Lisää ajatuksia FEC-koulutuksesta

Ensinnäkin pahoittelen sitä, jos tekstini on sekavaa, mutta pääni tuntuu olevan jotenkin tyhjä ja sekaisin tällä hetkellä.

Kirjoitin viime postauksessani ajatuksiani koulutuksesta, johon osallistun tällä hetkellä. Koulutushan on TE-palveluiden yhteistyössä kouluttavan tahon ja yhteistyöyritysten kanssa järjestämä koulutus, jonka ensisijaisena tarkoituksena on se, että koulutettavalle löytyisi työpaikka siitä yrityksestä, jossa hän koulutukseen liittyvän harjoittelujakson aikana työskentelee. Nämä FEC-koulutuksethan poikkeavat joistakin muista TE-palveluiden koulutuksista siinä, että tarkoitus on oikeasti täyttää jokin yhteistyöyrityksen tarve, ja yritys maksaa tuhansia euroja koulutuksen järjestäjälle (kuitenkin vähemmän kuin mitä puolen vuoden palkka olisi, ja työn tekijähän jää tässä taloudellisessa mielessä nuolemaan näppejään).

Kuten viime postauksessani kirjoitin, yhtälö on tällä hetkellä aikamoinen, ja eilen siihen tuli vielä yksi aika iso muuttuja lisää, kun ilmoitettiin, että yrityksessä alkaa YT-neuvottelut. Kirjoitan tästä suurpiirteisesti, koska en saisi kertoa tilanteesta ulospäin. Mutta kuvitelkaa, minkälainen tuuri voi ihmisellä olla, kun saman viikon alussa, jolloin on tarkoitus laittaa nimet työsopimukseen, ilmoitetaan YT-neuvotteluiden alkamisesta. Juteltuani esimieheni kanssa käsitykseni on se, että minut olisi tarkoitus edelleen palkata, mutta nyt se on hankalampaa. Minähän en tee samaa työtä mitä kukaan muu yrityksessä tekisi, mutta voi olla että paikka, jonka piti olla minun, pitää laittaa auki, jolloin sitä pystyy hakemaan kuka tahansa talon sisältä. Siinä tapauksessa joudun siis hakemaan itsekin omaa paikkaani. Uskon kyllä, että paikka siinä tapauksessa on minun, mutta peilaten aiempiin kokemuksiin työelämässä, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Tilannettahan hankaloittaa se, että esimieheni on jäämässä vanhempainvapaalle tämän viikon jälkeen. Hänelle toki tulee sijainen, joka aloitti viime viikolla. Tapasin tulevan esimieheni ensimmäistä kertaa eilen. Samana päivänä siis jona olin kuullut YT-neuvotteluista. Kuvitelkaapa tilanne, jossa olin eilen: Tarkoitus on kertoa omasta taustasta tulevalle esimiehelle, samalla kun nieleskelen kyyneleitä.

Vaikka tiedän, ettei tämä tilanne ole varmaankaan ollut kenenkään tarkoitus, tunnen itseni vähän petetyksi. Työskentelin keväällä ihan täysillä ja joustin tosi paljon, koska halusin sen työpaikan. Nyt tuntuu – jälleen kerran – että se meni hukkaan, ja on vain käytetty hyväksi. Tämä vaikuttaa myös käsitykseeni FEC-koulutuksista. En aiemminkaan uskonut TE-palveluiden koulutusten työllistävään vaikutukseen kovin paljoa, mutta FEC-koulutuksiahan markkinoidaan niin, että esim. 85% osallistujista työllistyy koulutuksen lopuksi. Tiedän kyllä, että osittain minulla on ollut vain tosi huono tuuri. Vai onko? Oliko harjoittelijan ottaminen koulutuksen kautta yritykseltä vain taktinen veto, ajatuksena että harjoittelijasta pääsee helposti eroon koulutuksen päätteeksi? Teetetään harjoittelijalla niin paljon töitä kuin pystytään ja sitten sanotaan kiitos ja näkemiin? Kaikenlaisia ajatuksia saattaa tulla mieleen.

Ristiriitaisia tunteita

”Sä olet kyllä ihan uskomattoman lahjakas ihminen.” Tällaisen lauseen kuulin tänään, kun sain odottamani puhelun eräästä työpaikasta, jossa olin käynyt haastattelussa. Puhelun viesti oli se, että en päässyt jatkohaastattelukierrokselle. Nurinkurista ehkä, mutta jotenkin minusta tuntuu vielä pahemmalta kuulla tuollainen lause, kuin että olisin vaikkapa saanut sen geneerisen sähköpostin. Ehkä lausahduksen oli tarkoitus keventää, lohduttaa. Mutta olen kuullut ennenkin lauseita, kuten ”sinä tulet varmasti löytämään töitä”. No, en ole vielä löytänyt. Enkä tiedä siitä lahjakkuudesta, minusta tuntuu ettei lahjakkuudella ole oikeastaan kauheasti merkitystä. En sanoisi itseäni lahjakkaaksi. Sanoisin, että olen tehnyt paljon töitä sen eteen että osaan sen minkä nyt osaan.

Sain melkein heti tuon puhelun jälkeen toisen puhelun. Olen jokin aika sitten hakenut pariin FEC-koulutukseen. FEC-koulutukset eroavat joistakin muista TE-palveluiden tilaamista koulutuksista siinä, että niihin sisältyy työskentelyä yrityksessä, ja tämä yritys maksaa koulutuksen järjestävälle yritykselle useita tuhansia euroja. Koulutuksessa olija ei saa palkkaa, pelkästään sen 9 euroa työttömyystuen päälle (ja joissain tapauksissa korotettua päivärahaa). Käsittääkseni FEC-koulutuksen tarkoitus on, että sen lopuksi syntyisi työsopimus, vaikka siitä ei tietenkään ole mitään takeita.

Nyt siis sain soiton FEC-koulutuksen järjestäjältä, että minulla olisi ensi viikolla haastattelu mahdollisessa yrityksessä, joka saattaisi ottaa minut työskentelemään ja maksaa FEC-koulutukseni. Tunteeni ovat vähän ristiriitaiset. Koulutus kestäisi puoli vuotta, ja sinä aikana ansiosidonnainen päivärahani päättyy. Joudun siis koulutuksen loppupuolella elämään Kelan tuella, jolla tuskin saan edes kaikkia laskuja maksettua (en saa esim. asumistukea, koska puolisoni ”tienaa liian paljon”). Toisaalta, jos tiedossa olisi vakituinen työpaikka, ehkä kannattaisi kuukausi pari kituuttaa ja yrittää loihtia rahat jostain. Joka tapauksessa minun kannattanee osallistua koulutukseen, jos tulen valituksi, koska silloin saisin ainakin sen ylläpitokorvauksen (9 euroa/työpäivä), eikä mikään toisaalta estä minua ottamasta töitä vastaan, jos sattuisin saamaan työpaikan kesken koulutuksen. Olisihan se tietysti vähän ikävää sen yrityksen kannalta, joka joka tapauksessa joutuisi maksamaan sen 8000 euroa.

Tyypillistä säätöä

Tänään on toinen arkipäivä kokonaan työttömänä koulutuksen loputtua. Aamulla odottikin kiva yllätys, kun olin saanut työttömyyskassasta viestin: ”Ansiopäivärahan maksaminen on keskeytetty, koska odotamme työvoimapoliittista lausuntoa työ- ja elinkeinotoimistolta 29.6.2019 alkaen.” Vielä kun tietäisi, miksi, sillä mitään epäselvää tilanteessa ei käsittääkseni pitäisi olla. Laitoin TE-toimistoon viestiä, ja heidän pitäisi soittaa sieltä viikon kuluessa, hoh. Todennäköisesti kaikki tulee selviämään, mutta kuten kaikki jotka ovat joutuneet näiden virastojen kanssa tekemisiin varmaan tietävät, koskaan ei voi olla ihan varma, kun on kysymys TE-toimistosta.

Luultavastihan tämä liittyy koulutuksen loppumiseen, eli varmaan odottavat että työkkäri raportoi minun edelleen olevan työtön koulutuksen ja siihen kuuluvan harjoittelun loputtua, mutta toisaalta – eikö sen pitäisi olla itsestään selvää, jos muuta ei ole ilmoitettu? Valitettavasti itselläni on edelleen vähän liian hyvässä muistissa se tapaus, kun muutama vuosi sitten en työkkärin ja työttömyyskassan asioiden veivaamisen takia saanut rahaa mistään neljään kuukauteen. Jotenkin tulee mieleen, että jos haluaisi säästyä kaikelta ylimääräiseltä säädöltä, ei kannattaisi yrittää olla aktiivinen, paitsi siinä tapauksessa, että on saanut kokopäivätyön.

Viimeisimmät kuulumiset

Päivitysten kirjoittaminen on taas jäänyt, joten ottakaapa mukava asento, niin kerron viimeisimmät kommellukset työnhakurintamalta. Jouduin nimittäin tänään hyvin erikoiseen tilanteeseen. Olin sopinut täksi aamuksi työhaastattelun toiselle paikkakunnalle. Menin sinne sillä asenteella, että mahtavaa jos saan töitä, mutta toivomatta kuitenkaan liikoja. Hieman suhtauduin varauksella, sillä haastattelu tuntui jostain syystä olevan hirveän vaikea järjestää. Jouduin nimittäin soittelemaan useaan otteeseen haastattelijalle – sen sijaan että hän olisi soittanut minulle tai yksinkertaisesti laittanut sähköpostilla haastatteluajan, joka sopisi hänelle.

Haastattelija oli myöhässä, mikä jo sinänsä antaa mielestäni hieman huonon kuvan. Mutta ei se vielä mitään. Haastattelija oli niin pihalla, että haastattelun edetessä hänen oli kysyttävä, että ”mitäs paikkaa sinä olitkaan hakenut”. Seuraavaksi sain kuulla, että palkkatoiveeni on liian kova (jonka olin kertonut hakemuksessa ja joka ei oikeasti ollut liian korkea vaan ihan suositusten mukainen) mutta myös sen, että PAIKKA ON JO TÄYTETTY. Ja tosiaan sovin haastattelusta eilen. Hieman jäi olo, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olisi varmaan pitänyt antaa rakentavaa palautetta, mutta olin niin häkeltynyt etten juuri saanut sanaa suustani. Luultavasti menetys ei ole kovin suuri, vaikken saakaan kyseistä työpaikkaa. Enemmän harmittaa maksettu junalippu ja menetetty aamupäivä.

Toinen hieman erikoinen tapaus sattui ennen juhannusta, kun sain vastauksen eräästä paikasta, jossa olin myös ollut haastattelussa. Vastaus kuului näin: ”Lämmin kiitos kiinnostuksesta xxx:n opintovapaan sijaisen työpaikkaan. Rekrytointi on viety päätökseen. Valinnassa painotimme muiden taitojen lisäksi soveltuvuutta asiakaspalveluun myös puhelimitse, ja tästä syystä valinta ei osunut sinuun. Oli kuitenkin mukava tavata, ja toivon sinulle menestystä työnhakuun.” Perustelu on käsittämätön, sillä mielestäni he eivät voi millään haastattelun perusteella tietää, millainen asiakaspalvelija minä olen puhelimessa – puhumattakaan siitä, että paikka kuitenkin oli markkinointisuunnittelijan paikka eikä asiakaspalvelijan. Tuntuu vähän siltä, että on pitänyt keksiä joku syy – tosin en minä sitä syytä luultavasti olisi kysynyt.

Lukuunottamatta vastatuulta työnhaussa kuuluu ihan hyvää. TE-toimiston tilaama kurssi, jolla olen ollut viimeiset 3 kuukautta, päättyy tämän viikon lopussa. Sen jälkeen iskee luultavasti tyhjyys, kun ei taas yhtäkkiä ole mitään (myöskään sitä yhteisöä, jonka kurssilaiset ovat muodostaneet, eikä harjoittelupaikkaa tai koulua, mihin mennä aamuisin). Kurssi on ollut positiivinen yllätys opetuksen tason puolesta, mutta kolmessa kuukaudessa pystyy kuitenkin omaksumaan aika rajallisen määrän uusia asioita. Tulevaisuus on taas täysin auki.

En tiedä, onko näistä kirjoituksista iloa jollekin muulle kuin itselleni – ehkä joku saa lohdutusta siitä, että joku muukin on syntynyt epäonnisten tähtien alla, kun mikään ei tunnu onnistuvan, vaikka miten yrittäisi. Mutta ei luovuteta.

Takaisin koulun penkille

Pitkästä aikaa hieman tilapäivitystä. Tosiaan oli kolmen kuukauden työpätkä viime vuoden lopussa/ tämän vuoden alussa. Valitettavasti työsuhde osoittautui katastrofiksi. Nyt varmasti joku saattaa miettiä, että ehkä vika on minussa itsessäni, kun jokainen työsuhde osoittautuu pienemmäksi tai isommaksi katastrofiksi. Olen sitä miettinyt itsekin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kysymys on enemmän kuitenkin huonosta tuurista.

Tässä viimeisessä työpaikassa tilanne tosiaan oli se, että minut palkattiin tekemään markkinointiin liittyviä tehtäviä. Aika nopeasti huomasin, etten saa esimieheltäni minkäänlaista tukea työhöni, jolloin työn tekeminen oli käytännössä mahdotonta. Koska en pystynyt tekemään työtäni, mutta toisaalta yrityksen varastossa tuntui olevan pulaa tekijöistä enkä halunnut pyöritellä peukaloitani, siirryin auttamaan varastoon. Lopulta kolmen kuukauden työsuhteesta tein varmaan kaksi kuukautta pelkästään varastotöitä. Älkää ymmärtäkö väärin, en ajattele että varastotyöt olisivat sen huonompia töitä kuin muutkaan, mutta koska olen vuosikausia opiskellut tiettyä alaa, haluaisin mielelläni tehdä niitä töitä – varsinkin jos minut on palkattu tekemään niitä.

Näin siis esimiestäni kerran pari kuukaudessa, mikä tuntuu ainakin itselleni todella vieraalta tavalta työskennellä. Tietysti täytyy ottaa huomioon että tätä edeltävä työpaikkani on suuri pörssiyritys, ja tämä viimeisin taas 7 hengen työpaikka, joten jo kulttuurishokki oli aikamoinen. Kuitenkin, kun keskustelin parin muun työntekijän kanssa, sain vahvistusta sille, että vika ei ole minussa, sillä muilla oli samankaltaisia kokemuksia kuin minullakin. Itseasiassa toisella työntekijällä oli hyvin samanlainen kokemus kuin minulla, sillä hänetkin oli palkattu tekemään aivan muita tehtäviä, mutta hänkin oli päätynyt tekemään varastotöitä. Tämän pitäisi soittaa kelloja mielestäni ainakin johdon päässä – yritykseen siis palkataan ihmisiä miettimättä oikeastaan mitä he tulevat tekemään.

Noin kuukautta ennen kuin työni olivat loppumassa oli melko mielenkiintoinen tilanne. Siinä vaiheessa oli palaveri, jonka olisi ehdottomasti pitänyt olla jo alussa, ilmeisesti siksi että yksi työntekijä oli siinä vaiheessa irtisanoutunut (ymmärrettävästi), joten hänen tehtäviään piti jakaa muille. Palaverissa oli tarkoitus keskustella markkinoinnin tulevaisuudesta, ja esimieheni kysyi, ottaisinko päävastuun eräästä kokonaisuudesta. Tässä, muiden työntekijöiden läsnäollessa, en voinut olla sanomatta, että minun työnihän ovat loppumassa kuukauden päästä. Ilmeisesti esimies siis oletti automaattisesti, että haluan jatkaa yrityksen palveluksessa. Jos olisin hetkenkään uskonut, että asiat tulevat jatkossa toimimaan paremmin, olisin ehkä halunnutkin jatkaa, mutta siinä vaiheessa usko johdon esimiestaitoihin oli aika lailla nollissa. Palaverin jälkeen minulla oli esimiehen kanssa vielä keskustelu, jossa toin esille tuohtumukseni. Melko kuvaavaa oli se, että esimieheni sanoi, ettei tiennyt minun olevan niin paljon varastossa. Kun kysyin, mitä hän kuvitteli minun työpaikalla tekevän, vastaus oli, ettei hän ole oikeastaan ajatellut asiaa. Esimies jolla on viisi alaista ei siis tiedä mitä hänen työntekijänsä tekevät. Miten sellainen yritys voi toimia?

Jo ennen kuin työni olivat loppuneet, hain muutamaan työvoimakoulutukseen, sillä löysin työkkärin sivuilta koulutuksia, joista ajattelin oikeasti voivan olla hyötyä työllistymisessä. Aloitin pari viikkoa sitten koulutuksessa, jossa on myös harjoittelu. Koulutus kestää noin kolme kuukautta. Koulupäivät ajoittuvat lomittain harjoittelun kanssa, ja harjoittelu alkoi viime viikolla. Pääsin harjoitteluun yritykseen, jossa vanha opiskelukaverini vastaa markkinoinnista, ja tällä hetkellä tuntuu että harjoittelupaikan kanssa kävi tuuri, sillä ainakin olen jo päässyt tekemään oikeita projekteja, joista uskon olevan hyötyä työnhaussa.

Vaikka varsinkin opiskelu tuntuu raskaalta, tuntuu ihan hyvältä pitää pieni tauko työhaussa. Periaatteessahan olen nytkin työtön työnhakija, joten pitäisi varmaan koko ajan hakea töitä, mutta tuntuu että tarvitsee pienen aikalisän, sillä edellinen työ oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin raskasta.

Mitä jos tämä on tässä?

Mitä jos se ei muutu tämän paremmaksi? Tarkoitan, mitä jos ei ikinä saa mahdollisuutta? Mahdollisuutta näyttää, mihin kykenisi. Kyllähän päivänsä ja elämänsä saa täytettyä muillakin asioilla kuin työllä, mutta silloin kun se ei ole oma valinta, ja kun tuntee että olisi potentiaalia, joka pitäisi päästä näyttämään, se voi olla vaikea niellä.

Olen ollut pian työttömänä puoli vuotta. Se voi olla paljon tai vähän, ihan riippuu siitä mihin vertaa, mutta totta puhuen kuvittelin että olisin tähän mennessä löytänyt jotakin. Vaikka en ole ensimmäistä kertaa työttömänä, tuntuu silti aina tulevan yllätyksenä, miten vaikeaa tämä on. Tiedän etten ole ainoa, jotain voi kai päätellä siitäkin, että erääseen trainee-ohjelmaan, johon taannoin hain, haki yli 1500 hakijaa.

Siitä koulutuksesta, johon kävin reilu viikko sitten haastattelussa mahdolliseen harjoittelupaikkaan, ei ole kuulunut mitään. Luultavasti voin jo olettaa, etten ole päässyt koulutukseen, joka alkaisi alle viikon päästä, mutta olen aika pettynyt siihen, ettei mitään ole ilmoitettu. Olen kuitenkin panostanut hakuun sen verran, että olen käynyt kahdessa haastattelussa ja osallistunut yhteen videohaastatteluun, sen lisäksi että tietysti alunperin tein hakemukset sekä koulutuksen järjestäjälle että TE-toimistolle. Kun kyseessä on vielä yritys, jonka toimialaa on rekrytointi ja rekrykoulutusten järjestäminen, on mielestäni aika pöyristyttävää, ettei ilmoiteta mitään. Varsinkin kun yrityksen yhteyshenkilö sanoi minulle puhelimessa, että ilmoittaa minulle tiedon heti kun saa sen. Saattaa olla, että kyseinen henkilö saa lähipäivinä tulikivenkatkuisen sähköpostin. Aikanaan saan varmaankin TE-toimistolta kirjeen, jossa kerrotaan, ettei koulutuspaikkaa ole voitu varata minulle, koska hakijoita oli enemmän kuin koulutuspaikkoja, mutta olisi ollut kiva saada henkilökohtaisempaa palautetta, koska etenin haussa kuitenkin aika viime metreille.

Lisäaikaa

Sain tiedon, ettei minua valittu työkkärin koulutukseen. Totta puhuen olen helpottunut. Saan lisäaikaa, sillä uskon että löydän työpaikan seuraavan puolen vuoden aikana ilman koulutustakin. Olen kuluttanut koulun penkkiä aivan tarpeeksi, sillä olen lukion jälkeen suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon. Ja niiden lisäksi lukuisia muita koulutuksia ja kursseja. Ajattelen, että minun on pakko löytää töitä opiskelematta lisää. Toki voin opiskella ja opetella asioita vaikka miten paljon, mutta en usko tarvitsevani siihen varsinaisia koulutuksia.

Kuukauden tai parin työpätkäkin kohentaisi taloudellista tilannettani huomattavasti enemmän kuin palkaton harjoittelu. En tosin ole moneen päivään saanut aikaiseksi kirjoittaa yhtäkään hakemusta. Jokainen hylkäysviesti nakertaa itsetunnosta vähän lisää. Silti, mihinkään ei pääse jos ei hae. Tänään on pakko ottaa itseään niskasta kiinni, ja kirjoittaa edes yksi hakemus.

Mitä nyt?

Torstaina oli viimeinen työpäivä. Yritän vasta sisäistää asiaa (”Ei, tämä ei ole loma. Minä en ole menossa takaisin muutaman viikon päästä”). Viimeiset päivät sujuivat yllättävän hyvin, vaikkakin jouduin keskittymään aika paljon siihen, että pysyin kasassa. Työsuojeluasiasta en ole kuullut mitään sen koommin, mikä tuntuu oudolta, mutta minusta tuntuu että minun on pakko keskittyä muihin asioihin, tulevaisuuteen eikä menneeseen. Siitä selviää jotain jos selviää, mutta minä olen tehnyt parhaani.

Työtodistuksessani lukee ”X on oma-aloitteinen, ahkera ja on suoriutunut hyvin hänelle annetuista tehtävistä. Suosittelemme häntä vastaaviin tehtäviin.” Tämä on siis asiakasyrityksen entisen esimieheni lausunto minusta. Sen saman esimiehen, joka sivuutti minut täysin rekrytoinnissa, jossa palkattiin uusi ihminen tekemään samoja tehtäviä, joita minä tein. Ei liene yllätys, että lausahdus tuntuu minusta hieman tekopyhältä. Sitä paitsi, kissa kiitoksilla elää (vaikka ei sekään varmaan kovin kauaa). Kauniit sanat eivät valitettavasti maksa vuokraani.

Työttömäksi jääminen on kriisi, vaikka se ei olisikaan tullut yllätyksenä. Viimeksi kun jäin työttömäksi, en saanut rahaa mistään neljään kuukauteen, kun työkkäri selvitteli asioita niin pitkään. Tilanne toki oli silloin ihan toisenlainen kuin nyt. Tällä kertaa asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, sillä olen jäänyt työttömäksi määräaikaisen työsuhteen loputtua. Viime kerralla usko systeemin toimivuuteen kuitenkin kärsi aika kovan kolauksen.

Mutta ei taloudellinen toimeentulo ole ainoa asia, jossa työttömäksi jääminen ottaa koville – ei lähimainkaan. Se on vaikea sisäistää, ettei yhtäkkiä näekään niitä ihmisiä, joita on nähnyt melkein joka päivä reilun vuoden ajan. Ei voi puhua heidän kanssaan (tai voi tietysti, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan).

Ihmisen identiteetti ei saisi rakentua liikaa työn varaan. Sen olen tiennyt jo ennestään, mutta tässä yhteiskunnassa sitä voi olla vaikeaa välttää. Viime viikolla olin ”tärkeä”, monilla ihmisillä oli asiaa minulle, moni ihminen halusi jotakin minulta. Tänään ainoa ihminen, jonka kanssa olen puhunut, oli lähikaupan kassa (”Moi, siinä on kolme perunapiirakkaa. Kiitos.”).

Uskon että olen ansainnut loman siinä missä nekin, joilla on vakituinen työpaikka ja viiden viikon palkallinen loma, sillä olen pitänyt vapaata vähän yli viikon viimeisen reilun vuoden aikana. Työttömyyteen ei kuitenkaan ole kovin helppoa suhtautua lomana. Ikään kuin ei kuitenkaan ansaitsisi sitä, koska ei ole onnistunut saamaan vakituista työpaikkaa. En kuitenkaan pidä sitäkään huonona saavutuksena, että alunperin kahden viikon projektiksi tarkoitettu työjakso venyi yli vuodeksi.

Trainee = orja

Tänään eräs ”rekrytointi”-ilmoitus sai erityisesti näkemään punaista, siitä syystä jo toinen postaus tänään. Aihe on kuitenkin tärkeä, sillä tuntuu olevan paikallaan muistutella palkattoman harjoittelun pelisäännöistä.

VMP etsii asiakkaalleen PALKATONTA markkinointiassistenttitraineeta kuudeksi kuukaudeksi. En tiedä millä perusteella tehtävä on harjoittelijan paikka, sillä ilmoituksen perusteella tehtävään haetaan korkeakoulusta valmistunutta henkilöä (näin minä sen ainakin tulkitsen). Tehtävänkuvauksessa ei ole mitään sellaista, etteikö tehtävästä pitäisi maksaa palkkaa, mutta ilmeisesti tehtävästä kuin tehtävästä saadaan palkaton harjoittelu, kun lisätään tittelin perään sana ”trainee”.

Oikeasti tämä ei ole mitenkään tavatonta vaan hyvin yleistä. Tämä tapaus tuntuu kuitenkin erityisen moraalittomalta, sillä epäilen ettei VMP tee rekrytointia ilmaiseksi. Rekrytointifirma siis vetää massit välistä, ja harjoittelija saa lämmintä kättä. Mutta millä sen jo valmistuneen harjoittelijan pitäisi elää? Ilmoituksessahan sanotaan, että ”tahtotila on työllistää tähtävässä menestyksekkäästi suoriutunut henkilö” jne. Tahtotila nyt voi tietysti olla ihan mitä vaan, voi myös käydä niin että sen kuuden kuukauden jälkeen otetaan liukuhihnalta seuraava ilmainen harjoittelija sisään.

Sekä työnantajien että työharjoittelijoiden kannattaa perehtyä esimerkiksi Opiskelupaikka-sivustolla oleviin Työharjoittelun pelisääntöihin. Harjoittelusta sanotaan mm. näin: ”Ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt ajavat opiskelijoiden asiaa alleviivaamalla, että tehdystä työstä pitää maksaa palkkaa. Harjoittelusta kuuluukin saada palkkaa, jos harjoittelijan työtehtävät vastaavat vakituisten työntekijöiden työnkuvia”.

 

Rangaistus aktiivisuudesta

Ville Niinistö sen jo hyvin Facebook-päivityksessään totesi, ”Tässä ei ole mitään järkeä. Sosiaaliturvan pitäisi kannustaa omiin valintoihin, ei rajoittaa tai estää niitä.” Ensi vuoden alusta siis työtön ei saa enää kulukorvausta, jos hän on itse etsinyt työllistymistä edistävän koulutuksen. Sitä vastoin jos viranomainen on osoittanut työttömälle koulutuksen, työtön on oikeutettu kulukorvaukseen (kts. Talouselämän juttu). Tuntuu siis siltä, että aktiivisuudesta halutaan rangaista. Tuntuu aika päättömältä. Työttömyyskorvauksella elävät eivät yleensä varsinaisesti elele herroiksi, joten monilla ei ole enää mitään mahdollisuutta osallistua työllistymistä edistäviin koulutuksiin. Itse asiassa olen tällä hetkellä tyytyväinen, etten päässyt niihin rekrykoulutuksiin, joihin olen hakenut, sillä en ollut ottanut tätä huomioon. Kulukorvaushan ei ole mikään hatusta temmattu laiskotteluraha, vaan työllistymistä edistävään toimintaan osallistuva tarvitsisi sen ihan oikeasti esimerkiksi kattamaan matkakulut.

Totesin taannoin kun keskustelin työttömyysturvajärjestelmän toimimattomuudesta erään henkilön kanssa, että pääsisi kaikista helpoimmalla, jos ei ikinä yrittäisi kehittää itseään mitenkään. Alan olla yhä varmempi, että olen oikeassa.