Arvokkuudesta

Puhelin ei soi. Välillä tarkistan, olenko muistanut laittaa äänet päälle, mutta ei se vain soi. Välillä sähköpostiin tulee viesti, että valitettavasti minua ei ole valittu. Niin, niin. enpä sitä oikeasti odottanutkaan. Silloin jos puhelin sattuu soimaan ja kutsutaan työhaastatteluun, mietin hetken, ovatko ne soittaneet oikealle ihmiselle. Mutta moneen viikkoon ei ole ollut yhtään haastattelua. Ei sitten alkukesän. Tiedän, sekin on parempi tilanne kuin monilla. Ja se, että on ainakin joitakin työpaikkoja, joita voin omalta asuinpaikkakunnaltani hakea.

20449373_10155764257849684_300881214742713931_o

Koska en enää maksa bussikorttia, en ole juuri liikkunut mihinkään. Onneksi vieressä on kauppa, kirjasto ja pieni kirpputori. Lähellä on iso ulkoilualue, jossa liikkua. Koitan liikkua joka päivä ainakin vähän ihmisten ilmoilla. Menen kirjastoon lukemaan lehtiä. Vielä voin sanattomasti uskotella, että ehkä minä olenkin vain joku, joka on kesälomalla työstään. Ehkä palaan parin viikon päästä työhöni, niin kuin tavalliset, kunnon ihmiset. En todellisuudessa tiedä, kenelle minun pitäisi tällaista uskotella. Kuka sellainen, jonka mielipiteellä on jotain merkitystä, ajattelisi etten ole yhtä tärkeä työttömänä kuin töissäkäyvänä?

Kaupan kassa, kirjaston virkailija, kirpputorin täti. Ne kaikki ovat minua ylempänä, sillä heillä on työ, minulla ei. En käy enää hierojalla, koska minulla ei ole siihen varaa, mutta siellä kysyttiin jo kahdesti, mitä teen työkseni. Koen häpeää vastatessani että olen työtön. En oikeasti edes ymmärrä, mitä se heille kuuluu. Voi tosin olla, että sillä on merkitystä hoidon kannalta, millaista työtä tekee. Silti, monissa tilanteissa, kysymme toisiltamme ensimmäisenä, mitä sinä teet. Ei esimerkiksi, kuka sinä olet. Mutta eihän se voi olla niin, että kun yhtenä päivänä ihmisellä on työ, ja toisena ei, hänen arvonsa jotenkin laskee.

Soihan se puhelin sitten tänään. Siellä tosin oli työkkärin virkailija, joka soitti ilmeisesti pakollisia haastattelupuheluitaan työttömille. Hän suositteli minulle jotakin kurssia, jossa käsittääkseni opetellaan hakemaan töitä. Väittäisin kyllä sen osaavani, mutta pitää kai silti hakea sille kurssille, ehkäpä vältän sillä ensimmäisen leikkurin.

Yksi ajatus artikkelista “Arvokkuudesta”

  1. Muistan, kun joulukuussa 2014 käydyt yt-neuvottelut päättyivät irtisanomisiin ja minulla oli samana iltana jouluateria entisten työkavereiden kanssa. Toivoin koko ajan, ettei kukaan kysyisi mitään töistäni ettei minun tarvitsisi kertoa. Tunsin niin suunnatonta häpeää siitä, että minut oli irtisanottu, vaikka se oli tapahtunut ”tuotannollisista ja taloudellisista syistä” eikä siis ollut minusta johtuvaa. Ja vaikka samalla kertaa irtisanottiin kymmenkunta muuta. Silti oli se huonommuuden ja häpeän taakka harteilla. Ja toki sillä hetkellä mieli oli vielä ihan vereslihalla, olisin varmaan alkanut itkeä, jos olisin joutunut siitä puhumaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: