”Valitettavasti valinta…”

Tänään se odotettu sähköpostiviesti viimein tuli. Siis vastaus viime viikolla olleesta työhaastattelusta.”Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun”. Sen olin jo tässä vaiheessa arvannut, koska olivat sanoneet ilmoittavansa maanantaina, ja tänään on keskiviikko.

Olen toki pettynyt. Varsinkin kun päätöksen syitä mitenkään avattu, mutta harvoinhan niitä avataan. Ajattelin haastattelusta lähtiessä, että minulla voisi olla ihan hyvät mahdollisuudet. Olisin myös tehnyt työtä mielelläni. Tai ehkä en voi sitä tietää, kun en ole sitä työtä koskaan tehnyt, mutta olisin halunnut kokeilla. Mutta sitä on nyt turha jäädä kovin paljoa harmittelemaan. Ehkä jotain parempaa on tulossa.13245501_10154281356539684_3187873048237959166_n
Pettymystä lievittää myös jonkin verran se, että kuulin eilen, että minulle on tarjolla parin päivän työkeikka eräässä entisessä työpaikassani. Taloudellisesti ei ole paljonkaan järkeä ottaa vastaan parin päivän työkeikkaa, ainakaan tässä tapauksessa. Palkka nimittäin maksetaan seuraavan kuun 20. päivä. Tästä syystä sen kuun, jolloin työpäivät ovat, työttömyyskorvauksen maksaminen viivästyy melkein kuukaudella. Pystyn siis hyvin ymmärtämään tilanteita, ettei ihmisillä ole varaa ottaa töitä vastaan, vaikka se niin järjettömältä kuulostaakin. Henkisen hyvinvoinnin kannalta taas lyhyenkin työkeikan ottaminen vastaan voi olla aika merkityksellistä, näin ainakin itse koen. Ja eihän sitä koskaan tiedä, mitä ne lyhyetkin keikat poikivat. Varmaan kadun tätä päätöstä joulukuun alussa, kun mietin, millä ostan ruokaa.

Yksi ajatus artikkelista “”Valitettavasti valinta…””

  1. ”Kiva” kuitenkin, että ylipäätään saa vastauksen. Enemmistönä ovat ne työnantajat, joista ei hakuajan umpeuduttua kuulu mitään, ellei itse kysele.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: