Haastatteluja

Tulin juuri työhaastattelusta. Tunne on hyvä. On syytäkin, sillä olen onnistunut saamaan tälle viikolle peräti kaksi työhaastattelua ja ensi viikolle yhden. Se ei ole mitenkään kovin tavanomaista, vaikka olenkin ollut työhaussa aika aktiivinen. Laskin, että olen viimeisen kuukauden aikana hakenut noin viittäkymmentä työpaikkaa. Monet hakevat varmaan vielä paljon useampaan, toisaalta luulen että kaikki eivät hae niin moneen. Riippuu tietysti siitäkin, panostaako määrään vai laatuun. Voi olla että laatuun panostaminen olisi järkevää, mutta itse olen järkeillyt, että jos hakee tarpeeksi moneen paikkaan, ehkä jossain vaiheessa tärppää.

Joskus olen hakenut paljon enemmänkin, parhaimmillaan noin viiteenkymmeneen paikkaan viikossa. Viime aikoina olen kuitenkin karsinut pois muita kuin koulutustani ja kokemustani vastaavia työpaikkoja, koska en ole ikinä päässyt edes haastatteluun esimerkiksi siivoojan tai varastotyöntekijän paikkoihin. Todennäköisesti hakijoissa on niitä, joilla on kokemusta niistä töistä, ja ehkä työnantaja katsoessaan cv:täni ajattelee, että lähden pois heti kun saisin oman alani töitä. Aika todennäköisesti lähtisinkin. En osaa oikein perustella, miksi minut pitäisi palkata varastotyöntekijäksi – työhön jota en ole koskaan tehnyt. Paitsi että tarvitsen töitä ja että teen työni hyvin. Mutta nykymaailmassa se ei taida riittää.

Olen siis tämän vuoden puolella päässyt suhteellisen hyvin haastatteluihin. Olen ollut pari kertaa jo aika lähellä. Epäilen että se johtuu osittain siitä, että viimeisestä, vaikkakin lyhyestä, työprojektista on vasta vähän reilu kuukausi. Mutta mitä tapahtuu jos pian ei tärppää? Loppuvatko myös haastattelut? Tutkimustenhan mukaan kolme kuukautta on joku maaginen raja, jonka jälkeen työn saaminen muuttuu vaikeammaksi. Ehkä oma aktiivisuus vähenee, mutta karttavatko työantajat myös pidempään kuin kolme kuukautta työttöminä olleita? Jos karttavat, mitä mahdollisuuksia se jättää niille, jotka ovat olleet työttöminä vaikkapa kolme vuotta? Tiedän kuitenkin tapauksia tuttavapiiristänikin, joissa useamman vuoden työttömyyden jälkeen on onnistunut saamaan työpaikan, joten ei menetetä toivoa.

Jos hyvin käy, ensi viikon lopussa minulla on työpaikka tiedossa. Jos ei ole, en menetä toivoani. Helpommin sanottu kuin tehty. Yksikään työpaikoista ei ole vakituinen ja kokoaikainen, vaan yksi on lyhyt projekti, yksi kuuden kuukauden määräaikaisuus ja yksi osa-aikainen. Ottaisin niistä minkä tahansa mielelläni vastaan.

En tiedä olenko pätevä neuvomaan muita työnhakijoita, kun en itsekään ole onnistunut saamaan työpaikkaa, mutta eräs asia, jonka olen huomannut, on se, ettei kannata missään haussa itse karsia itseään. Jos työ on sellaista mitä voisit ajatella tekeväsi, mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos haet sitä? Usein kannattaa myös toimia nopeasti, sillä olen huomannut, etteivät rekrytoijat läheskään aina odota hakuajan loppuun asti ennen kuin alkavat haastatella potentiaalisia hakijoita. Vaatimukset ilmoituksissa tuntuvat usein aika korkeilta, tuntuu että pitäisi osata kaikesta kaikki. Voi kuitenkin olla, etteivät muutkaan hakijat täytä ihan kaikkia vaatimuksia, joten ehkä kannattaa joka tapauksessa yrittää.