärrän kyllä että on kiire eikä haluta tehdä virherekrytointia, mutta on mielestäni myös vähän epäreilua roikottaa tällä tavalla löysässä hirressä.

Yksi avoin työpaikka edellisessä työpaikassani meni minulta ohi, mikä harmittaa. Tiesin että paikka on tulessa avoimeksi, mutta jostain syystä kuvittelin että se tapahtuu vähän myöhemmin. Paikasta myös ilmeisesti ilmoitettiin vain yrityksen nettisivuilla. Oma syyni, olisi pitänyt olla tarkkana, mutta olin marraskuun lopussa ja joulukuun alussa älyttömän väsynyt kaikesta, mitä viimeisten parin kuukauden aikana oli ollut käsillä. Laitoin kuitenkin entiselle esimiehelleni sähköpostin, että jos hakijoiden joukosta ei löydy sopivaa, niin minäkin olisin kiinnostunut. Hän lupasi pitää minut mielessä. Vähän epätoivoista ehkä, mutta kaikki kivet on käännettävä, enkä tuossa tilanteessa oikein voinut enää enempää tehdä.

Toivon että löydän uuden työn viimeistään alkuvuodesta. Nyt ehkä kirjoittelen viikonloppuna vielä muutaman hakemuksen, mutta joululomakin tulee tarpeeseen.

Ikuisuus myöhemmin

Edellisestä kirjoituksesta on ikuisuus. Ja silti olen edelleen tässä. Yritän etsiä edes jotakin motivaatiota, että saisin muutaman työhakemuksen kirjoitettua. Olen niin väsynyt, haluaisin vain nukkua.

Maaliskuussa alkanut työpätkä loppui elokuun lopussa. Viihdyin lopulta aika hyvin, sillä vaikka tehtävät eivät olleetkaan sitä, mitä olen aiemmin tehnyt (tämähän oli odotettua), tiimi oli mukava, tulin hyvin toimeen esimieheni kanssa, ja tehtävät olivat vaihtelevia. Ehdin olla työttömänä vajaan kuukauden, kun esimieheni kyseisestä paikasta soitti, että olisi tarjolla noin kuukauden projekti. Rahalle oli käyttöä joten aloitin lokakuun alussa projektin tekemisen.

Tällä kertaa työ oli kuitenkin hyvin erilaista, sillä tein käytännössä samaa tehtävää koko ajan. Lisäksi tuntui, ettei projektia ollut ajateltu ihan loppuun asti, sillä vaikka miten tein töitä hiki hatussa, aika ei tuntunut riittävän. Työhön kuului paljon asiakkaiden kontaktointia, jonka koin raskaaksi, koska en saanut useinkaan sitä vastausta, jota odotettiin, vaan lisää kysymyksiä ja selviteltäviä asioita. Olin myös käytännössä kokonaan etänä, joten tuntui että olin kuitenkin aika yksin tämän homman kanssa. Sain lopulta kahteen otteeseen kaksi viikkoa lisää aikaa. Sekään ei olisi riittänyt, mutta loppuvaiheessa olin niin kurkkuani myöten täynnä koko projektia, että tein ylimääräisiä töitä omaan piikkiini (koska ylitöitä ei saanut tehdä). Halusin vain eroon projektista, mutta halusin päästä siitä eroon kunnialla, sillä pidän mahdollisena että voisin tilaisuuden tullen palata vielä kyseiseen työpaikkaan.

Niinpä työt loppuivat sitten marraskuun lopussa. Projekti ei edes ollut täysin valmis, vaan jotkut muut joutuvat vielä selvittelemään asioita, mutta siinä määrin olin kuitenkin tehnyt oman osuuteni, että saatoin hyvillä mielin ojentaa viestikapulan eteenpäin.

Ja nyt olen taas tässä, vailla työpaikkaa. Tuleekohan ikinä minun vuoroni saada vakituinen työ. Se tuntuisi melkein liian hyvältä ollakseen totta. Olin kyllä muutama viikko sitten työhaastattelussa paikkaan, joka vaikutti aika lupaavalta. Haastattelu tuntui ainakin oman arvioni mukaan menevän ihan hyvin. Sitten tuli ja meni se viikko, jolloin piti tulla päätös, eikä mitään kuulunut. Viime viikon lopulla sain paikasta viestin, että eivät ole vielä ehtineet tehdä päätöstä johtuen kiireisestä työtilanteesta, ja lupasivat palata asiaan toivottavasti tällä viikolla. Vielä ei mitään ole kuulunut, eli toivoa on vielä. Jotenkin en ehkä itse jaksa uskoa, että saisin paikan, vaikka aluksi se tuntui mahdolliselta.