Työtönkin on ihminen

Kun ihminen jää työttömäksi, hänen käsityksensä itsestään järkkyy. Hän ei ehkä tunne enää olevansa merkityksellinen, minkään arvoinen. Kun ympäristö ja koko yhteiskunta toitottavat tätä samaa sanomaa, miten työtön voisi mitään muuta tunteakaan kuin että hänen elämänsä on merkityksetön. Varmasti kaikki eivät ajattele, että ihmisen elämän ainoa tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon työtä, saada mahdollisimman paljon rahaa ja tuottaa yhteiskunnalle mahdollisimman paljon. En minä ole ainakaan koskaan ajatellut niin. Silti, esimerkiksi kun taannoin kävin terveyskeskuksessa pitkään kestäneen yskän vuoksi ja hoitaja kysyi, olenko työssä (ainoastaan varmasti tietääkseen, tarvitsenko sairauslomaa), tunsin häpeää sanoessani, että olen työtön.

Kaikilla tuntuu olevan mielipide työttömistä. Kuitenkin, kuten varmaan kaikkiin ihmisryhmiin pätee, jos on tavannut yhden työttömän, on tavannut yhden työttömän. Itse en tunne kauheasti sellaisia työttömiä, joita ei kiinnostaisi ottaa töitä vastaan. Tuntemani työttömät ovat pääasiassa aktiivisia, fiksuja ihmisiä, jotka haluavat töitä ja hakevat niitä. Ihmisiä, joissa ei ole mitään vikaa, ja sikäli on vaikea ymmärtää, etteivät hekään ole löytäneet töitä. Se on kuitenkin saanut minut miettimään, että ehkä minussakaan ei ole mitään vikaa.

Ihan varmasti on olemassa työttömiä, joita ei kiinnostaisikaan tehdä töitä. Mutta yhtälailla on olemassa suojatyöpaikoissa olijoita, jotka eivät tee palkkansa eteen yhtään mitään. Työtön elää pahimmassa tapauksessa alle 600 eurolla kuussa. Jos sinä, palkkatyössä oleva ajattelet, että työtön elelee herroiksi yhteiskunnan kustannuksella, sinun maksamillasi verorahoilla, kysy itseltäsi, olisitko valmis vaihtamaan osia työttömän kanssa. Olen varma, että aika moni työtön olisi valmis vaihtamaan osia sinun kanssasi. Muun muassa Voitolla työhön -blogissa on kirjoitettu työttömien väheksynnästä.

Olen viimeisen kuukauden parin aikana käynyt ehkä viidessä tai kuudessa työhaastattelussa. Nyt lopulta sain tiedon, että olen saanut kahden viikon työprojektin. Se tuntuu samaan aikaan sekä tervetulleelta että turhauttavalta. Kahden viikon työn vastaanottaminen ei ole taloudellisesti kovin kannattavaa, koska se johtaa väistämättä työttömyyspäivärahojen maksun viivästymiseen. Tämä jos mikä on kannustinloukku, josta pitäisi päästä eroon. Kuitenkin, minulla ei tässä tilanteessa ole hirveästi varaa valita. Jos en ottaisi vastaan paivän, viikon tai kuukauden töitä, minulla ei viimeisen vuoden aikana olisi ollut yhtään työpäivää. Tiedän että monet eivät vaivautuisi. Voin vain toivoa, että jossain vaiheessa tämä murusien kerjääminen palkitaan.