Kuten kerroin, maanantaina oli tarkoitus kuulua eräästä työpaikasta. No, ei kuulunut. Viikko vierähti, eikä mitään ole edelleenkään kuulunut. Jotenkin en jaksa olla edes yllättynyt, sillä tämä on tapahtunut niin monta kertaa. Silti en voi millään käsittää sitä, miten voi olla niin vaikeaa edes lähettää se massasähköposti edes niille, jotka ovat käyneet haastatteluissa. Ei tarvitsisi odottaa turhaan. Ilmeisesti työnhakijat eivät ole työnantajille minkään arvoisia, mutta niille ihmisille, jotka hakevat niitä työpaikkoja, se voi olla aika iso asia, kuuluuko työpaikasta jotain vai ei. Luulisi sillä olevan merkitystä, minkälaisen kuvan työnantaja itsestään antaa. Ai niin, unohdin, että mehän olemme työttömiä. Ihmisroskia. Mitä merkitysti sillä on, minkälaisen kuvan meille joku itsestään antaa.
Silloin kun viimeksi jäin työttömäksi palkkatyöstä eli tämän vuoden maaliskuussa, olin melko varma, että saan töitä. Itse asiassa voisin sanoa, että olin siitä täysin varma. Ajattelin, että siihen voisi mennä muutama kuukausi, mutta että lopulta saisin. Nyt, satoja työhakemuksia myöhemmin, en ole siitä varma. Ansiosidonnainen loppuu muutaman kuukauden päästä. Jos en ole löytänyt töitä siihen mennessä, en tiedä, mitä teen. Minä en ole yli 50-vuotias. Enkä maahanmuuttaja. Minä olen 35-vuotias suomalaissyntyinen nainen, jolla on suomalainen nimi. Tämä ihan vaan siksi, kun olen viime aikoina nähnyt melko paljon kirjoituksia siitä, miten maahanmuuttajat tai yli 50-vuotiaat eivät kelpaa töihin, vaikka ovat lähettäneet sadoittain hakemuksia. En tunnu kelpaavan minäkään.
Haahuilija - työtön luuseri avautuu 
Jos voisin, halaisin sinua. Sillä olen ollut siellä missä sinäkin juuri nyt. Olin 35, kun viimeinen työsuhteeni loppui. Sen jälkeen hain loputtomasti oman alani töitä, välillä mitä tahansa töitä, ja tulin aina hylätyksi. Suomi on niin pieni maa, että toisinaan tunsin ihmisen, joka työpaikkaan oli valittu. En voinut käsittää mikä ratkaisi päätöksen heidän edukseen.
Tiedän, että tiedät ettei työttömyys ole yksilön vika. Että koulutus ei takaa kenellekään enää mitään, että avoimia työpaikkoja ei ole riittävästi, että työpaikkoja voi hakea loputtomasti saamatta yhtäkään. Ja jos työpaikan saa, sen pitääkseen tulee luovuttaa oma vapaa-aikansa tulostavoitteiden saavuttamiseksi, joustaa johdon/omistajan mielitekojen mukaan ja antaa itsestään kaiken saamatta mitään vastineeksi.
Tiedän, että tämä letkautetaan koulutetuille nuorille työikäisille (kuten sinulle) puolihuolimattomasti: Muuta ulkomaille. Mutta se on totta. Mikäli sinulla ei ole erityisen painavaa syytä pysyä Suomessa (tottumus, mukavuudenhalu ja puolison työpaikka eivät ole sellaisia), niin mikä estää muuttamasta? Perheeni aikuista lähti ensin toinen ja sai heti koulutustaan vastaavan vakinaisen työn. Sen jälkeen lähdimme myös muut. Perheessäni on ala-asteikäisiä lapsia, heidät otettiin eurooppalaisessa maassa hyvin koulujärjestelmään. Olen päässyt työhaastatteluihin, joista voin vain Suomessa unelmoida. Vielä en ole töissä, mutta en siksi etten löytäisi työtä. Täällä minun on mahdollista etsiä työtä, jolla on merkitys, työskennellä huomioon ottavassa kulttuurissa, sivistysmaassa.
Suomi on minulle rakas, mutta negatiivinen työkulttuuri ja kasvava työttömyys pitävät minut ja perheeni ulkomailla. Muuta sinäkin. Olet fiksu, parhaassa työiässä ja kielitaitoinen. Mikä siellä pimeydessä niin viehättää?
TykkääTykkää
Kiitos. Minulla on samanlaisia kokemuksia, olen tuntenut niitä, jotka ovat saaneet paikan, jota minäkin olen hakenut. Ja niin ikävältä kuin se tuntuukin, en ole mitenkään pystynyt käsittämään, miten he ovat saaneet työn, johon minä en ole päässyt edes haastatteluun. Vaikka se ehkä kuulostaa kateudelta, ja totta kai siihen on vaikea suhtautua objektiivisesti, mutta minusta heillä on ollut paljon heikompi työmoraali kuin minulla.
En ole oikeastaan ikinä vakavissani ajatellut lähteväni ulkomaille. Vaikea sanoa, saisinko sieltä koulutustani vastaavia töitä paremmin kuin Suomesta. Tärkeimmät syyt Suomessa pysymiselle kai ovat täällä olevat ihmiset. Perhe. Enkä minä pidä Suomea kovin pahana paikkana.
Mutta kuten äsken kirjoitin uusimmassa postauksessani, sain torstaina tiedon, että sain loppuvuodeksi töitä. Vaikka työ ei ehkä ole unelmatyöni ja se kestää vain 1,5 kuukautta, se on askel eteenpäin.
TykkääTykkää