Mielensäpahoittelua

Kyllä minä niin taas mieleni pahoitin. Tuntuu aika surkuhupaisalta lukea kirjoituksia esimerkiksi ”ihan vakavasti otettavista” sanomalehdistä, miten ”työttömät pitäisi patistaa tekemään töitä” (Helsingin Sanomat 15.11.), kun juuri on hiki hatussa kirjoittanut työhakemuksen toisensa perään – ja saanut taas liudan ”kiitos-mutta-ei-kiitos”-viestiä. Kysymys ei edes ole siitä, että hakisin pelkästään koulutustani vastaavia töitä. Olen hakenut valtavan määrän sellaisia töitä, joihin ei ilmoituksen mukaan vaadita jotakin tiettyä koulutusta. En tiedä, eivätkö työnantajat ota hakemuksiani vakavasti, koska minulla on ammattikorkeakoulututkinto ja kaksi ammatillista tutkintoa. Kieltämättä olen ehkä vähän ylikoulutettu vaikka varastotyöntekijäksi, mutta jostain syystä se tuntuu haittaavan työnantajia enemmän kuin minua. Mutta arvon Hallitus, pssst. Voin kertoa teille salaisuuden. Kyllä niitä työntekijöitä riittäisi, kunhan riittäisi palkanmaksajia. Mitenhän niitä patistettaisiin.

 

Totta kai tekisin mielelläni koulutustani vastaavia töitä, jos niitä olisi. Olin kahdella edellisellä viikolla yhteensä viitenä päivänä töissä eräällä vanhalla työnantajallani (koulutustani vastaavaa työtä). Minulla on sinne edelleen olemassa nollasopimus. Eli he voivat kutsua minut töihin silloin kun heille sopii, tai olla kutsumatta. Minusta oli oikein mukavaa olla töissä, mutta kieltämättä jäi vähän epäkiitollinen olo, kun lähtiessä kiiteltiin ja kehuttiin, miten tyytyväisiä kaikki ovat. Ja sanottiin, että ”ehkä sitten taas ensi vuonna”.

Toinen kirjoitus, josta niin mieleni pahoitin, oli (kuinka ollakaan) myös Helsingin Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus. Kirjoitus on ilmeisesti vastine aiempaan kirjoitukseen, mikä osaltaan selittää sen, miksi moista roskaa on julkaistu. Nimimerkki ”Rikas” ihmettelee, kun köyhät eivät huoli hänen neuvojaan. Olen samaan aikaan mykistynyt mutta toisaalta iloinen siitä, etten ainakaan itse ole ihan noin vieraantunut todellisuudesta. Jos ”Rikas” tarkastelee asioita vain omasta näkökulmastaan, niin kuin ihmiset yleensä tarkastelevat, hän ei varmaankaan saa todellisuudesta kovin kattavaa kuvaa. Hän on menestynyt – luultavasti sattumalta – mutta tietysti pitää menestymistään omana ansionaan. Ehkä hänen ystävänsäkin ovat yhtä menestyneitä – ehkä hän ei ole välittänyt tutustuakaan ”niihin luusereihin, jotka eivät pärjää elämässä”. Saattaa tulla yllätyksenä ”Rikkaalle”, mutta todennäköisesti on olemassa pilvin pimein ihmisiä, jotka ovat toimineet samalla tavalla kuin ”Rikas”. Mutta sattumalta he eivät olekaan menestyneet. Koska he eivät pidä asiasta ääntä – tai vaikka pitäisivätkin, ”Rikas” kuvittelee, että kun toimii niin kuin hänkin, menestyy varmasti. Tapaus on siis eräänlainen selviytymisharha.

Potuntervaaja kirjoitti mainion kirjoituksen aiheesta.