Uskominen itseen

Yritän koota ajatuksiani työhakemusten kirjoittamista varten. Jostakin syystä tänään on ahdistanut erityisesti. Ehkä siksi, että odotan vastausta eräästä työpaikasta, pääsenkö jatkohaastatteluun, ja jotenkin en oikein usko omiin mahdollisuuksiini. Olin eilen vuokratyöfirmassa haastattelussa, ja seuraava (ja toivottavasti viimeinen) haastattelukierros olisi, kuten yleensäkin, työpaikassa.

Jostain syystä odotin hieman, että vuokratyöfirman haastattelija huomaisi jossain vaiheessa tehneensä virheen ja kutsuneensa haastatteluun väärän henkilön tai jotakin vastaavaa. En olisi nimittäin uskonut ikimaailmassa pääseväni tähän haastatteluun. Vaikka minulla on osasta työtehtävistä kokemusta, niin kuitenkaan minulla ei ole kokemusta aivan vastaavista. Minulle kuitenkin jäi olo, että haastattelija uskoi mahdollisuuksiini myös haastattelun jälkeen. Vielä illalla kun puhuin haastattelusta puolisoni kanssa, huomasin sanovani, ”mutta eihän minulla ole tuollaisesta kokemusta”. Hän keskeytti minut muistuttamalla, että pääsit kuitenkin haastatteluun. Mietin tässä vain sitä, että varmaan osasyy siihen, etten ole vieläkään löytänyt pitkäaikaista työtä, kun taas opiskelijakaverini porskuttavat urallaan eteenpäin, on se, etten usko itseeni tarpeeksi.

Siihen, etten usko itseeni tarpeeksi, on tietysti vaikuttanut vastoinkäymiset työelämässä. Ikävät ihmiset, joilla jostakin syystä on ollut jotain minua vastaan, eikä sillä ole ollut mitään tekemistä osaamiseni kanssa. Ne, jotka ovat seuranneet tarinaani pidempään, tietävät ehkä, että minulla on ollut aika paljon huonoa tuuria. Toivon että se muuttuu jossain vaiheessa, ja toivon että löydän vielä oman paikkani.

Ne kiitos-mutta-ei-kiitos-viestit, joita tällä hetkellä tipahtelee sähköpostiin ainakin yksi päivässä tietysti myös murentavat uskoa omiin mahdollisuuksiin. Ei ehkä pitäisi. Hakijoita on moniin tehtäviin niin valtavasti. Se saa ihmettelemään puheita työvoimapulasta, mutta ehkä työvoimapula on ihan jossain muulla alalla ja muilla paikkakunnilla. En tiedä. Mistä tietää, koska on luovutettava jonkin alan suhteen, ja mietittävä muita uravaihtoehtoja? Jos on opiskellut sille alalle vuosikaudet, mutta haastatteluissa jää aina kakkoseksi tai haastattelukutsu jää kokonaan saamatta.

Kävipä taannoin niinkin, että olin hakenut erääseen työpaikkaan, johon ainakin kuvittelin olevani täysin pätevä. Työpaikasta ei missään vaiheessa kuulunut mitään, mutta joidenkin viikkojen kuluttua huomasin, että työpaikka oli avattu uudestaan. Työpaikkailmoitus oli julkaistu täysin samanlaisena uudestaan. Tämä ihmetyttää, sillä olen varma, että päteviä hakijoita oli jo ensimmäisellä kerralla pilvin pimein.

Tyypillistä säätöä

Tänään on toinen arkipäivä kokonaan työttömänä koulutuksen loputtua. Aamulla odottikin kiva yllätys, kun olin saanut työttömyyskassasta viestin: ”Ansiopäivärahan maksaminen on keskeytetty, koska odotamme työvoimapoliittista lausuntoa työ- ja elinkeinotoimistolta 29.6.2019 alkaen.” Vielä kun tietäisi, miksi, sillä mitään epäselvää tilanteessa ei käsittääkseni pitäisi olla. Laitoin TE-toimistoon viestiä, ja heidän pitäisi soittaa sieltä viikon kuluessa, hoh. Todennäköisesti kaikki tulee selviämään, mutta kuten kaikki jotka ovat joutuneet näiden virastojen kanssa tekemisiin varmaan tietävät, koskaan ei voi olla ihan varma, kun on kysymys TE-toimistosta.

Luultavastihan tämä liittyy koulutuksen loppumiseen, eli varmaan odottavat että työkkäri raportoi minun edelleen olevan työtön koulutuksen ja siihen kuuluvan harjoittelun loputtua, mutta toisaalta – eikö sen pitäisi olla itsestään selvää, jos muuta ei ole ilmoitettu? Valitettavasti itselläni on edelleen vähän liian hyvässä muistissa se tapaus, kun muutama vuosi sitten en työkkärin ja työttömyyskassan asioiden veivaamisen takia saanut rahaa mistään neljään kuukauteen. Jotenkin tulee mieleen, että jos haluaisi säästyä kaikelta ylimääräiseltä säädöltä, ei kannattaisi yrittää olla aktiivinen, paitsi siinä tapauksessa, että on saanut kokopäivätyön.