Viikon työnhakusaldo

Tämän viikon saldo työnhaussa tuntuu olevan jälleen läjä kiitos-mutta-ei-kiitos-viestejä. Alkuviikosta oli yksi videohaastattelu, josta ajattelin, että nyt voisi tärpätä. No, ei tärpännyt. Syy oli se, ettei minulla ole tarpeeksi (oikeanlaista) asiakaspalvelukokemusta. Tai oikeastaan se, että muilla hakijoilla on enemmän. Vaikkei työ olisi millään muotoa ollut sitä, mitä toivon tulevaisuudessa tekeväni (raskas työ ja huonompi palkka kuin mikä minulla on ollut pitkään aikaan), pettymys oli aika kova. Tuntuu aika vahvasti siltä, että tällä hetkellä on aika turha hakea paikkoja, jos ei ole juuri vastaavaa kokemusta. Hakijoita on kuitenkin pilvin pimein ja jollain on aina paremmin vastaavaa kokemusta.

Olen miettinyt sitä, että mitenhän sitä saisi pidettyä motivaatioa hakea työpaikkoja, ellei niitä haastattelukutsuja tulisi senkään vertaa kuin nyt. Nythän niitä on tullut ihan kohtuullisesti, mutta jos ei vaikka saisi yhtään haastattelukutsua vaikka vuoteen. Haen töitä aika monipuolisesti eri aloilta ja asun pääkaupunkiseudulla, mikä tietysti helpottaa tilannetta.

Sain tällä viikolla erääseen rekrytointiin liittyen viestin, jossa luki mm. ”Olemme nyt tehneet hakemusten perusteella valinnat jatkohaastatteluihin ja valitettavasti Sinä et ole tällä kertaa jatkossa mukana. Hyvien hakijoiden määrä yllätti ja on sanottava, että emme pystyneet tarjoamaan mahdollisuutta haastatteluun edes kaikille, jotka olisivat sen ansainneet.” Tästä tekee mielenkiintoisen se, että huomasin täysin saman paikan tulleen auki uudestaan samana päivänä kuin sain tuon viestin. Jopa yhteyshenkilö oli sama ilmoituksessa ja siinä viestissä. Tällaista näkee silloin tällöin, enkä voi olla ihmettelemättä perusteita, jos niitä hyviä hakijoita kerran on riittänyt ensimmäiselläkin kerralla.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään julkaistussa jutussa Marinin hallituksen tulevista työllisyystoimista. ”Pohjoismaisen työnhaun mallin valtiovarainministeriö arvioi tuovan lähes 10 000 uutta työllistä. Mallissa hallitus aikoo velvoittaa työttömät työnhakijat hakemaan enimmillään neljää työpaikkaa joka kuukausi. Lisäksi te-toimiston tulisi järjestää henkilökohtainen tapaaminen työnhakijan kanssa kahden viikon välein ensimmäisten kolmen työttömyyskuukauden ajan.” Ensimmäisenä ainakin itselleni tulee mieleen, että jotain patistelua tässä vielä kaivataankin. Eipä siitä työkkäristä ole koskaan mitään hyötyä ollut ainakaan omassa työnhaussani. Ihmettelen myös sitä, millä resursseilla noita henkilökohtaisia tapaamisia muka järjestetään.

Advertisement

Työnhakua, haastatteluja ja pettymyksiä

Olen menneenä viikkona lähettänyt 13 työhakemusta. En tiedä, onko se paljon vai vähän, se ihan riippuu siitä, mihin vertaa. Tavallaan se tuntuu paljolta, mutta toistaalta tiedän kokemuksesta, että hyvä jos edes yhdestä niistä paikoista kuuluu joskus jotain. Parhaimmillaan olen lähettänyt viitisenkymmentä hakemusta viikossa, mutta yritän nykyään karsia paikkoja vähän, koska ei vain ole mitään järkeä hakea sellaisiin paikkoihin, joista ei ole minkäänlaista kokemusta. Hakijoiden joukossa on aina joku, jolla on kokemusta. Näin minä sen ainakin olen ajatellut.

Siitä yhdestä paikasta, jossa kävin jokunen viikko sitten haastattelussa, ei sitten ikinä kuulunut mitään. Se on iso pettymys. Melkein yhtä iso pettymys on se, etteivät he vaivaudu ilmoittamaan mitään, kuin se, ettei työpaikka vieläkään auennut. Tuntuu etteivät työnantajat pidä työnhakijoita minkään arvoisina, mutta niinhän se kai onkin. Jotenkin tuntee itsensä petetyksi, kun työhaastattelusta lähtiessä on hymyilty ja kätelty ja sitten: ei mitään.

edf

Kävin myös haastattelussa erääseen rekrykoulutukseen. Tämä on niitä koulutuksia, joissa jokin yritys maksaisi koulutuksen järjestäjälle, että minä menen sinne muutamaksi kuukaudeksi tekemään ilmaiseksi töitä, ja sitten toivotaan parasta, että työpaikka aukeisi. Todellisuudessa ainoa joka nauraa matkalla pankkiin on koulutuksen järjestäjä. Tällä hetkellä ottaisin harjoittelupaikan ihan mielelläni vastaan, koska se olisi kuitenkin jotain, mutta epäilen vahvasti etten menestynyt haastattelussa. Kyseessä oli nimittäin 7 henkilön ryhmähaastattelu, johon liittyi vielä joku keskusteluosuus. Ryhmähaastattelun jälkeen piti vielä osallistua videohaastatteluun. En ole koskaan oikein pärjännyt sen paremmin ryhmä- kuin videohaastatteluissakaan, ja jotenkin tulee mieleen, että selvästi haetaan tietynlaisia ihmisiä: ekstroverttejä jotka tuovat itsensä esille muista välittämättä. Joskus historiassa sellaisia ihmisiä on kutsuttu psykopaateiksi, mutta tämä onkin nykyaikaa.

Irtisanomislakikiista. Pitäisikö siitä sanoa jotain? Oikeastaan voin sanoa vain sen, millaista kokemusta minulla itselläni on: Yritykset keksivät kyllä jo nyt keinot päästä työntekijästä eroon, jos niikseen tulee. Myös esimerkiksi määräaikaisia työntekijöitä käytetään todellisuudessa ilman perusteita, koska aika moni ajattelee, että parempi se lyhyt työpätkäkin kuin ei työtä ollenkaan, ja yritykset keksivät kyllä aina jonkun verukkeen siihen työsopimukseen määräaikaisuuden syyksi.

Työttömyys – saattaa aiheuttaa ahdistusta

Vajaa kolme viikkoa työttömyyttä takana (vasta, kuitenkin) ja usko alkaa loppua (tiedän, ei sen vielä pitäisi). En ole menettämässä toivoani, mietin vain, miten ne, joiden työttömyys on kestänyt vuosia, jaksavat pitää toivoa yllä? Että ehkä tänään tulee se puhelinsoitto. Tietenkään ei ole mikään ihme, etten ole vielä löytänyt töitä. Suurempi ihme olisi, jos olisin. Rekrytointiprosessit ovat hitaita, mutta ihan rehellisesti sanottuna, en tiedä olenko mukana yhdessäkään rekrytoinnissa, jossa minulla ihan oikeasti olisi mahdollisuuksia. Tuntuu, että kaikki pitäisi osata jo valmiiksi. Pattitilanne, miten ikinä voi edetä mihinkään, jos ei saa mahdollisuutta? Monet työt kuitenkin todellisuudessa opitaan tekemällä. Hain taannoin erästä työpaikkaa, jossa koin hallitsevani valtaosan vaadituista osa-alueista. Rekrytoijalta tuli lopulta viesti, että he jättävät paikan täyttämättä, koska eivät ole löytäneet hakijaa, jolla olisi näyttöä kaikista vaadituista osa-alueista. Se tuntui melko erikoiselta, koska tuon tyylisiin, julkisessa haussa oleviin paikkoihin tulee yleensä kymmeniä ellei satoja hakemuksia, joten luulisi että valinnanvaraa olisi ollut.

DSC_0558

Suuntaus lienee se, mikä se on ollut joillakin aloilla jo pitkään: Sitten kun olet tehnyt vuosia ilmaisia harjoitteluja ja sitä kautta saanut niitä ”näyttöjä”, saatat saada sen palkallisen työpaikan. Ellet sitten ole sitä ennen saanut hermoromahdusta tai palanut loppuun niissä ilmaisissa harjoitteluissa. Ilmaisen työn tekeminen yritysten pussiin ei välttämättä lisää yksilön itsekunnioitusta ja ammattiylpeyttä, vaikkei se palkka pääasia olisikaan. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että työtä yleensä tehdään siksi, että saisi toimeentulon.

En muuten ole lainkaan varma, onnistunko olemaan aktiivinen tällä ensimmäisellä tarkastelujaksollani. Ainakaan en tiedä, miten sen tekisin, ellen sitten satu löytämään töitä. Mitään sellaisia kursseja työkkärillä ei tunnu olevan tarjota, mihin voisin osallistua. Vaikka tuskinpa niitä kesällä niin paljon onkaan. Kuitenkin, vaikka tekisin periaatteessa kaiken oikein ja hakisin niin montaa työpaikkaa kuin pystyn, en välttämättä voi välttää leikkuria. Se ei nyt ole ensimmäinen huolenaiheeni, sillä kestänee vielä jonkin aikaa, ennen kuin työkkäri ja työttömyyskassa ovat käsitelleet asiani. Sain nimittäin odotetusti selvityspyynnön työkkäristä, sillä olen vuosia sitten perustanut toiminimen, vaikken sen kautta paljon mitään teekään. Työtönhän saa toimia sivutoimisena yrittäjänä, mutta silloin saa varautua tähän syynäilyyn. Käsittelyaika on keskimäärin kolme viikkoa. Negatiiviset kokemukset viime kerralta, kun jäin työttömäksi, hieman piinaavat takaraivossa. Silloin kun rahaa ei tipahtanut mistään neljään kuukauteen, kun työkkäri ja työttömyyskassa setvivät asioita. Tilanne tosin oli silloin paljon monimutkaisempi, joten elän toivossa, että tällä kerralla pääsisin vähemmällä.

Viime päivinä on myös puhuttu ”Aktiivimalli 2:sta”, jossa työtön velvoitettaisiin hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa rangaistuksen uhalla. Omalla kohdallani neljän työpaikan hakeminen kuukaudessa ei tunnu kovin pahalta, mutta minä asunkin Helsingissä. Pienemmillä paikkakunnillä ei yksinkertaisesti välttämättä ole mitä hakea. En usko että muutenkaan on kenenkään etu, että lähetellään työhakemuksia koska ”työkkäri pakottaa”. Silloin yrittäjät saavat entistä enemmän hakemuksia ihmisiltä, jotka eivät edes halua työpaikkaa ja ne ”oikeat” hakemukset ovat vaarassa jäädä jalkoihin.

Synkeistä tunnelmista huolimatta, koitetaan mekin nauttia kesästä ja juhannuksesta. Eiköhän mekin olla se ansaittu, vaikka lakerikenkämiehet olisivatkin eri mieltä.

Kyykytystä

Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan vuoden vaihteessa. En tiedä, onko kaikilla tai edes valtaosalla työttömistä selkeä käsitys siitä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Varmaankin nyt alkaa olla, kun yli puolelta työttömistä leikataan tukia. Sävy, jolla asiasta puhutaan myös niin sanotuissa puolueettomissa medioissa (jos sellaisia on), tuntuu siltä, että työttömät eivät ole pystyneet saavuttamaan jotakin, ei niin että yhteiskunta ei ole pystynyt tarjoamaan heille mahdollisuutta täyttää aktiivimallin edellytyksiä.

cof
Kuva on otettu Eduskuntatalon portailla 9. maaliskuuta, jolloin aktiivimallia vastustava kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle.

Kyykytyksestä päästäänkin omaan tilanteeseeni.

Työni jatkuvat vielä kaksi kuukautta. En ole lainkaan varma siitä, pystynkö saamaan heti uuden työpaikan tai tulenko täyttämään aktiivimallin edellytykset esimerkiksi ensimmäisellä tarkastelujaksollani. Töiden loppuminen osuu toukokuun loppuun. Kesällä on tunnetusti hankala saada töitä, ellei sitten lasketa kesätöitä (en väitä että niitä olisi helppo saada). Periaatteessa minun pitäisi tällä hetkellä siis kokopäivätyön lisäksi jaksaa hakea töitä. Kokemuksesta tiedän, että töiden hakeminen vastaa kokopäivätyötä.

En tiedä, tekeekö minusta huonon ihmisen, jos töiden loppumisen jälkeen haluan hengähtää. Entä jos en heti haluakaan uutta työtä. Olen vuokratyöntekijä, ja kyseinen vuokrafirma maksaa lomakorvaukset aina palkan yhteydessä. Koska palkka on pieni, ei ole juurikaan varaa pitää palkattomia vapaita. Olen väsynyt.

Tämä varmasti tekee minusta kelvottoman laiskurin ja töiden välttelijän: Asiakasyritys olisi halunnut jatkaa sopimustani vuokratyöntekijänä. Sen vuoden aikana, jonka olen tehnyt yrityksessä töissä, tiimiin on rekrytoitu kaksi vakituista työntekijää tekemään niitä samoja töitä joita minä teen nyt. Ensimmäisellä kerralla hain paikkaa. Minua ei edes haastateltu. Silloinen esimies sanoi myöhemmin, että hän ei usko sen olevan sitä mitä minä haluan tehdä. Koska rekrytointiprosessi oli silloin jo pitkällä, en oikein voinut sanoa mitään, millä olisi ollut jotain vaikutusta. Toisella kerralla ilmoitin esimiehelle, joka oli tässä vaiheessa jo vaihtunut, että olen kiinnostunut tehtävästä heti, kun kuulin että se mahdollisesti tulee auki. Esimies vastasi ympäripyöreästi ottavansa tämän huomioon. Kuitenkaan hän ei edes vaivautunut ilmoittamaan minulle kun paikka tuli auki. Tulin siihen tulokseen, ettei minun ole mitään järkeä hakea sitä. Asiaa selviteltiin myöhemmin, ja nykyinen esimieheni selitys oli se, että minulla ei ole tarpeeksi kokemusta. En siis ilmeisesti ole hänen mielestään pätevä tekemään niitä töitä joita teen. Jostakin syystä tunnun olevan pätevä perehdyttämään näitä uusia työtovereitani tehtäviinsä. En myöskään usko että asiakasyrityksen esimies tietää, miten paljon minulla on kokemusta, koska hän ei ole ollut mukana rekrytoimassa minua.  Molemmat rekrytoidut ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin minä, ja käsittääkseni heillä on suunnilleen yhtä paljon työkokemusta kuin minulla.

Kun tähän kuvioon lisätään se, että kyseisessä yrityksessä on oikeasti aika iso ero sillä, onko vakituinen vai vuokratyöntekijä, on pieni ihme, että olen jaksanut näinkin kauan.  Vähän niinkuin olisi kahden kerroksen väkeä. Motivaatio ei ole kovin korkealla, tuntuu että on pakko lähteä, en voi jäädä tähän. Olen surullinen, koska olen saanut pelkästään positiivista palautetta, ja mielestäni olen ansainnut sen. Olen surullinen, koska alan olla aika hyvä siinä työssä, jota teen. Niitä ihmisiä, joiden kanssa on ollut mukava tehdä tölitä, tulee ikävä. Voin kuitenkin vain kuvitella, miten minut korvataan uudella halvalla vuokratyöntekijällä ennen kuin olen pakannut kamani. Miksi haluaisin sitoutua yritykseen, joka ei halua sitoutua minuun?

Aktiivimallia vastaan 2.2. klo 11 Senaatintorilla

En tiedä, onko minulla aiheesta aktiivimalli mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi sanottu jo paremmin moneen kertaan, mutta muistutan huomisesta mielenosoituksesta Helsingin Senaatintorilla 2.2. klo 11. Niille, joille huomiset lakkoilut aiheuttavat haittaa, haluan muistuttaa, että kysymys on kuitenkin vain yhdestä päivästä. Kurja juttu, mutta koskapa ne lakot osuisivat “hyvään saumaan”, kaikkien kannalta ainakaan. Työtön ei oikein voi lakkoilla, joten muiden apua tarvitaan. (Koska jos työtön lakkoilisi ja vaikka jättäisi jonkin työkkärin hänelle asettaman toimenpiteen tekemättä, siitä rangaistaisiin aika massiivisesti monen kuukauden karenssilla).

Tietoa mielenosoituksesta on mm. AKT:n sivuilla https://www.akt.fi/uutiset/aanityottomalle-mielenilmauksen-ohjelma-ja-kaytannon-jarjestelyt/

Tapahtumalla on Facebookissa sivut https://www.facebook.com/events/163144374313101

SAK myös järjestää tapahtumaan maksuttomia kuljetuksia eri puolilta Suomea https://www.sak.fi/aineistot/tapahtumat/mielenilmaus-aktiivimallia-vastaan

aanityottomalle_web

 

Myös meidän presidentti?

Aktiivimallista on saanut lukea viime aikoina kyllästymiseen asti. Hyvä uutinen on totta kai se, että kansalaisaloite, jolla malli pyritään kumoamaan, keräsi ennätysajassa vaadittavan määrän kannatusilmoituksia, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Nyt kannatusilmoituksia on jo yli 128 000, kun vaadittava määrä on 50 000.

Tänään on alkanut presidentinvaalien ennakkoäänestäminen. (Ennakkoäänestyspaikat näkee täältä. Mukaan tarvitsee vain henkkarit.) Jokaisen kannattaa ilman muuta kantaa äänensä kekoon, mutta kannattaa myös miettiä, ketä äänestää. Helppoa olisi tietysti äänestää istuvaa presidenttiä, koska hän on hoitanut hommansa ”ihan hyvin”. Mutta voisiko asiat olla paremmin? Voisiko presidentti esimerkiksi olla enemmän heikkojen puolella? Niiden puolella, jotka puolustajaa oikeasti tarvitsevat?

Pekka Haaviston ajatuksia aktiivimallista voi kuulla Facebook-videosta ja Ylen presidenttitentistä (aktiivimallista puhutaan alkaen kohdasta 33.08). Presidenttiehdokkaista myös Merja Kyllönen (vas.) ja Tuula Haatainen (sdp) ovat vastustaneet aktiivimallia. Niinistön kanta on hieman epäselvä, koska hän sanoo kannattavansa mallia, ”jos se on reilu”. Sitähän se ei ole, mutta Niinistö on kuitenkin allekirjoittanut lain.

26685361_10156272318189684_151259588178960330_o

Kumotaan HE 124/2017 vp

Emme juuri muuta voi tehdä, joten tehdään edes se, mitä voimme. Käykäähän kannattamassa kansalaisaloitetta työttömyysturvalain muutosten kumoamisesta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Vaikka ei juuri tällä hetkellä itseä koskettaisikaan, sinäkin voit olla joskus työtön. Hirveästi joulumieltä ei ainakaan tältä suunnalta löydy, mutta hyvää ja rauhallista joulua siitä huolimatta.

tyokkari

 

Mutta onneksi meillä on nelosolut

Joko tänään tai huomenna eduskunta äänestää työttömyysturvan aktiivimallista, jossa työttömiä rangaistaan siitä, että he ovat työttömiä. Jatkossa siis työttömyysturvaan tehdään 4,65 prosentin leikkaus, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole ollut palkkatöissä, harjoittanut yritystoimintaa tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin.

Tulevaisuudessa siis täyden työttömyysturvan voi saada vain henkilö, jolla on töitä. Siis hetkinen? Vähän niin kuin sairauspäivärahaa voisi saada vain henkilö, joka on parantunut. (Anteeksi, en tarkoita verrata työttömyyttä sairauteen, mutta ymmärtänette pointin. Jos työttömyys sairaus olisikin, se olisi yhteiskunnan eikä ihmisten sairaus).

Olen seurannut mykistyneenä meneillään olevaa keskustelua laiskoista työttömistä, joita ei kuulemma saisi vaivata töiden hakemisella. Jonkinlaisena kokemusasiantuntijana voin kertoa, ettei kysymys ole siitä. Töitä kun ei välttämättä saa, vaikka niitä miten hakisi. Itse hain aikoinaini viikossa parhaimmillaan noin viittäkymmentä työpaikkaa. Se, että pystyn hakemaan niin montaa paikkaa, johtuu aika pitkälti siitä, että asun pääkaupunkiseudulla. Silti, työhaastatteluihin pääsi vain kouralliseen, ja kesti aika pitkään, ennen kuin sain töitä. Nyt olen viimeiset 9 kuukautta elänyt muutamia viikkoja tai kuukausia kestävien työsopimusten epävarmuudessa.

Olen melko varma, että hallituksen esitys tulee menemään läpi. Olisi iloinen yllätys, jos se ei menisi. Jotenkin ovelasti on viety oikeasti tärkeältä asialta huomiota ajoittamalla esitys alkoholilain muutoksesta samoihin aikoihin. Onhan toki huomattavasti tärkeämpää, että ruokakaupasta saa ostettua nelosolutta, kuin se, kyykytetäänkö tuhansia suomalaisia vastoin ihmisarvoa.

Oman työttömyyskassani sähköpostissa ensi vuoden muutoksista luki mm. näin:

”Vuoden 2018 alusta työnhakijalla on oikeus ansiopäivärahaan yritystoiminnan tai omassa työssä työllistymisen estämättä neljän kuukauden ajalta, jos toiminta alkaa työttömänä ollessa.”

Valitettavasti tuo kuulostaa minusta vähän siltä, että monista työttömistä ollaan leipomassa yrittäjiä väkisin – eivätkä he välttämättä tiedä yhtään, mihin ovat ryhtymässä. Jos se menisikin noin sulavasti, entäpä sitten sen neljän kuukauden jälkeen? Ei kannata harkitakaan yrittäjäksi ryhtymistä, ellei tosiaan ole aikeissa ryhtyä yrittäjäksi ja ole suhteellisen varma, että pystyy myös elämään yritystoiminnallaan. Työkkärin tukien pariin tuskin on enää siinä vaiheessa paluuta – ennen kuin on todistetusti lopettanut yritystoimintansa ja kärsinyt asiaan kuuluvan karenssin. En nyt yritä estellä ketään ryhtymästä yrittäjäksi, mutta pääasia mielestäni on, että ihmiset tietävät, mihin ovat ryhtymässä.

Mitä sitten tulee niihin satunnaisiin palkkatöihin, joita työttömän pitäisi tehdä säilyttääkseen työttömyysturvansa, toivon todella että toimintatapoihin saadaan joku parannus, mutta kun viimeksi itse olen työttömänä tehnyt kuukaudessa muutaman työpäivän, lopputulos on ollut se, että työttömyyspäivärahan maksaminen on viivästynyt melkein kuukaudella. Taloudellisesti tuossa ei siis muutaman satasen takia ole välttämättä oikein mitään järkeä, ja läheskään kaikilla ei yksinkertaisesti tuon takia ole varaa ottaa niitä keikkatöitä vastaan. Aika monet siis varmasti kärsivät mieluummin leikkaukset kuin ovat viikkoja kokonaan ilman rahaa.

silmukka

Tämän päivän työelämää

Se alunperin kahden viikon työpätkäni, joka on kestänyt jo kolme kuukautta, kestää sittenkin vielä elokuun loppuun asti. Ei siinä mielessä valittamista, olen ihan mielelläni töissä koko kesän. Toki olen itsekseni hymähdellyt, kun työkaverit päivittelevät, miten viiden viikon kesäloma ei riitä mihinkään. Mietin nimittäin, tuleeko minulla koskaan olemaan viiden viikon kesälomaa. Vaikka työura koostuisi eri pituisista pätkistä ja väliin jäävästä uuden työn kuumeisesta hakemisesta, jokainen tarvitsee joskus tauon. Ehkä se tauko on minulla syksyllä, mutta epäilen että ei. En ole koskaan osannut suhtautua työttömyyteen lomana. Sitä paitsi tämän hetkinen palkkani on niin pieni, ettei lomailuun todennäköisesti ole varaakaan.

On myös käynyt mielessä, niin kuin viime vuosina jokaisessa työssäni, että mitä järkeä tässä on? Miksi laitan itseni täysillä likoon 12 euron tuntipalkkani eteen, kun käteen jää kuitenkin viimeistään parin kuukauden päästä vain rakot? Tuntuu nimittäin siltä, että niin käy riippumatta siitä, teenkö työni hyvin vai en. (No jaa, en tosin ole koskaan tehnyt työtäni huonosti, ainakaan tarkoituksella).

Kovin kaukana ajatuksissa ei siis ole työttömän arki, vaikka se ei ehkä vielä pariin kuukauteen koitakaan. Kauhulla olen seurannut vierestä hallituksen uusimpia sekoiluja (ja toivonut sen kaatumista). Jos työttömät tosiaan pakotetaan hakemaan kolmen kuukauden aikana vähintään 12 työpaikkaa, kenen etua se palvelee? Tuskin ainakaan niiden yrittäjien, joiden sähköpostit ne muka-hakemukset täyttävät. Eikä niiden työttömien, joiden vakavissaan kirjoitetut hakemukset jäävät sen hakemustulvan jalkoihin. En ole huolissani siitä, ettenkö itse saisi kirjoitettua 12 hakemusta kolmessa kuukaudessa, sillä olen kirjoittanut niitä tähän asti paljon enemmän. Mutta tuskin vaikkapa pienemmillä paikkakunnilla välttämättä on kaikille sopivia työpaikkoja yhtä paljoa tarjolla.

Sain myös muutama viikko sitten jälleen kerran erään tutkinnon suoritettua. Turhaan, luultavasti. Todistustenjakotilaisuudessa kiinnitin huomiota erityisesti siihen hevonkukkuun, jota koulun henkilökunnan edustaja suolsi puheessaan (tosin se kai on tapana kaikissa kouluissa). Hän kertoi huomanneensa monta kertaa, miten ”hyvillä tekijöillä riittää töitä”. Kommentti on paitsi paikkansa pitämätön, myös loukkaava. Ellen tietäisi paremmin, voisin tuudittautua itsesääliin: ”minä en kai sitten ole hyvä tekijä”. Olen aiemminkin kirjoittanut selviytymisharhasta, ja tämä on käsittääkseni klassinen esimerkki siitä. Tuskin nimittäin kukaan ottaa entiseen opinahjoonsa yhteyttä kertoakseen, miten paskasti menee. Siitä huolimatta, mukavaa juhannusviikkoa kaikille.

yrittaja2018

Ne jotka ansaitsevat

Tämä on yksi niistä päivistä, jolloin on todella voimaton olo: Mitä järkeä tässä kaikessa on? Miksi yrittää, kun lopputulos on sama, kuin jos ei tekisi mitään? Reilun viikon sisällä olen käynyt kolmessa työhaastattelussa. Nyt tiedän jo kahdesta paikasta, etten saanut niitä. Jäljellä on enää kahden viikon projektityö, jossa pääsin toiselle haastattelukierrokselle. Sivumennen sanoen minusta on hieman naurettavaa, että kahden viikon projektiin tarvitaan kaksi haastattelukierrosta, mutta työnantajan markkinat, on mistä valita.

Mitä nyt sitten? Tänään vähän itkettiin, seuraavaksi jatkan työhakemusten kirjoittamista. En tiedä, mitä muutakaan tekisin. Jossain vaiheessa keskustelen varmaankin TE-toimiston kanssa mahdollisuudesta johonkin palkattomaan harjoitteluun.

silmukka

Syyllistävä ilmapiiri tuntuu ihan käsittämättömän pahalta, kun on yrittänyt niin paljon. Lopulta, vaikka olisin saanutkin töitä, mitä se olisi ratkaissut? Henkilökohtaisessa elämässäni paljonkin. Mutta laajemmassa mittakaavassa, tuhansien työttömien kyykyttäminen ja syyllistäminen jatkuu. Rakenteelliset ongelmat eivät häviä mihinkään.

Aika monet tuntuvat kuvittelevan edelleen, että jos on tarpeeksi ahkera ja uskoo itseensä tarpeeksi, menestyy kyllä. Aiheesta oli loistava kolumni tämän päivän Helsingin Sanomissa. Kolumnissa kirjoitetaan siitä, miten kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet hankkia koulutus, mutta käytännössä niin ei tietenkään ole. Nykyään tosin tuskin on sellaista oppiarvoa joka takaisi työpaikan.

Jos olisin saanut työpaikan, olisiko se ollut omaa ansiotani? En tiedä, ehkä siinä mielessä, etten ole vielä luovuttanut. Menestys tai menestymättömyys ovat kuitenkin monien asioiden summia. Kukaan ei pärjää yksin, ja aika paljon tarvitaan tuuria. Ei sitten muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.